Oakland Museum of California - paras paikka viettää perjantai-iltaa San Franciscon lahden alueella

Tanssiminen on sallittua, jopa suotavaa.

Oakland Museum of California, tuttavallisesti OMCA, on yksi miellyttävimmistä museoista joissa olen käynyt. Jos yleensä viihdyt museoissa, käy siellä. Jos yleensä et viihdy museoissa, käy silti. Jos voit, käy siellä perjantai-iltana. Silloin siellä nimittäin saa pääsyliput puoleen hintaan (alle 18-vuotiaat ilmaiseksi), tarjolla on elävää musiikkia sisäpihalla, katuruokaa ruokakärryistä, paikallisten pientuottajien laadukkaita oluita ja viinejä sekä opastettuja kierroksia näyttelyihin. Ei ihme, että paikalla oli paljon väkeä vauvasta vaariin, ja kaikilla tuntui olevan rento, hyvä meininki.

Koska jostain pitää aina valittaa, valitetaan siitä että ruokakärryihin oli aika pitkät jonot.

Jos et kuitenkaan osu perjantai-iltana Oaklandiin, kannattaa museoon silti mennä. Perusnäyttely on hienosti toteutettu, laaja mutta pysyy käsissä. Näyttelyssä on hienosti tavoitettu "pienten ihmisten" omia tarinoita, Esimerkiksi Kalifornian intiaanikansojen ja 1960-70 -lukujen yhteiskunnallisen murroskauden osastot oli toteutettu yhteistyössä paikallisten asukkaiden kanssa, siten että esillä oli henkilökohtaisia, yleensä aika arkipäiväisiä esineitä ja niihin liittyviä tavallisten ihmisten tarinoita, joko videolla tai lyhyinä teksteinä. Museossa on myös luonnontieteellinen osasto ja vaihtelevia teemanäyttelyitä.

Intiaanikansat kertovat OMCA:ssa tarinansa itse.

Paikallisia muistoja 1960-luvusta. Oaklandilaiset näyttävät muistavan sen synkkänä ja väkivaltaisena aikana.

Ronald Reaganin vaalijuliste, jolla hän pyrki republikaanien presidenttiehdokkaaksi 1968. Sillä kertaa hän hävisi.

Suuren laman aikaan 1920- ja 30-lukujen alussa monet Yhdysvaltain keskilännen asukkaat etsivät parempaa elämää Kaliforniasta. Usein he saapuivat tällaisilla ylilastatuilla T-mallin Fordeilla.

Kaliforniassa on keksitty monia asioita, muun muassa kannettava tietokone.

OMCA ei väistä vaikeiden ajankohtaisten asioiden käsittelyä.

Kävimme OMCA:ssa perjantai-iltana 26.6.2015

Aavikolla ja viinitarhoissa

En pidä itseäni kummoisenakaan luontokuvaajana, mutta Paso Roblesissa tämä kolibri osui sopivasti linssin eteen.

"Olimme jossain Barstow'n tienoilla, autiomaan laidalla, kun huumeet alkoivat vaikuttaa.", alkaa Hunter S. Thompsonin gonzojournalismiklassikko Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Saapuessamme myöhään illalla Arizonasta Colorado-joen yli Kalifornian puolelle, epäilin hetken että joku oli terästänyt illallistani hallusinogeeneilla. Auton ulkolämpömittari nimittäin nousi 102 Fahrenheitiin - 39 Celsiusta - vaikka aurinko oli laskenut jo yli tuntia aikaisemmin. Kurvatessani motellin pihaan ja avatessani oven tajusin, ettei lämpömittarissa ollut vikaa, Kalifornian aavikolla vain on kesäkuussa todella kuuma, yöaikaankin.

Kuumuuden lisäksi toinen silmiinpistävä asia Kalifornian autiomaassa ovat pitkät tavarajunat. Näkyi niitä New Mexicossa ja Arizonassakin. Enimmäkseen ne kai kuljettavat Kiinasta ja muualta Aasiasta tuotua tavaraa Yhdysvaltain länisrannikon satamista eteenpäin. Kovin laadukasta kuvaa en niistä saanut, mutta alla olevan videonpätkän onnistuin eräässä tasoristeyksessa puhelimella ottamaan. Siinäkin veturit ehtivät mennä ennekuin sain kuvauksen käyntiin. Tuo ei ollut läheskään pisin juna jonka näimme, ennemminkin yksi lyhimmistä.

Barstown vanhalla rautatieasemalla on peräti kaksi liikennemuseota, Western America Railroad Museum ja Route 66 Museum. Uskallan suositella niille, jotka yleensä pitävät sellaisista museoista. Kummassakin näkyy, etteivät ylläpitäjät ole ammattilaisia vaan innokkaita harrastajia, eikä resursseja ole liikaa. Jotkut näyttelyjen osat ovat ennemmin avoimia esinevarastoja kuin varsinaisesti suunniteltuja näyttelyitä. Parasta on rautatiemuseon ulkonäyttelyalue ja sen mahtavat dieselveturit. Vielä enemmän olisin siitä nauttinut jos olisi ollut vähemmän kuuma.

Tottakai Route 66-museosta löytyy T-mallin Ford.

Santa Fe -yhtiön FP45 vuodelta 1967.

On ehkä vähän tyhmää valittaa, että aavikolla on kuuma, mutta siellä oli. Jos auton ilmastointi ei olisi toiminut, olisi ollut henki tai ainakin terveys vaarassa. Ulkoilmassa ei voinut oleskella kuin aivan pienen hetken kerrallaan.

Aavikon ja Tyynen valtameren välissä olevien kukkuloiden suojassa sijaitsee Paso Robles, juuri sellainen hyvinvoiva pikkukaupunki kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Paso Roblesin ympärillä, kuten monin paikoin Kaliforniassa, on paljon viinitiloja. Viiniturismi on parin viime vuosikymmenen aikana muodostunut aika isoksi jutuksi siellä. En ole asiantuntija, mutta Paso Roblesin viini oli hyvää ja sitä oli riittävästi: halpaa se ei ollut.

Paso Roblesissa on myös ihan oikea villin lännen saluuna, Pine Street Saloon, joka toimii vuonna 1857 rakennetussa talossa. Luonnollisesti saluunassa kummittelee.

Koko Kalifornia on jo vuosien ajan kärsinyt ennen kokemattomasta kuivuudesta. Tilanne on niin paha, että osavaltion kuvernööri julisti tammikuussa 2015 hätätilan. Paso Roblesissa ja sen ympäristössä oli helppo uskoa, että tilanne on poikkeuksellinen. En tietenkään tiedä, miltä kukkuloiden pitäisi  kesäkuussa tavallisesti näyttää, mutta jotenkin kuvittelisin että näkyvissä pitäisi olla vihreää, eikä vain kuivan ruskeaa, kuolleen näköistä kasvillisuutta.

Kalifornia on yksi maailman tuottoisimmista viljelyalueista, ja kuivuus luonnollisesti iskee maanviljelijöihin erityisen pahasti. Teiden varsilla näkyikin usein poliitikoille suunnattuja "tehkää jotain" -henkisiä viestejä. En kylläkään täysin ymmärrä, mitä esimerkiksi Kalifornian kuvernööri asialle voi - kenties esittää sadetanssin?

Kalifornian aavikoihin ja Paso Roblesiin tutustuimme 19.-22.6.2015.