Mitä tehdä San Franciscossa ilman kukkia hiuksissa

San Francisco muistetaan hippiliikkeen keskuspaikkana, jossa pitäisi kuulemma laittaa kukkia hiuksiin. Emme tehneet niin, eikä enemmistö paikallisistakaan näin toimi. Hipit näyttävät kadonneen myös "rakkauden kesän" 1967 symboliksi muodostuneesta Haight-Ashburyn kaupunginosasta, joka ei varsinaisesti ollut suosikkipaikkamme. City by the Bay, Kaupunki lahden rannalla, on onneksi täynnä kaikkea muuta mielenkiintoista. Muutamasta jutusta olen jo aiemmin kirjoittanutkin.

Golden Gaten silta
Golden Gaten salmen ylittävä 1300-metrinen silta vuodelta 1937 on varmaankin kaikkein tunnetuin San Franciscon symboleista. Se näkyy suureen osaan kaupunkia - silloin kun näkyy, San Francisco on tunnettu myös sumustaan. Sillan yli kannattaa ehdottomasti kävellä, maisemat kaupunkiin ja esimerkiksi Alcatraziin ovat upeat. Myös pyöräily sillalla näytti olevan suosittua, meiltä se jäi kuitenkin kokeilematta. Pyörävuokraamoita on San Franciscossa runsaasti ja niistä saa myös karttoja sekä reittiehdotuksia.

Golden Gate, kultainen portti, ei ole vain sillan nimi, vaan salmen jonka se ylittää. Siltaa rakennettaessa Yhdysvaltain laivasto vaati sen maalaamista kauttaaltaan mustakeltaisilla varoitusraidoilla oranssinpunaisen sijaan.

Sillalla on puhelimia, joilla saa suoran yhteyden kriisineuvontaan. Epäilemättä hyvä asia, mutta aika kylmäävä ajatus.

Mission
Yksi mielenkiintoisimmista kaupunginosista on Mission. Sen nimi viittaa espanjalaisten 1776 perustamaan lähetysasemaan, Mission San Francisco de Asísiin, jonka mukaan koko San Francisco on saanut nimensä. Nykyään suurin osa asukkaista on kotoisin Meksikosta tai muualta Latinalaisesta Amerikasta. Kaduilla kuuleekin espanjaa enemmän kuin englantia.

Mission on tunnettu seinäämaalauksista.

Tämä maalaus kunnioittaa köyhien puolesta puhunutta elsalvadorilaista arkkipiispa Óscar Romeroa, joka murhattiin kirkkonsa alttarille vuonna 1980.

Mission San Francisco de Asís tunnetaan myös nimellä Mission Dolores. Sen kirkko on kaupungin vanhin olemassaoleva rakennus.

Mission on mainio paikka syödä.  Me, kuten monet muutkin, suosittelemme erityisesti El Farolitoa Mission streetin ja 24th streetin kulmassa, aivan metroaseman vieressä. Kävimme kahdesti, ruoka oli erinomaista ja tarjoiltiin nopeasti ja ystävällisesti ("what kind of meat for you, bro?") kammottavasta ruuhkasta huolimatta.

Lauttamatkat
Nopein ja käytännöllisin tapa siirtyä San Franciscosta lahden toiselle puolelle Oaklandiin on BART-metrojuna. Suosittelemme myös lautan kokeilemista kauniilla ilmalla. Myös Golden Gaten pohjoispuolelle Sausalitoon ja Tiburoniin pääsee vesitietä.

Historiallinen Ferry Building on yhä San Franciscon lauttojen pääpysäkki.

Ferry Buildingin monista noutoruokapaikoista voi hakea lounaan tai vaikka jäätelöä ja mennä läheisille laitureille syömään (varo kuitenkin lokkeja).

Golden Gate Park
Kaupungin suurimmalla puistoalueella voi tutustua vaikka biisoneihin, De Young -taidemuseoon tai japanilaiseen puutarhaan.

Modernia taidetta De Young -museon edessä

Japanilainen puutarha.

Japanilainen puutarha.

Biisonit piileskelivät kuumana päivänä varjoissa eikä niistä saanut ollenkaan kelvollisia kuvia.

Katukiipeily
San Francisco on kuuluisa korkeuseroistaan ja jyrkistä kaduistaan.

Joo, on se jyrkkä.

Twin Peaks ei ole vain tv-sarja, se on myös näköalapaikka San Franciscossa.

Pimeä puoli
San Francisco ei ole paratiisi. Jokseenkin kaikissa suurkaupungeissa ja monissa pienemmissäkin on tietysti ongelmansa, mutta San Franciscon kaduilla tulee vastaan silmiinpistävän paljon selvästi vaikeista päihdeongelmista kärsiviä ihmisraunioita. Kodittomia näkee enemmän kuin vaikkapa New Yorkissa, Lontoossa tai Berliinissä. Yksi ensimmäisistä kohtaamistamme sanfranciscolaisista poltteli aamukahdeksalta pilveä puistossa ja jutteli kaverilleen, jonka vain hän itse näki.

