Road Trip: miten me sen teimme

Uskollinen kulkuneuvomme, korealaisen insinööritaidon huippusaavutus Hyundai Elantra.

Neljätuhattayhdeksänsataayhdeksänkymmentäkuusi kilometriä. Seitsemän kansallispuistoa. Viisi osavaltiota. Kolme kanjonia. Kaksi viikkoa. Yksi valtameri. Automatkailu Yhdysvalloissa on parhaimmillaan upea elämys, ja moniin paikkoihin on vaikeaa tai suorastaan mahdotonta päästä ilman autoa.

Minulta on kyselty jonkin verran roadtrip-tyyppiseen automatkailuun liittyviä asioita, ja itsellänikin oli ennen matkaa paljon siihen liittyvää selvitettävää ja mietittävää - jopa asioita, jotka hiukan jännittivät. Lopulta kaikki sujui hyvin, useinmiten erinomaisesti. Tässä kerron, miten me järjestimme oman road tripimme. En väitä, että kaikki ratkaisumme olivat parhaita mahdollisia, mutta näillä eväillä järjestettiin erittäin onnistunut reissu.

Tämä kirjoitus liittyy automatkaan, jonka teimme Yhdysvalloissa Kalifornian, Nevadan, Arizonan, Utahin ja New Mexicon osavaltioissa kesäkuussa 2015. Yhdysvaltojen osavaltioiden välillä on isoja eroja mm. lainsäädännössä ja hintatasossa. Kustannustasoon vaikuttaa merkittävästi myös dollarin kurssi euroon nähden, ja se voi vaihdella nopeastikin. Matkamme aikana eurolla sai noin 1,1 dollaria. Vaikkapa vuotta aiemmin olisi saanut noin 1,3 - merkittävä ero.

Auton vuokraus
Auton vuokraaminen Yhdysvalloissa on hyvin edullista esim. Suomeen verrattuna. Olimme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että saimme matkamme ajankohdan varmistettua todella hyvissä ajoin. Tämä jätti runsaasti aikaa selvittelyille, ja hyvissä ajoin varaamalla usein myös voi säästää rahaa. Auton varasimme Budgetin kautta ja 2 viikon vuokrauksen hinnaksi tuli 300,82€, kun se varattiin ja maksettiin kuukausikaupalla etukäteen.

Vuokrafirman valintaperusteena oli edullinen hintataso. Olimme miettineet myös pienen asuntoauton vuokraamista esim. Escapelta tai Jucylta, mutta tulimme siihen tulokseen että henkilöauton vuokraaminen ja halvoissa motelleissa yöpyminen tulee suunnilleen saman hintaiseksi ja on luultavasti miellyttävämpää.

Budgetin ehdoilla myös onnistui ilman lisämaksua auton palauttaminen eri paikkaan kuin mistä se oli noudettu, kunhan molemmat paikat olivat Kaliforniassa. Ymmärtääkseni näin on monilla muillakin firmoilla. Noutopaikaksi meille valikoitui Mercedin pikkukaupungin lentokenttä, sillä pääsimme sinne helposti bussilla Yosemiten kansallispuistosta. Palautimme automme San Franciscon lentokentälle, sillä jäimme vielä viikoksi San Franciscon alueelle ennen kotiin paluuta. Kun tulimme kaupunkiin etelästä päin, oli lentokenttä helpommin saavutettava kuin keskikaupungilla sijainneet vuokraamon toimipisteet.

Useimmat vuokraamot perivät alle 25-vuotiailta nuorten kuljettajien lisämaksuja, mutta me keski-ikäiset vältyimme sellaisilta. Kaliforniassa on laki, jonka mukaan vuokraajan puoliso saa myös toimia kuljettajana eikä häneltä voi periä lisäkuljettajan maksua, joka muuten voisi olla huomattava. Me hyödyimme tästä, eikä vihkitodistusta vuokraamossa kysytty. Eri yhtiöt voivat tarjota hyvin erilaisia sopimuksia, mutta yleensä henkilöauton vuokraan sisältyy vapaat ajokilometrit, eikä rajoituksia esimerkiksi eri osavaltioissa liikkumisen suhteen tavallisesti ole. Budgetin autoilla olisi saanut ajaa Kanadaan, mutta Meksiko oli ehdottomasti kielletty. Joka tapauksessa sopimusehdot kannattaa lukea tarkasti.

