Merihistoriaa San Franciscossa

Balclutha, Skotlannissa vuonna 1887 rakennettu fregatti.

San Francisco oli pitkään Yhdysvaltain länsirannikon tärkein satamakaupunki. Ei siis ihme, että kaupungissa on monia mielenkiintoisia museolaivoja. Jos on asiasta yhtä kiinnostunut kuin minä, voi niissä viettää hyvinkin kokonaisen viikon päivän.

Fisherman's Wharfin turistialueella on San Francisco Maritime National Historical Park, yksi monista National Park Servicen ylläpitämistä upeista kohteista. "Historiapuistoon" kuuluu useita laivoja, joista moniin pääsee myös käymään. Fregatti Balclutha purjehti rahtiliikenteessä vuosina 1887-1930, ja ehti olla monessa mukana. Se muun muassa oli viimeinen laiva joka purjehti itsenäisen Havaijin kuningaskunnan lipun alla. Lastiruumassa on hyvin toteutettu näyttely, jossa keskitytään erilaisiin rahteihin joita Balclutha on kuljettanut. Koko laiva on yleisölle avoin, joskin mastoihin kiipeäminen on kielletty. Kapteeninsalongissa, keittiössä ja kajuutoissa voi eläytyä miehistön kokemuksiin kuukausia kestäneillä valtamerimatkoilla.

Balcluthan kapteeninsalonki.

Miehistökajuutta keulakannen alla, parinkymmenen merimiehen koti. Ankkurivinssi keskellä majoitustilaa tuskin paransi viihtyisyyttä. Kuva on otettu kalansilmäobjektiivilla.

Balcluthan keulakuva.

Lautta Eureka on aivan toisenlainen, mutta myös hyvin mielenkiintoinen museolaiva. Se on Balcluthan aikalainen, rakennettu vuonna 1890, ja melkein yhtä iso kuin valtamerilaiva. Alun perin se kuljetti junia Golden Gaten salmen yli San Franciscosta Sausaliton kaupunkiin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen se muutettiin matkustaja- ja autolautaksi. Kun Golden Gate- ja Bay Bridge -sillat rakennettiin 1930-luvulla, jäivät San Franciscon lahden lukuisat lautat vähitellen työttömiksi. Eureka kuitenkin liikennöi aina vuoteen 1957 asti.

Sisäänkäynti Eurekaan.

Eurekan autokansi.

Matkustajakansi. Eurekassa oli myös täysiä aterioita tarjoava ravintola, vaikka matka Sausalitosta San Franciscoon kesti vain puolisen tuntia.

Eureka oli teknisesti varsin vanhanaikainen jo valmistuessaan. Potkurit olivat jo pääosin korvanneet siipirattaat, ja sen yksisylinterinen höyrykone edustaa jo 1700-luvulla kehitettyä tekniikkaa. Yksinkertainen ja luotettava koneisto oli kuitenkin käyttökelpoista jatkuvasti lyhyitä matkoja tekevässä lautassa. Tärkeää oli pitää huoltamiseen kuluva aika lyhyenä ja kustannukset matalina.

Eurekan höyrykone, kuvattu kalansilmäobjektiivilla.

Koneen toimintaperiaate.

Historiapuiston kokoelmiin kuuluu muitakin aluksia, muun muassa tämä siipiratashinaaja.

Puistoon kuuluva museo oli remontissa, mutta aulaan pääsi katsomaan pienoismalleja. Tämä kuvaa San Franciscon satama-aluetta vuoden 1849 kultaryntäyksen aikana. Purjelaiva Niantic on saapunut Yhdysvaltain itärannikolta Kap Hornin ympäri purjehdittuaan. Paluumatkan sijasta omistaja päätti muuttaa sen kaupaksi ja kapakaksi - näillä aloilla sai tuolloin kerättyä suuremmat tuotot kuin laivanvarustajana.

Toisessa pienoismallissa oli miehistö komennettu mastoihin.

Vähän matkan päässä on toisen maailmansodan aikainen Liberty -luokan rahtilaiva Jeremiah O'Brien. Se ei kuulu historiapuistoon vaan on yksityisen yhdistyksen ylläpitämä. Alus on purjehduskelpoisessa kunnossa, ja myös purjehtii silloin tällöin. Lastiruuman näyttely kertoo sotatarvikekuljetuksiin rakennetuista Liberty -rahtilaivoista. Vuosina 1941-1945 niitä valmistui kaikkiaan 2710.

