Ensi kertaa Kentuckyssa

John A. Roebling -silta yhdistää Ohion Cincinnatin ja Kentuckyn Covingtonin. Kuva Kentuckyn puolelta.

Joitakin vuosia olin konferenssimatkalla Yhdysvalloissa, Ohion Cincinnatissa. Sain yhdistetttyä reissuun pari vapaapäivää. Yhden käytin käytin kävelemällä Cincinnatista sillan yli Kentuckyn puolelle naapurikaupunkiin Covingtoniin. En varsinaisesti nähnyt siellä mitään mieleen jääviä nähtävyyksiä, mutta muuten ensikohtaamiseni Kentuckyn kanssa oli... unohtumaton.

Ensimmäinen tapaamani kentuckylainen käveli vastaani heti sillan päässä. Kyseessä oli joulupukiksi pukeutunut ilmeisen koditon mies. Hän siis todellakin oli pukeutunut täyteen, riemukkaan punaiseen, joskin hyvin likaiseen, joulupukkivarustukseen, lakkia myöten. Parta hänellä oli omasta takaa. Mainittakoon, että oli syyskuu ja lämpötila 29 astetta.

Seuraavaksi huomasin paikallisen vaateliikkeen mainostavan edullisia t-paitoja, joten poikkesin ostamaan pari sellaista. Myyjä, minua huomattavasti nuorempi nainen, kutsui minua "kullannupuksi" ("sweetheart").

Tässä vaiheessa totesin, että tilanne vaati oluen juomista, joten pistäydyin sopivasti kohdalle sattuneeseen pubiin. Tarjoilija paitsi kysyi paperit (olin jo tuolloin yli 40), myös tarjosi minulle työpaikkaa kyseisessä ravintolassa. Kieltäydyin uvedoten ulkomaalaisuuteeni. Tämä tapahtui juuri ennen vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaaleja. Kuultuaan että olen Suomesta tarjoilija puhkesi useamman minuutin monologiin, joka pääosin käsitteli Donald Trumpia. Hänet tarjoilija kirosi mm. siksi että tämä presidenttinä myisi koko Amerikan Vladimir Putinille. Jätin ison tipin.

Join tietysti paikallisen oluen, ja Kentucky Old Fashioned Barrel Alea voin kyllä varauksetta suositella.

Kävin ensi kertaa Kentuckyssa 20.9.2016.

Maailman parhaat ei-grillikioskit

Makkaraa Wienissä.

En varsinaisesti ole kulinaristi. Hyvä ruoka toki maistuu, mutta yleensä matkoilla suuntaan huomioni johonkin muuhun kuin syömiseen, enkä tahdo käyttää runsaasti aikaa ruokapaikan etsiskelyyn. Päädyn siten aika usein nauttimaan ateriani, etenkin lounaat, sellaisissa paikoissa joiden tehtävää Suomessa täyttävät niin sanotut grillikioskit. Kansainvälisiä ketjuja pyrin välttelemään, vaikka kieltämättä niihinkin olen toisinaan sortunut.

Tästä ei kuitenkaan (välttämättä) seuraa, että pitäisi syödä mitätöntä sapuskaa. Päin vastoin, joskus halpa, nopea ja hyvä yhdistyvät samalla lautasella. Tässä  muutamia parhaita kohdalleni osuneita grillikioskin tapaisia.

Tima-Irma, Mostar, Bosnia ja Hertsegovina
Jo marsalkka Titon päivinä Mostarin nälkäiset, niin paikalliset kuin kuin turistitkin, vaelsivat Tima-Irmaan vanhan kaupungin sydämessä, ja nälkä lähti. Kuten aina Hertsegovinassa (kuten myös Bosniassa, Kroatiassa ja Montenegrossakin) Čevapčići on hyvää, mutta niin on kaikki muukin. Eikä maksa liikaa. Tima-Irmasta sain ruokajuomaksi erinomaista mostarilaista olutta, jota on tarjolla harvassa paikassa.

Etsi tämä kyltti Onešćukova -kadulta, suoraan Sillalta itään päin.

Tima-Irma on ehkä suosikkipaikkani kaikista, ja olen tullut perustaneeksi eräänlaisen kultin sen ympärille. Olen nimittäin suositellut sitä useammallekin tuttavalle, jotka kaikki ovat ihastuneet paikkaan ja levittäneet sanaa tahoillaan.

Tima-Irmassa olemme käyneet 2009 ja 2012.