Huono-osaisten slummit ja kaupungin paraatipaikat ovat toisinaan aivan lähekkäin. Esimerkiksi kaupungintalon edustalla on kaunis puisto, ja jalkakäytävät ovat niin puhtaat että niiltä voisi syödä. Kirjaimellisesi sen nurkalta alkaa synkeä Tenderloinin kaupunginosa, jossa tyhjentämättömät roskikset pursuavat kaduille, kodittomat nukkuvat bussipysäkkien katoksien alla ja kaikkialla leijailee virtsan haju. Yhtä jyrkkää kontrastia en ole missään ns. länsimaissa nähnyt, oikeastaan vain Tbilisissä olen kohdannut moista.

San Franciscon lahden toisella puolella 10 minuutin metromatkan päässä on Oakland, tilastojen mukaan Kalifornian väkivaltarikospääkaupunki ja yksi Yhdysvaltain vaarallisimmista. Rikostilastojen takia ei kuitenkaan kannata heittäytyä hysteeriseksi. Majoituimme Oaklandissa, vieläpä kaupungin pahamaineisessa länsiosassa, viikon ajan, emmekä kertaakaan kokeneet oloamme uhatuksi.

San Franciscossa olimme kesäkuussa 2015.

Tosi, tosi isoja puita - Muir Woods

Mammuttipetäjien varjossa.

Here I was born, and there I died. It was only a moment to you. You took no notice." - Alfred Hitchcockin Vertigo, 1958.

Suomessa, kuten tiedetään, on paljon metsää. Niinpä sitä voisi ihmetellä, miksi täytyy Kaliforniassa asti mennä katsomaan puita. Amerikassa, kuten tiedetään, kaikki on suurempaa. Myös puut. Kaliforniassa kasvaa sekä maailman korkein puulaji, punapuu, että tilavuudella mitaten suurin, mammuttipetäjä. Ne ovat maailman suurimpia elollisia asioita ja kaikkein vanhimpien joukossa. Vanhin elävä mammuttipetäjä on noin 3200 vuoden ikäinen.

Kaikkein korkeimmat ja suurimmat puut ovat muualla, mutta kyllä Muir Woodsissakin tosi isoja näkee.

On ne korkeita.

San Franciscosta käsin lähin paikka, jossa valtavia puita voi käydä katsomassa, on Muir Woods National monument, jälleen yksi National Park Servicen erinomaisesti hoitamista kohteista. Vaikka ei olisikaan Suuri Eränkävijä, on Muir Woods helppo vierailukohde, metsään on tehty hyvät opastetut kävelyreitit ja infotaulut.

"Isona minusta tulee satametrinen mammuttipetäjä".

Ainoa ongelma on sama kuin monessa muussakin Yhdysvaltain kansallispuistossa: paikka on vähän liiankin suosittu, polut ruuhkautuvat, ja amerikkalaisista lähtee ajoittain tarpeettoman paljon ääntä. Muir Woodsissa oli jopa isoja kylttejä, joissa kävijöitä kehotettiin hiljaisuuteen, valitettavasti turhaan. Vaikka kävimme metsässä maanantaina, ruuhkat olivat kaameat, parkkipaikat aivan täynnä ja paljon autoja pysäköity hengenvaarallisesti kapean vuoristotien varrelle. Sanoisin, että vierailua ei kannata ajoittaa viikonlopulle, jos ollenkaan voi välttää. Jättiläispuita pääsee näkemään monissa muissakin paikoissa Yhdysvaltain länsirannikolla ja Sierra Nevadan vuoristossa, esimerkiksi Yosemiten kansallispuiston Wavonassa.

Tunnelma metsässä on kaikesta huolimatta rauhallinen.

Yhdysvalloissa julkisen liikenteen käyttö on usein aika vaivalloista. Matka San Franciscosta Muir Woodsiin ei ole erityisen hankala, mutta se on hidas, kaupungin keskustasta voi mennä reilusti yli kaksi tuntia ja bussia vaihtaessa saa varautua odotteluun. Ensin ajetaan kaupungin keskustasta Golden Gaten toiselle puolelle Sausalitoon tai Marin Cityyn esimerkiksi bussilla numero 70. Sausalitoon pääsen myös lautalla. Sitten jatketaan pikkubussilla 66 tai 66F (liikennöi vain lomasesongin aikana, aikataulut) perille Muir Woodsiin. Maksaminen sentään onnistuu samalla Clipper Cardilla joka kulkuvälineessä.

San Franciscossa voi bussia odotellessa bongata vaikka vanhan kunnon hippibussivolkkarin.