Kalifornian aavikolla: suoraa, hyväkuntoista tietä, helppo ja mukava ajaa.

Itse vuokraus Mercedin lentokentällä sujui muuten hyvin, mutta virkailijalla ja Budgetin tietokonejärjestelmällä oli jotain keskinäisiä ongelmia. Aikaa meni vähän enemmän kuin olisi ollut tarpeen, mutta se nyt oli pikkujuttu. Palauttaminen San Franciscossa sujui erittäinkin tehokkaasti ja nopeasti. Suomessa myönnetty EU-mallinen ajokortti kelpasi Budgetille, eikä kansainvälisen ajokortin hankinnalle näin ollen pitäisi olla tarvetta. Poliisi ei ajokorttejamme missään vaiheessa kysynyt. Vuokrauksen yhteydessä luottokortille tehtiin muistaakseni koko vuokrahintaa vastaava varaus panttimaksuksi. Pari päivää auton palautuksen jälkeen sain rahat takaisin.

Autoksi meille sattui Hyundai Elantra, amerikkalaisittain pikkuauto, suomalaisittain tavallinen keskikokoinen henkilöauto, automaattivaihteistolla niinkuin Yhdysvalloissa käytännöllisesti katsoen aina. Vuokraamon virkailija tarjosi meille isompaa autoa (Nissan Murano) samaan hintaan - tämä on kuulemma yleistä. Ylimääräisiä vakuutuksia ei sen sijaan tyrkytetty, vaikka siitä olen usein kuullut varoitettavan. Valitsimme Hyundain, koska meille kahdelle ja matkatavaroillemme se riitti paremmin kuin hyvin. En keksi autosta mitään valittamista, pieni kulutus, mukavat penkit, helppo ajettava ja tehokas ilmastointi, joka onkin kesällä Yhdysvaltain lounaisosissa kirjaimellisesti elintärkeä asia.

Ajaminen
Reittimme 2 viikon aikana oli, auton nouto- ja palautus- sekä yöpymispaikat mainiten Merced, CA - Bakersfield, CA - Las Vegas, NV - Jacob Lake, AZ - Bluff, UT - Many Farms, AZ - Grants, NM - Zuni, NM - Needles, CA - Maricopa, CA - Paso Robles, CA - Santa Cruz, CA - San Francisco, CA. Matkan varrella oli vaikka mitä nähtävää ja koettavaa, siitä olen kirjoittanut aiemmin.

Emme pidä itseämme kovin harjaantuneina kuskeina, eikä meillä nykyään ole omaa autoa lainkaan. Siksi ajaminen jopa pikkuisen huolestutti etukäteen, mikä oli aivan turhaa. Yhdysvalloissa ajaminen on yleisesti ottaen erittäin helppoa. Suuri osa tiestöstä on sellaista, mitä Suomessa nimitettäisiin moottoritieksi. Opasteet ovat hyvät ja suurin osa teistä myös hyväkuntoisia, poikkeuksena jotkut Arizonan ja New Mexicon takamaiden tiet, eivätkä nekään mitenkään ajokelvottomassa kunnossa olleet.

Pitkä suora, eikä muuta liikennettä missään, onneksi maisemat ovat sellaiset ettei pääse kyllästymään. Tässä mennään Kuoleman Laakson pohjalle.

Liikenne reitillä, jolla ajoimme, oli enimmäkseen hiljaista. Ruuhkaa emme kokeneet juuri missään. Ainoat poikkeukset olivat alkumatkan väli Mercedistä Bakersfieldiin Kaliforniassa, Las Vegasin kaupunki sekä viimeinen ajopäivä Santa Cruzista San Franciscon lentokentälle.  Ruuhkassa ja moottoriteillä amerikkalaiset ajavat sivistyneemmin kuin suomalaiset, liittymissäkin tarvittaessa annetaan tietä - tämä yleistyksenä, pösilöitä on toki kaikkialla (terveisiä Las Vegasiin sinisen Chevrolet Suburbanin kuskille, oletko koskaan kuullut suuntavilkuista ja niiden käytöstä kaistanvaihdon yhteydessä?). Kalifornian moottoriteillä kaikki ajavat reipasta ylinopeutta, vaikka muuten liikennesääntöjen kunnioitus näytti olevan paremmalla tasolla kuin Suomessa.