El Farolito, San Francisco, Yhdysvallat
El Farolito sijaitsee Mission -kadun ja 24. kadun risteyksessä San Franciscossa. Siellä tarjoiltava burrito saattaa esim. muuttaa elämäsi. Monet muutkin haluavat syödä Farolitossa, joten varaudu jonotukseen, ahtauteen ja kaaokseen. Paikan tapa tarjoilla annokset saattaa olla hämmentävä. Ensin jonotetaan tiskille, jossa tehdään tilaus, maksetaan ja otetaan mukaan  numerolappu sekä juomat (suosittelen meksikolaisia hedelmälimonadeja). Sen jälkeen yritetään löytää istumapaikka tai jäädään seisoskelemaan. Annoksesi valmistuu pysyvästä ruuhkasta huolimatta aika nopeasti. Sen jälkeen tarjoilija kanniskelee sitä ympäriinsä huudellen vuoroin englanniksi, vuoroin espanjaksi numeroa, joka vastaa kassalta saamasi lapun kahta viimeistä numeroa (numerosarja on huomattavasti pitempi). Hassua on, että annokset eivät todellakaan valmistu numerojärjestyksessä: jos saamasi lappu loppuu lukuun 56, sitä edeltävä voi yhtä hyvin olla vaikka 33, 48 tai 71.

Jostain syystä en tullut ottaaneeksi Farolitosta kuvia, mutta Wikimedia Commons pelastaa. Kuvaajana sanfranciscolainen Rick Audet.

Ruoka on kuitenin niin hyvää, että pikku epämukavuudet sietää mielellään. Hinnat ovat suomalaisten grillikioskien luokkaa, vaikka San Francisco on kallis kaupunki. Tavanomaisten naudan- ja sianlihojen lisäksi tarjolla on myös mm. kieliburritoja. Maustetiskiltä voi itse hakea haluamiaan kastikkeita - ja niiden kanssa kannattaa olla varovainen, vihreä kastike oli vähällä aiheuttaa palohaavoja meksikolaisiin mausteisiin tottumattomassa suussani. Kaltaisteni tulista ruokaa pelkäävien vässyköiden kannattaa kokeilla Quesadillaa, jossa juusto mukavasti pehmentää polttavia mausteita. El Faroliton kassa on toistaiseksi ainoa ihminen maailmassa, joka on käyttänyt minusta puhuttelua "bro".

El Farolitossa söimme kesäkuun lopulla 2015, kahdesti.

Vihreän pupun makkarakioski, Wien, Itävalta
Kävimme hyvin pikaisella visiitillä Wienissä. Paikallistuttavuus neuvoi meitä syömään makkaraa Oopperatalon taakaa löytyvällä kioskilla. Se oli hyvä neuvo.

Vihreä jänis katolla on hyvä, joskin outo tuntomerkki.

Eri makkaralaatuja on tarjolla tusinan verran. Molemmat kokeilemamme, waldviertel ja punainen bratwurst, maistuivat. Ruokajuomaksi suosittelen itävaltalaista märzen-tyyppistä olutta, mutta jos hienosteluttaa on tarjolla myös esim. shampanjaa. Hintataso on kohtuullinen: saimme 2 makkaraa ja 2 olutta alle 10 eurolla.

Makkarat Wienin oopperatalon takana söimme elokuussa 2016.

Oakland Museum of California - paras paikka viettää perjantai-iltaa San Franciscon lahden alueella

Tanssiminen on sallittua, jopa suotavaa.

Oakland Museum of California, tuttavallisesti OMCA, on yksi miellyttävimmistä museoista joissa olen käynyt. Jos yleensä viihdyt museoissa, käy siellä. Jos yleensä et viihdy museoissa, käy silti. Jos voit, käy siellä perjantai-iltana. Silloin siellä nimittäin saa pääsyliput puoleen hintaan (alle 18-vuotiaat ilmaiseksi), tarjolla on elävää musiikkia sisäpihalla, katuruokaa ruokakärryistä, paikallisten pientuottajien laadukkaita oluita ja viinejä sekä opastettuja kierroksia näyttelyihin. Ei ihme, että paikalla oli paljon väkeä vauvasta vaariin, ja kaikilla tuntui olevan rento, hyvä meininki.

Koska jostain pitää aina valittaa, valitetaan siitä että ruokakärryihin oli aika pitkät jonot.