Liberty-luokan rahtilaiva Jeremiah O'Brien.

Sähkötyshytti.

Perämiehen hytti. Radiolaitteet eivät alun perin kuuluneet sen kalustoon vaan liittyvät aluksen nykyiseen käyttöön.

Jeremiah O'Brienin toimintakuntoinen pääkone.

Konehuoneen pelastustikkaat. Haluaisitko sinä kiivetä näitä pitkin pakoon palavasta konehuoneesta, kun laiva on saanut osuman torpedosta?

Jeremiah O'Brienin vieressä on toinen toisen maailmansodan aikainen alus, sukellusvene Pampanito, joka jäi meltä väliin aikataulusyistä.

Fisherman's Wharf on San Franciscon "turistipyydys", enkä museolaivoja lukuun ottamatta viihtynyt siellä ollenkaan muovisten teemaravintoloiden ja ylihintaisten krääsäkauppojen keskellä. Laivojen lisäksi sinne menemiseen on kyllä toinenkin syy: laiturin 39 merileijonayhdyskunta. Kerrassan vekkuleita otuksia, mutta pahanhajuisia.

Välillä pitää isotella turisteille...

...mutta muuten voi ottaa rennosti.

Laivoissa kävimme 5.6. ja 28.6.2015

San Francisco raiteillaan

Kaapelivaunut ovat yksi San Franciscon symboleista.

Yhdysvallat on yksityisautojen luvattu maa, eikä julkinen liikenne aina toimi siellä kovin hyvin. Jotkut suurkaupungit, kuten New York ja San Francisco, ovat poikkeus tästä. San Franciscon sinänsä hyvin toimiva systeemi on tosin aika monimutkainen useine operaattoreineen. Melkein kaikissa kulkuvälineissä voi onneksi maksaa samalla kortilla, Clipperillä. Nykyaikaisten bussien, raitiovaunujen ja BART-metron lisäksi voi kaupungissa voi liikkua myös 1900-luvun alkupuoliskon tyyliin.

Kaapelivaunu saapuu Market Streetin päätepysäkille.

Kaupungin kuuluisin liikenneväline lienee kaapelivaunu, Cable Car. Ne ovat siitä erikoisia, ettei itse vaunuissa ole moottoria lainkaan, vaan ne liikkuvat maan alla kulkevan kaapelilinjan avulla. Kaapeli on jatkuvassa liikkeessä, ja pysäkiltä lähdettäessä vaunun kuljettaja ottaa siitä vaunun tarttumavivulla kiinni. Pysähdyttäessä hän irrottaa vaunun kaapelista ja jarruttaa pysähdyksiin.

Nykyaikaisempiin kulkuvälineisiin verrattuna kaapelivaunun kyyti on, kuten odottaa sopii, nykivää ja epämukavaa - ja kallista, koska vaunut ovat erityisesti turistien suosiossa. Kokeilemisen arvoista se silti on, kuljettajan toimintaa on mielenkiintoista seurata. Kaapelivaunulla pääsee näppärästi myös kaapelivaunumuseoon. Se sijaitsee käytössä olevalla voima-asemalla, ja siellä pääsee siis seuraamaan kaapelinkuljetuslaitteistoa toiminnassa (katso video alla).

Kaapelivaunumuseossa on tietysti vanhoja kaapelivaunuja.

Raitiovaunulinja F on muuten ihan tavallinen San Franciscon kaupunkilinja, mutta sillä liikennöidään vain vanhalla kalustolla. Useimmat vaunut on maalattu eri puolilla Yhdysvaltoja toimineiden kaupunkiliikennelaitosten väreihin, mutta linjalla voi nähdä myös esimerkiksi Mexico Cityn tai Milanon tunnuksia kantavaa kalustoa. Panin merkille, että Alabaman osavaltion Birminghamin väreihin maalatuista vaunuista on jätetty eräs alkuperäinen yksityiskohta pois, nimittäin merkinnät jotka erottivat "valkoisille" ja "värillisille" varatut osastot toisistaan.