Oikeastaan kohtasimme vain kaksi todella hankalaa tilannetta ajaessamme. Grand Canyonilta majapaikkaamme palatessamme itsetuhohakuisia peuroja singahteli pimeälle tielle vähän väliä. Navajo Nationin aluella taas viimeinen tienpätkä majapaikkaamme oli sateen jäljiltä todella kehnossa kunnossa, ja Hyundain pohja välillä raapi tien pintaa. Paikallisten nelivetoisilla avolava-autoilla ei ollut ongelmia, mutta meidän perille pääsemisemme näytti hetkellisesti kyseenalaiselta.

Suunnistus meillä hoitui perustason Android-puhelimeni ja siihen ladatun ilmaisen HERE Maps -sovelluksen avulla. Se toimi. Tosin edellä mainittua tietä majapaikkaamme Navajomailla ei karttaan ollut merkitty - isäntämme mukaan sitä eivät muutkaan navigaattorit ja ohjelmat tunne. GPS-yhteyttä joutui joskus liikkeelle lähtiessä vähän odottelemaan, mutta se ei todellakaan ollut merkittävä ongelma.

Kalifornian valtatie 1:llä ajaminen Tyynen valtameren rannikkoa pitkin on elämys. Kuvassa Bixby Bridge-silta.

Polttoaine Yhdysvalloissa on Suomeen verrattuna erittäin edullista, joskin hinnat vaihtelevat suuresti osavaltiosta toiseen ja saman osavaltion sisälläkin. En kerännyt kaikkia bensakuitteja talteen, mutta halvin tankkauksemme oli $2,69 gallonalta (1 gallona = 3,79 litraa) Zuni Pueblossa New Mexicossa ja kallein $4,59 San Franciscossa juuri ennen auton palauttamista. Arvioisin että polttoainekustannukset lähes tarkalleen 5000 kilometrin ajosta olivat noin 300€, luultavammin hieman alle sen. Asiaan tietenkin vaikuttaa se, millaisilla teillä ja millaisella autolla ajaa, isolla katumaasturilla tuon saa varmaan helposti kaksinkertaistettua.

Majoitus
Yövyimme enimmäkseen pienissä tienvarsimotelleissa, juuri sellaisissa joita olette nähneet amerikkalaisissa elokuvissa ja TV-sarjoissa. Niissä yöpyi varsin mukavasti, merkittävin ongelma olivat useimpien paikkojen hyvin äänekkäät ilmastointilaitteet (ratkaisu: korvatulpat). Motellien lisäksi yövyimme pienessä mökissä Grand Canyonin lähellä, Navajojen perinteisessä Hogan-majassa Arizonan takamailla sekä vanhassa majatalossa Zuni Pueblossa. Nämä kaikki olivat hienoja ja suositeltavia kokemuksia ja miellyttävämpiä kuin motellit (jotka nekin olivat ihan miellyttäviä).

Aqua Breeze Inn Santa Cruzissa Kaliforniassa.

Motellien osalta ladulla ja hinnalla ei tuntunut olevan juuri yhteyttä, vaan sen määrää paikkakunnan kysyntä ja tarjonta. Niinpä reissun kallein yö, melkein 100€ 2 hengen huoneelta, oli Santa Cruzissa (paljon kysyntää, vähän tarjontaa), edullisimmat, alle 40€/2hh taas Las Vegasissa (valtavasti sekä kysyntää että tarjontaa) ja Kalifornian Bakersfieldissa sekä Needlesissa (vähän kysyntää, jonkin verran tarjontaa).  Aamiainen, laadultaan yleensä kyseenalainen, joko kuuluu hintaan tai ei. Kaikkien majapaikkojemme varustukseen kuului kahvinkeitin ja ilmaista kahvia sekä jääkaappi. Useimmissa oli myös mikroaaltouuni.