Jos et kuitenkaan osu perjantai-iltana Oaklandiin, kannattaa museoon silti mennä. Perusnäyttely on hienosti toteutettu, laaja mutta pysyy käsissä. Näyttelyssä on hienosti tavoitettu "pienten ihmisten" omia tarinoita, Esimerkiksi Kalifornian intiaanikansojen ja 1960-70 -lukujen yhteiskunnallisen murroskauden osastot oli toteutettu yhteistyössä paikallisten asukkaiden kanssa, siten että esillä oli henkilökohtaisia, yleensä aika arkipäiväisiä esineitä ja niihin liittyviä tavallisten ihmisten tarinoita, joko videolla tai lyhyinä teksteinä. Museossa on myös luonnontieteellinen osasto ja vaihtelevia teemanäyttelyitä.

Intiaanikansat kertovat OMCA:ssa tarinansa itse.

Paikallisia muistoja 1960-luvusta. Oaklandilaiset näyttävät muistavan sen synkkänä ja väkivaltaisena aikana.

Ronald Reaganin vaalijuliste, jolla hän pyrki republikaanien presidenttiehdokkaaksi 1968. Sillä kertaa hän hävisi.

Suuren laman aikaan 1920- ja 30-lukujen alussa monet Yhdysvaltain keskilännen asukkaat etsivät parempaa elämää Kaliforniasta. Usein he saapuivat tällaisilla ylilastatuilla T-mallin Fordeilla.

Kaliforniassa on keksitty monia asioita, muun muassa kannettava tietokone.

OMCA ei väistä vaikeiden ajankohtaisten asioiden käsittelyä.

Kävimme OMCA:ssa perjantai-iltana 26.6.2015

Lähde autoiluretkelle suureen etelän kanjoniin

Bright Angel Point, ensimmäinen mitä Suuresta Kanjonista näimme. Täältä näkee täysikokoisen panoraamakuvan.

Coloradojoki on pohjoisessa Arizonassa kaivertanut noin 17 miljoonan vuoden kuluessa tosi ison montun maahan. Grand Canyon, Suuri Kanjoni, on parhaimmillaan 1857 metriä syvä, 29 kilometriä leveä, 447 kilometriä pitkä ja saa ihmisen tuntemaan itsensä todella, todella pieneksi.

Point Imperial, Kanjonin reunan korkein kohta.

Panoraamanäkymä Point Imperialilta. Täysikokoinen kuva täällä.

Nykyään Suuri Kanjoni on yksi maailman suosituimmista turistikohteista. Noin viidestä miljoonasta vuosittaisesta kävijästä suunnilleen neljä ja puoli miljoonaa käy kanjonin eteläisellä reunalla. Me kävimme, osittain juuri siitä syystä, pohjoisreunalla. Ihan tarpeeksi ruuhkaista sielläkin oli, vaikka käyntimme aikaan kesäkuussa ei vielä ollut edes yhdysvaltalaisten kiireisin kesäloma-aika.

Kanjonissa ja sen reunoilla asuu monenlaisia eläimiä, jopa biisoneita. Me näimme vain liskoja ja peuroja.

Grand Canyonin maisemat kuuluvat niihin joita ei oikein uskoisi ellei näkisi. Itse asiassa niihin on vaikea uskoa vaikka ne näkee - onkohan sittenkin kyseessä kiero tietokonegrafiikalla ja edistyneillä 3D-projektoreilla aikaan saatu huijaus?

Angel's Window, Enkelin ikkuna - niminen näköalapaikka. Se kai viittaa oikeassa reunassa näkyvään aukkoon kallioseinämässä.

Hämmentävää Grand Canyonissa on, että monin paikoin voisi kävellä parinkymmenen metrin päässä sen reunasta tajuamatta lainkaan kanjonin olemassaoloa. Usein reunaman näköalateitä ajellessa oli toisella puolella tietä hyvinkin suomalaisen oloinen mäntymetsä, toisella puolella kilometrin syvyinen pystysuora pudotus.

Kalansilmäobjektiivilla kuvattu näkymä Angel's Windown näköalapaikalta.

Vietimme Kanjonilla yhden kokonaisen päivän. Siinä ajassa ehti hyvin kiertää useamman näköalapaikan, ja aikaa jäi myös kiireettömälle lounaalle Grand Canyon Lodgessa. Ruoka oli hyvää eikä niin pahasti ylihinnoiteltua kuin voisi kuvitella.

Walhallan näköalapaikka.

Ehkä kaikkein vaikuttavinta Suurella Kanjonilla oli auringonlasku. Seurasimme sitä Grand Canyon Lodgen terassilta, jolta viisaasti valtasimme eturivin paikat hyvissä ajoin. Valo ja värimaailma muuttuivat jatkuvasti. Näkymä veti meidät sanattomaksi, mutta paikalla olleita amerikkalaisia ei. Auringonnousu olisi varmaan ollut yhtä upea mutta koska se tapahtui ennen aamukuutta emme sitä nähneet.