Sausalitossa voi pysähtyä esim. kahville, jäätelölle tai syömään, tarjontaa riittää, hintataso ei ole edullinen mutta pikkukaupungin tunnelma on rento ja miellyttävä. Meitä urheilullisemmat voivat vaikka vuokrata polkuypyörän San Franciscosta, matka on pitkä ja mäkinen mutta maisemiltaan upea.

Jättiläispuita kävimme katsomassa 30.6.2015

Valtameren rantatie

Tyyni Valtameri tuli näkyviin kukkuloiden takaa lähdettyämme Paso Roblesista.

Paso Roblesista San Franciscoon pääsee joko nopeasti tylsää moottoritietä tai hitaasti Tyynen valtameren rannikon maisematietä pitkin. Meille oli aika selvä juttu kumman valitsimme. Ensin piti ajaa rannikkoa pitkin kulkevalle valtatie numero 1:lle kukkuloiden yli - suomalaisittain tekisi mieli puhua vuorista. Valtameri oli pysäyttävä näky, kun se vihdoin tuli näkyviin huippujen takaa. Olimme kyllä nähneet sen jo matkan alussa San Franciscossa, mutta tuntui että tämä oli todellinen ensikohtaaminen.

Väittävät, että vastarannalla on Japani. En usko, vastarantaa ei ole, on vain Maailman reuna jonka ylitse valtameren vesi ikuisesti valuu.

Heti ensimmäisessä mahdollisessa paikassa piti tietysti pysähtyä rantaan. Olimme viettäneet pari edellistä viikkoa aavikolla, ja vähän päälle 20 celsiusasteen lämpötila tuntui melkein kylmältä, varsinkin kun mereltä puhalsi kova tuuli.

Rentoja norsuhylkeitä San Simeonin rannalla.

Sanotaan, että Amerikassa kaikki on suurempaa. Hylkeet ainakin ovat. San Simeonin pikkukaupungin liepeillä näimme norsuhylkeitä, jotka voivat painaa jopa yli 2000 kiloa. Eteläamerikkalainen alalaji tosin kasvaa vielä isommaksi. Norsuhylkeet voivat sukeltaa jopa 2 kilometrin syvyyteen, mutta San Simeonin rannalla ne vai ottivat rennosti ja välillä kauhoivat hiekkaa päälleen.

Maisemat tien varressa olivat dramaattisia ja upeita. Kasvillisuus oli yllättävänkin "pohjoismaista", paljon havupuita; oltiin kuitenkin Afrikan pohjoisrannikon korkeudella. Komeimmilla näköalapaikoilla oli ruuhkaa, samoin Big Surin alueen monissa (kalliissa!) ravintoloissa, vaikka oli tiistai eikä amerikkalaisten varsinainen kesälomakausi ollut vielä alkanut.

Yksi monista upeista näköalapaikoista...

...ja toinen.

Monissa opaskirjoissa neuvotaan ajamaan valtatie 1 mieluummin pohjoisesta etelään, kun tiellä on kuulemma vaikeaa ja vaarallista kääntyä vasemmalle ja lähes kaikki tien näköalapaikat ovat sen länsi- eli meren puolella, Me kuitenkin ajoimme etelästä pohjoiseen, enkä osannut kokea asiaa ollenkaan vaikeaksi. Tie on paikoitellen kyllä mutkainen ja epäamerikkalaiseen tyyliin vain kaksikaistainen, ja ajamiseen kannattaa varata aikaa.

Jos on tarkoitus ajaa koko matka San Franciscosta Los Angelesiin tai toisinpäin, kannattaa ehdottomasti yöpyä jossain matkan varrella, eikä kaksikaan yöpymistä välttämättä ole huono idea. Me ajoimme vain kolmisensataa kilometriä Paso Roblesista Santa Cruziin, jossa yövyimme, ja silti jäi väliin monta epäilemättä hienoa paikkaa, kuten Montereyn kaupunki ja sen liepeillä kulkeva, kuulemma näyttävä 17 mailin tie.

Perillä Santa Cruzissa ehdin vielä huvipuistoon - en ollutkaan varmaan kymmeneen vuoteen sellaisessa käynyt. Beach Boardwalk on perustettu jo 1907, ja tunnelma onkin kuin ajalta ennen toista maailmansotaa. Tiistai-iltana siellä sattui olemaan vielä "vanhanajan hinnat", eli kaikki laitteet maksoivat yhden dollarin per ajo. Maksuvälineenä toimii kortti, jolle ladataan rahaa. Asiaa kummemmin ajattelematta latasin kortilleni 5 dollaria, ennen kuin tajusin, että oikeastaan ainoa minua kiinnostava laite oli Giant Dipper - vuoristorata vuodelta 1924. No, hyvin siinä jaksoi viisi kertaa käydä. Puurakenteinen vanhanaikainen vuoristorata muistuttaa Linnanmäen vastaavaa.

Giant Dipper - vuoristorata Santa Cruzissa

Santa Cruz Beach Boardwalk.

Ajoimme Valtameren rantatietä 23.6.2015.