Keskihinnaksi 14 yöltä tuli noin 67€ 2 hengeltä. Enemmän kuin kahden hengen porukalla matkustavat voivat päästä selvästi halvemmalla per nuppi, amerikkalaisissa majoitusliikkeissä näyttää olevan useamman hengen huoneita tarjolla varsin usein. Hinnoissa voi myös olla huomattavaa sesonkivaihtelua etenkin Grand Canyonin kaltaisten suosittujen nähtävyyksien lähistöllä. Motelleista hinta/laatusuhteeltaan Bakersfieldin paikka oli ehkä paras - vasta remontoidut, siistit huoneet ja kelvollinen aamiainenkin. Heikoin se oli Santa Cruzissa, eikä sielläkään varsinaisesti muuta vikaa ollut kuin korkeahko hinta. Huonekalut, jääkaappi ja ilmastointilaite olivat siellä peräisin Ronald Reaganin presidenttikaudelta, mutta kaikki toimi.

Pohdittuamme asiaa päädyimme varaamaan kaikki majoitukset jo Suomesta käsin. Suosittujen kohteiden, kuten Grand Canyonin, osalta tämä on välttämätöntä. Kieltämättä etukäteisvaraukset hieman kahlitsevat, toisaalta ne myös tuovat tietynlaista turvallisuutta. Varaamalla booking.comin kautta saa useinmiten mahdollisuuden perua varaus ilman maksua - näin ei kuitenkaan ole aina, kannattaa olla tarkkana. Näinä älypuhelinten ja pädien aikoina olisi varmasti helppoa myös varailla majoituksia reissun päältä pari päivää etukäteen, ja epäilemättä myös perinteinen tapa mennä vastaanottotiskille ja kysyä huonetta toimii myös. Minä vaan tykkään suunnitella kaiken tarkasti etukäteen.

Ruumiin ja hengen ravinto
Reissun päällä pitää tietenkin syödä. Tienvarsiruokaloita on joka paikassa eivätkä ne yleensä ole kiinni. Valitettavasti joillain paikkakunnilla voi olla vaikea löytää muita kuin ketjupikaruokaloita. Nauttimalla pelkästään vaikkapa Taco Bellin ja Denny'sin tuotteita ehtii parissa viikossa epäilemättä läskistymään merkittävästi. Niissä syöminen ei edes ole mitenkään erityisen edullista Suomen pikaruokaloihin verrattuna, hieman halvempaa kyllä. Ruokakauppojakin löytyy helposti, mutta sielläkin hintataso on aika lähellä suomalaista. Tienvarsiravintoloiden joukosta voi toki löytää myös helmiä.

Zion, yksi kansallispuistoista joissa kävimme.

Yksi hankinta, jota suosittelemme ehdottomasti, on kansallispuistojen vuosipassi, joka maksaa 80 dollaria. Sillä pääsee kaikkiin Yhdysvaltain kansallispuistoihin ja kansallismonumenteille vuoden ajan ostopäivästä. Yleensä sillä pääsee omistajan lisäksi auto ja korkeintaan kolme seuralaista - näin oli esimerkiksi kaikissa kuudessa kansallispuistossa joissa kävimme (lisäksi kävimme San Franciscosta käsin muutamassa muussa ilman autoa, mutta se on toinen tarina). Koska yleensä kaikki hienoimmat jutut Yhdysvalloissa ovat kansallispuistoja, tämä kannattaa ehdottomasti hankkia.

No paljonko se kaiken kaikkiaan maksaa?
Meillä meni "välttämättömiin" kustannuksiin:

• auton vuokraan n. 301€
• polttoaineeseen n. 300€
• majoituksiin 14 yöltä n. 938€
• kansallispuistopassiin n. 72€

Yhteensä siis vähän päälle 1600€ kahdelta hengeltä kahdessa viikossa.