Auringon viimeiset säteet.

Yritin tammikuussa, siis melkein puoli vuotta etukäteen, varata meille yöpaikan kansallispuiston alueelta. Kaikki majapaikat oli jo varattu. Päädyimme sitten yöpymään Jacob Laken mökkikylässä, jonka lähelläkään ei hämmentävää kyllä ei ole järveä. Ajomatkaa kanjonin reunalle tuli tunnin verran suuntaansa. Palatessamme iltapimeällä matka oli aika pelottava, kun pimeän tien varressa vilahteli peuroja tuon tuostakin, kerran myös lehmä ja vasikka. Biisoneistakin varoitettiin liikennemerkeissä, mutta niitä ei sentään näkynyt.

Valkohäntäinen kaibabinorava Jacob Laken pihamaalla. Muualla niitä ei tavatakaan. Eteläreunan oravat ovat eri lajia, sillä kanjoni on oraville ylipääsemätön este.

Muuten Jacob Lake oli oikein mukava paikka. Hinta oli korkean puoleinen, mutta Suuren Kanjonin kaltaisten nähtävyyksien läheltä ei edullista majoitusta ole tarjolla ainakaan Yhdysvalloissa. Mökki oli mukava ja palvelut kohdallaan: Jacob Lakesta löytyy ravintola, kauppa sekä leipomo. Suosittelemme erityisesti vadelmasuklaakeksejä, jotka olivat melkein yhtä vaikuttava kokemus kuin auringonlasku Kanjonilla. Pelkästään keksien takia kannattaa pysähtyä! Paikallisen panimon Sunset Amber Ale -olut maistui myös.

Aamiaisella, joka ei sisälly majoituksen hintaan, oli tarjolla tyypillisiä amerikkalaisia rakenteeltaan pesusientä muistuttavia pannukakkuja joihin saa imeytymään valtavan määrän vaahterasiirappia. Ne, joilla on ollut onni kokea hyvä amerikkalainen aamiainen, tietävät mitä tarkoitan. Jacob Laken henkilökunta tarjosi myös maksuttomia esitelmiä mm. maisemavalokuvauksesta ja navajojen historiasta alueella. Valitettavasti ei päästy niitä seuraamaan, kun palasimme kanjonilta vasta myöhään illalla.

Jaa että mitäkö tämän kirjoituksen otsikko on tarkoittavinaan? No tätä:

Suurella Kanjonilla olimme 13.6.2015.

Iloisia yllätyksiä Utahissa

Zionin kansallispuisto.

Utahin osavaltio tuo varmaan useimmille ensimmäiseksi mieleen mormonit. Monella myös saattaa olla mielikuva huvitusten suhteen tiukasta lainsäädännöstä ja vanhoillisesta ilmapiiristä. Meille Utah oli yksi matkamme iloisimmista yllätyksistä. Emme toki voi väittää tutustuneemme osavaltioon kovinkaan tarkasti. Poikkesimme Utahissa kahteen otteeseen ja yövyimme siellä kerran. Vietimme aikaa siellä yhteensä vuorokauden verran ja vain aivan eteläisimmässä osassa.

Pieni Scutellosaurus St. Georgessa.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme Utahissa oli Dinosaur Discovery site St. Georgen kaupungissa. Olen pienestä pitäen halunnut oman lemmikkidinosauruksen ollut hyvin kiinnostunut dinosauruksista. Oikeastaan olen suorastaan fanaattinen asian suhteen. Siksi tahdoin ehdottomasti pysähtyä hirmuliskojen luona. Vuonna 2000 Johnson Farmin alueelta aivan St. Georgen keskustan tuntumasta löytyi harvinaislaatuisia noin 200 miljoonan vuoden ikäisiä dinosaurusten jalanjälkifossiileja.

Nykyään paikalla on pieni mutta hyvin hoidettu museo, jossa on näytteillä jalanjälkien ja muiden fossiilien lisäksi myös ihan oikeita dinosauruksia joita valitettavasti ei saa ruokkia eikä silittää luonnollisen kokosia jurakauden dinosauruksia kuvaavia malleja.