Iästään huolimatta F-linjan vaunut ovat ihan yhtä mukavia kuin nykyaikaiset vaunut, elleivät mukavampia. Hinta on sama kuin muillakin San Franciscon kaupungin liikennelaitoksen (MUNI) bussi-, metro- ja raitiovaunulinjoilla.

Tämä F-linjan PCC-vaunu on maalattu Los Angelesin väreihin.

San Franciscon raiteilla matkustimme kesäkuussa 2015.

Tosi, tosi isoja puita - Muir Woods

Mammuttipetäjien varjossa.

Here I was born, and there I died. It was only a moment to you. You took no notice." - Alfred Hitchcockin Vertigo, 1958.

Suomessa, kuten tiedetään, on paljon metsää. Niinpä sitä voisi ihmetellä, miksi täytyy Kaliforniassa asti mennä katsomaan puita. Amerikassa, kuten tiedetään, kaikki on suurempaa. Myös puut. Kaliforniassa kasvaa sekä maailman korkein puulaji, punapuu, että tilavuudella mitaten suurin, mammuttipetäjä. Ne ovat maailman suurimpia elollisia asioita ja kaikkein vanhimpien joukossa. Vanhin elävä mammuttipetäjä on noin 3200 vuoden ikäinen.

Kaikkein korkeimmat ja suurimmat puut ovat muualla, mutta kyllä Muir Woodsissakin tosi isoja näkee.

On ne korkeita.

San Franciscosta käsin lähin paikka, jossa valtavia puita voi käydä katsomassa, on Muir Woods National monument, jälleen yksi National Park Servicen erinomaisesti hoitamista kohteista. Vaikka ei olisikaan Suuri Eränkävijä, on Muir Woods helppo vierailukohde, metsään on tehty hyvät opastetut kävelyreitit ja infotaulut.

"Isona minusta tulee satametrinen mammuttipetäjä".

Ainoa ongelma on sama kuin monessa muussakin Yhdysvaltain kansallispuistossa: paikka on vähän liiankin suosittu, polut ruuhkautuvat, ja amerikkalaisista lähtee ajoittain tarpeettoman paljon ääntä. Muir Woodsissa oli jopa isoja kylttejä, joissa kävijöitä kehotettiin hiljaisuuteen, valitettavasti turhaan. Vaikka kävimme metsässä maanantaina, ruuhkat olivat kaameat, parkkipaikat aivan täynnä ja paljon autoja pysäköity hengenvaarallisesti kapean vuoristotien varrelle. Sanoisin, että vierailua ei kannata ajoittaa viikonlopulle, jos ollenkaan voi välttää. Jättiläispuita pääsee näkemään monissa muissakin paikoissa Yhdysvaltain länsirannikolla ja Sierra Nevadan vuoristossa, esimerkiksi Yosemiten kansallispuiston Wavonassa.

Tunnelma metsässä on kaikesta huolimatta rauhallinen.

Yhdysvalloissa julkisen liikenteen käyttö on usein aika vaivalloista. Matka San Franciscosta Muir Woodsiin ei ole erityisen hankala, mutta se on hidas, kaupungin keskustasta voi mennä reilusti yli kaksi tuntia ja bussia vaihtaessa saa varautua odotteluun. Ensin ajetaan kaupungin keskustasta Golden Gaten toiselle puolelle Sausalitoon tai Marin Cityyn esimerkiksi bussilla numero 70. Sausalitoon pääsen myös lautalla. Sitten jatketaan pikkubussilla 66 tai 66F (liikennöi vain lomasesongin aikana, aikataulut) perille Muir Woodsiin. Maksaminen sentään onnistuu samalla Clipper Cardilla joka kulkuvälineessä.

San Franciscossa voi bussia odotellessa bongata vaikka vanhan kunnon hippibussivolkkarin.

Sausalitossa voi pysähtyä esim. kahville, jäätelölle tai syömään, tarjontaa riittää, hintataso ei ole edullinen mutta pikkukaupungin tunnelma on rento ja miellyttävä. Meitä urheilullisemmat voivat vaikka vuokrata polkuypyörän San Franciscosta, matka on pitkä ja mäkinen mutta maisemiltaan upea.

Jättiläispuita kävimme katsomassa 30.6.2015