Päälle pitää laskea vielä muita kustannuksia, jotka vaihtelevat valtavasti satunnaistekijöiden ja eri ihmisten erilaisten mieltymysten mukaan:

• Lentojen hinta vaihtelee valtavasti lähtö- ja tulokenttien, sesongin ja lentoyhtiöiden johtajien biorytmien mukaan.
• Ruokaan kannattaa budjetoida saman verran rahaa kuin Suomessa menisi samassa ajassa samanlaisissa paikoissa syömiseen tai kaupasta ostettuun ruokaan: todellisuudessa luultavasti pääsee vähän, mutta vain vähän, halvemmalla.
• Muihin kuin kansallispuistojen pääsymaksuihin, jotka voivat olla korkeitakin. Me maksoimme Antelope Canyonin opastuksesta $48 ja Acoman "taivaskaupungin" kierroksesta $23/henkilö - ei halpaa, mutta hintansa arvoista.
• Niin paljon rahaa kuin haluaa käyttää esim. matkamuistoihin, shoppailuun, uhkapeleihin Las Vegasissa ja intiaanikasinoissa, oluen ja viinin juomiseen ja mikä nyt ketäkin huvittaa. Yleisesti ottaen rahan kuluttamiseen tarjotaan Yhdysvalloissa runsaasti mahdollisuuksia.

Kuten todettua, isommalla porukalla voi säästää kuluissa henkeä kohden, samoin matkustamalla lomasesongin ulkopuolella.

Roadtripin teimme 10.-24.6.2015

Aavikolla ja viinitarhoissa

En pidä itseäni kummoisenakaan luontokuvaajana, mutta Paso Roblesissa tämä kolibri osui sopivasti linssin eteen.

"Olimme jossain Barstow'n tienoilla, autiomaan laidalla, kun huumeet alkoivat vaikuttaa.", alkaa Hunter S. Thompsonin gonzojournalismiklassikko Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Saapuessamme myöhään illalla Arizonasta Colorado-joen yli Kalifornian puolelle, epäilin hetken että joku oli terästänyt illallistani hallusinogeeneilla. Auton ulkolämpömittari nimittäin nousi 102 Fahrenheitiin - 39 Celsiusta - vaikka aurinko oli laskenut jo yli tuntia aikaisemmin. Kurvatessani motellin pihaan ja avatessani oven tajusin, ettei lämpömittarissa ollut vikaa, Kalifornian aavikolla vain on kesäkuussa todella kuuma, yöaikaankin.

Kuumuuden lisäksi toinen silmiinpistävä asia Kalifornian autiomaassa ovat pitkät tavarajunat. Näkyi niitä New Mexicossa ja Arizonassakin. Enimmäkseen ne kai kuljettavat Kiinasta ja muualta Aasiasta tuotua tavaraa Yhdysvaltain länisrannikon satamista eteenpäin. Kovin laadukasta kuvaa en niistä saanut, mutta alla olevan videonpätkän onnistuin eräässä tasoristeyksessa puhelimella ottamaan. Siinäkin veturit ehtivät mennä ennekuin sain kuvauksen käyntiin. Tuo ei ollut läheskään pisin juna jonka näimme, ennemminkin yksi lyhimmistä.

Barstown vanhalla rautatieasemalla on peräti kaksi liikennemuseota, Western America Railroad Museum ja Route 66 Museum. Uskallan suositella niille, jotka yleensä pitävät sellaisista museoista. Kummassakin näkyy, etteivät ylläpitäjät ole ammattilaisia vaan innokkaita harrastajia, eikä resursseja ole liikaa. Jotkut näyttelyjen osat ovat ennemmin avoimia esinevarastoja kuin varsinaisesti suunniteltuja näyttelyitä. Parasta on rautatiemuseon ulkonäyttelyalue ja sen mahtavat dieselveturit. Vielä enemmän olisin siitä nauttinut jos olisi ollut vähemmän kuuma.

Tottakai Route 66-museosta löytyy T-mallin Ford.

Santa Fe -yhtiön FP45 vuodelta 1967.

On ehkä vähän tyhmää valittaa, että aavikolla on kuuma, mutta siellä oli. Jos auton ilmastointi ei olisi toiminut, olisi ollut henki tai ainakin terveys vaarassa. Ulkoilmassa ei voinut oleskella kuin aivan pienen hetken kerrallaan.