Tiedän kyllä että joidenkin ihmisten elämä on tyhjää ja vailla tarkoitusta kaikki eivät ole yhtä innostuneita dinosauruksista kuin minä, eivätkä kaikki ehkä olisi St. Gerogen museosta yhtä kiinnostuneita. Nille, joita aihepiiri kiinnostaa, voi paikkaa suositella lämpimästi. Kovin isosta museosta ei ole kyse, joten se sopii hyvin välipysähdykseksi pidemmällä ajomatkalla: kiireinen kävijä kiertää näyttelyn neljässä puolessa tunnissa.

Dinosaurusten jalanjälkiä noin 200 miljoonan vuoden takaa.

St. Georgesta jatkoimme matkaamme Suuren Kanjonin suuntaan. Teimme kuitenkin pienen mutkan Zionin kansallispuiston kautta. Ajoimme puiston läpi vuonna 1930 rakennettua sen läpi kulkevaa vuoristotietä pitkin. Maisemat olivat todella vaikuttavia, ja aivan erilaisia kuin vaikkapa Yosemitessa. Vesi on vuosituhansien aikana muovannut helposti rapautuvaa punaista hiekkakiveä mitä erikoisimpiin, unenomaisiin muotoihin.

Checkerboard Mesa, suomeksi sen voisi kai kääntää shakkilautavuoreksi.

Mukavaa oli myös se, että korkealla vuoristossa lämpötila putosi miellyttävästi reilusti alle 30 celsiusasteen. Puiston läpi kulkevan tien lisäksi Zionissa on tietysti paljon muutakin nähtävää ja tekemistä. Meiltä ne jäivät aikataulusyistä väliin.

Ylhäällä Zionin vuorilla.

Pian kansallispuistosta poistuttuamme pysähdyimme kauniin pienen lammen luona vaihtamaan kuskia ja syömään eväitä. Pian samalle parkkipaikalle pysähtyi myös kuuden moottoripyöräilijän jengi. Juuri sellaisia Sons of Anarchysta repäistyjä pitkäpartaisia, hieman pelottavan näköisiä moottoripyöräilijöitä jotka eivät todellakaan käytä kypärää ajaessaan. Myönnän että olin  ennakkoluuloinen ja aavistuksen verran huolissani kun he lähestyivät meitä. Turhaan - he tiedustelivat mitä kohteliaimmin viitsisinkö ottaa heistä ryhmäkuvan lammen edessä!

Pari päivää myöhemmin käytyämme Suurella Kanjonilla, yövyimme pikkuisessa Bluffin kaupungissa Utahin ja Arizonan rajalla. Olen käynyt Yhdysvalloissa kerran aiemminkin, silloin New Yorkissa ja Bostonissa. Silloin ihmettelin, miksi muut yhdysvaltalaiset usein väittävät newyorkilaisia tylyiksi ja epäkohteliaiksi, minusta he näet vaikuttivat oikein ystävällisiltä ja avuliailta.

Tällä matkalla ymmärsin mistä se johtuu: kaikki Utahin, Arizonan, New Mexicon ja Kalifornian pikkukaupungeissa tapaamamme paikalliset, ihan jokainen, olivat todella ystävällisiä, avuliaita ja kohteliaita, jopa siinä määrin että juro suomalainen saattaa vaivautua. Siinä vertailussa niinkin leppoisa ja miellyttävä kaupunki kuin New York voi tuntua epäystävälliseltä.

Esimerkiksi juuri Bluffissa medän tarvitsi pestä pyykkiä aika myöhään illalla, ja paikkakunnan ainoa pesula oli juuri menossa kiinni. Ennen kuin ehdin edes harmitella asiaa omistaja ilmoitti asuvansa tien toisella puolella, joten voisin pestä pyykkimme kaikessa rauhassa ja tulla kertomaan kun olen valmis, hän kyllä käy sitten sulkemassa paikan, ei mitään ongelmaa, toivottavasti olette viihtyneet Amerikassa, ai kävitte Grand Canyonilla, upea paikka eikö vaan, menkää ihmeessä myös Monument Valleyyn...

"Polygamy Porter, proudly brewed in Utah". Paikallinen pienpanimo panee halvalla moniavioisuutta harrastavia vanhoillisia mormoneja. Olut muuten oli varsin hyvää.

Jos siis joskus liikutte siellä päin, voin lämpimästi suositella yöpymistä tai pysähtymistä Bluffissa, vaikka itse kylässä ei varsinaisesti ole mitään erityistä nähtävää. Ympäröivät maisemat toki ovat komeita. Meidän yöpaikkamme oli Kokopelli Inn, muutama muukin motelli paikkakunnalla on.

St. Georgen dinosaurukset tapasimme ja Zionin halki ajoimme 12.6.2015, Bluffissa vietimme 14.-15.6. välisen yön.