Aavikon ja Tyynen valtameren välissä olevien kukkuloiden suojassa sijaitsee Paso Robles, juuri sellainen hyvinvoiva pikkukaupunki kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Paso Roblesin ympärillä, kuten monin paikoin Kaliforniassa, on paljon viinitiloja. Viiniturismi on parin viime vuosikymmenen aikana muodostunut aika isoksi jutuksi siellä. En ole asiantuntija, mutta Paso Roblesin viini oli hyvää ja sitä oli riittävästi: halpaa se ei ollut.

Paso Roblesissa on myös ihan oikea villin lännen saluuna, Pine Street Saloon, joka toimii vuonna 1857 rakennetussa talossa. Luonnollisesti saluunassa kummittelee.

Koko Kalifornia on jo vuosien ajan kärsinyt ennen kokemattomasta kuivuudesta. Tilanne on niin paha, että osavaltion kuvernööri julisti tammikuussa 2015 hätätilan. Paso Roblesissa ja sen ympäristössä oli helppo uskoa, että tilanne on poikkeuksellinen. En tietenkään tiedä, miltä kukkuloiden pitäisi  kesäkuussa tavallisesti näyttää, mutta jotenkin kuvittelisin että näkyvissä pitäisi olla vihreää, eikä vain kuivan ruskeaa, kuolleen näköistä kasvillisuutta.

Kalifornia on yksi maailman tuottoisimmista viljelyalueista, ja kuivuus luonnollisesti iskee maanviljelijöihin erityisen pahasti. Teiden varsilla näkyikin usein poliitikoille suunnattuja "tehkää jotain" -henkisiä viestejä. En kylläkään täysin ymmärrä, mitä esimerkiksi Kalifornian kuvernööri asialle voi - kenties esittää sadetanssin?

Kalifornian aavikoihin ja Paso Roblesiin tutustuimme 19.-22.6.2015.

Ei seitsemän kultaista kaupunkia

Zunissa ei ole sellaista ikivanhaa pueblorakennelmaa kuin esimerkiksi Acomassa, mutta perinteiseen tyyliin rakennettuja kulmikkaita savitiilirakennuksia kyllä.

Espanjalaiset olivat 1500-luvulla alistaneet valtaansa pääosan nykyisen Meksikon alueista. Heidän keskuudessaan alkoi jostain syystä kiertää tarinoita seitsemästä kultaisesta kaupungista, joiden piti sijaita pohjoisessa, aavikon toisella puolella. Ensimmäisenä niitä lähti etsimään Francisco Vásquez de Coronado, joka ei kuitenkaan löytänyt niitä. Seuraavien sadan vuoden kuluessa häntä seurasivat monet muut, mutta kukaan ei kultakaupunkeja löytänyt.

Me kuljimme New Mexicossa ja Arizonassa samoilla seuduilla joilla espanjalaiset konkistadorit aikanaan kylvivät sotaa, kurjuutta ja hävitystä kultaisia kaupunkeja etsiessään. Emme mekään sellaisia löytäneet, mutta seitsemän hyvinkin käynisen arvoista paikkaa kuitenkin.

1. Inscription Rock Trading & Coffee Co

Vasta-ajeltu alpakka kahvilan pihalla.

Pitkällä ajomatkalla Acomasta Zuni Puebloon alkoi tehdä mieli kahvia. Eihän suomalainenkaan huoltoasemakahvi aina hyvää ole, mutta jopa se on parempaa kuin kahvin nimeä häpäisevä mönjä jota Yhdysvalloissa usein tarjotaan, Suurkaupungeista toki saa laatutavaraa, mutta nyt oltiin New Mexicon syrjäisimmillä seuduilla. Olinkin valmistautunut tyydyttämään kofeiinituskani laihalla, vastenmielisellä litkulla. Aivan El Morron itäpuolella odotti kuitenkin iloinen yllätys: oikein mukavan pariskunnan tarjoilemaa erinomaista kahvia mitä viihtyisimmässä ympäristössä. Pihalla oli vielä kaksi laamaa ja alpakka aitauksessaan.

2. El Morro National Monument

El Morron jyrkkä seinämä.

New Mexicon ilmasto, ainakin kesäaikaan, on kuuma ja kuiva, eikä juomaveden löytäminen ole ollut helppoa entisaikojen kulkijoille. El Morro -nimellä tunnetun kallion suojassa on ainoa lähde mailla halmeilla. Niinpä ohikulkijat ovat jo satojen, ellei tuhansien vuosien ajan pitäneet tapanaan pysähtyä siellä täyttämässä vesivarastojaan

Onpa kukkulan huipulla ollut pysyvämpääkin asutusta, nykyisten zunien esivanhemmat rakensivat sinne pienen kaupungin 1200-luvulla. Kaikesta päätellen paikka kuitenkin hylättiin pian, jo ennen espanjalaisvalloitusta. Kylän asukkaat kuitenkin aloittivat meidän päiviimme jatkuneen perinteen, kuvien ja kirjoitusten raaputtamisen pehmeään hiekkakiviseinämään.

Muinaisten pueblokansojen kalliomaalauksia.

Espanjalaiset jatkoivat tätä perinnettä. Ensimmäiset heidän tekemänsä kirjoitukset ovat 1600-luvun alusta. Kallioseinämään on kirjoitettu monia mahtailevia kuvauksia pueblointiaanien "rauhoittamisesta" ja valloituksista. Jotkut vaatimattomammat tyytyivät kirjoittamaan vain nimensä, päivämäärän ja paso por aqui, "kulki ohi tästä". Kun englantia puhuvat yhdysvaltalaiset saapuivat New Mexicoon 1800-luvulla, he jatkoivat kirjoitusten perinnettä. El Morro on nykyään National Park Servicen ylläpitämä kansallismonumentti.

Espanjalaisten mahtailua.

El Morron lähde. Sain mahtumaan kuvaan vain kalansilmäobjektiivilla.

3. Zuni Pueblo

Zunit ovat omaperäinen kansa. Heidän kielensä ei näytä olevan mitään sukua millekään muulle kielelle. He ovat tunnettuja muun muassa värikkäistä ja monimutkaisista seremonioistaan, joissa yhdistyvät tuhansia vuosia vanhat käsitykset maailmankaikkeudesta ja siinä vaikuttavista voimista sekä espanjalaisten tuoma roomalaiskatolinen kristillisyys.

Zunit ovat aiemmin asuneet laajalla alueella useissa kylissä. Saattaa olla, että tarinat "kultaisista kaupungeista" viittasivat juuri heidän ja muiden pueblokansojen asuinpaikkoihin. Vuoden 1680 pueblokapinan ja sitä seuranneen espanjalaisten uudelleenvalloituksen jälkeen suurin osa on asunut nykyisessä Zuni Pueblossa New Mexicon länsireunalla.

Zunien perinteitä on tutkittu ja niistä on kirjoitettu paljon. Tämä ei aina ole ollut mieleen heille itselleen, ainakin osa zuneista on sitä mieltä ettei joitain seremonioita ei ole tarkoitettu ulkopuolisten tietoon. Ehkä juuri siitä syystä zunit ovat erityisen varautuneita suhteessa valokuvaukseen. Kuvaaminen koko pueblon alueella on sallittua vain maksullisella luvalla, eikä esimerkiksi kirkon sisätiloja ja seremoniallisia tansseja saa kuvata luvallakaan. Varautuneisuus kuitenkin koskee vain kuvaamista. Zunit ovat yhtä ystävällisiä ja vieraanvaraisia kuin muutkin amerikkalaiset.

Zuni Pueblo ei ole sillä tavalla kaunis ja vaikuttava kuin vaikkapa Acoma Pueblo. Vanhoista savitiilirakennuksista ei ole, kirkkoa lukuun ottamatta, jäljellä juuri mitään. Historiasta kiinnostuneiden kannattaa poiketa pienessä mutta hyvin toteutetussa A:shiwi A:wan -museossa. Zuni on kuulemma yksi parhaista paikoista ostaa intiaanikäsityöläisten ja -taiteilijoiden tuotteita. Näin meille kerrottiin, lentoyhtiöiden matkatavararajoistusten ja matkabudjetin vuoksi jätimme ostokset tekemättä. Automme sen sijaan tankkasimme, polttoaine oli edullisinta koko matkallamme ja verot jäävät köyhälle zuniyhteistölle.

4. Guadelupen Pyhän neitsyen kirkko

Vuonna 1629 rakennettu savitiilikirkko oli pitkään lähes raunioina. Se entisöitiin 1960-luvulla.

Olen käynyt monissa erilaisissa kirkoissa. Espanjalaisten vuonna 1629 rakennuttama Zunin  katolinen lähetysasema on yksi erikoisimmista. Sen seinät on nimittäin koristeltu värikkäillä, zunien perinteisiä seremonioita kuvaavilla maalauksilla. Kirkossa on tiettävästi ollut sellaisia jo kauan sitten, mutta alkuperäiset maalaukset tuhoutuivat kun rakennus oli pitkään hylättynä, Vuonna 1970 zunitaiteilija Alex Seowtewa päätti maalata uudet. Projekti kesti vuosikymmeniä, mutta nyt pohjoisseinällä on talvipäivänseisauksen ja eteläseinällä kesäpäiväntasauksen seremonioiden värikkäät ja näyttävät kuvaukset.

Kirkkoon pääsee vain oppaan kanssa. Meillä oli onni saada esittelijäksi Alex Seowtewan poika Ken Seowtewa, joka oli ollut isänsä apuna maalaamassa seiniä. Hän kertoi seremoniamaalausten tekemisestä ja niihin liittyväst symboliikasta, kirkon historiasta sekä zunien perinteistä. Zunien klaanijärjestelmä on saman kaltainen äidin kautta periytyvä kuin Acomassa ja navajoilla. Tämän oppaamme selitti turvanneen suhteellisen pientä zuniväestöä sisäsiittoisuudelta, päin vastoin kuin eurooppalaisten kuningashuoneiden lähisukulaisia suosineet naimakaupat. Heti tämän kerrottuaan hän pyysi anteeksi meiltä, ainoilta paikalla olleilta eurooppalaisilta. Kerroimme, ettei tarvitse pahoitella - Suomi on tasavalta! Saimme kuulla paljon muutakin zuneihin ja kirkkoon liittyvää, jopa sen miten Star Trek liittyy seinämaalauksiin. Suosittelemme.

5. Inn at Halona

Useimmat Yhdysvalloissa automatkailevat varmaan tulevat viettäneeksi aika monta yötä motelleissa. Niin mekin. Useimmat ovat hyvin hoidettuja ja tarjoavat erinomaista vastinetta rahalle. Kovin persoonallisia paikkoja ne eivät kuitenkaan yleensä ole. Pitemmällä matkalla kannattaa kokeilla myös jotain muuta.

Zuni Pueblossa on yksi aivan loistava majoitusliike, Inn at Halona. Mitä tunnelmallisin vanha rakennus sijaitsee aivan keskustassa. Hinta on vain hieman korkeampi kuin tienvarsimotelleissa, ja sisältää maukkaan ja taatusti riittävän aamiaisen. Suosittelemme paikallista erikoisuutta, sinisestä maissista tehtyjä pannukakkuja.

6. Petrified Forest National Park

Kivettynyttä puuta.

Kivettyneen puun runko.

Kauan sitten, ennen dinosaurusten aikaa, kasvoi nykyisen Arizonan itäosassa tiheä metsä. Omalaatuisen geologisen tapahtumasarjan vuoksi puut eivät metsän kuoltua lahonneet, vaan kivettyivät, usein jalokivimaisen värikkääksi. Nykyään metsän paikalla on osuvasti nimetty Kivettyneen metsän kansallispuisto, Petrified Forest National Park.

Kukkii se kaktuskin.

Outojen kivipuiden lisäksi puistossa on paljon muutakin nähtävää. Tuhatkunta vuotta sitten nykyisten pueblointiaanien edeltäjät rakensivat alueelle useita pieniä kaupunkeja. Ne kuitenkin hylättiin jo ennen espanjalaisten saapumista, todennäköisesti pellot pilanneen kuivuuden vuoksi, ja asukkaat muuttivat viljavammille seuduille. Heidän rakennuksistaan ei ole jäljellä juuri mitään, mutta Puerco Pueblon asuinpaikalla on säilynyt kalliomaalauksia. Yksi niistä kuulemma osoittaa kesäpäiväntasauksen tarkan hetken. Olimme liikkeellä vajaat kaksi vuorokautta etuajassa, joten asia jäi tarkastamatta.

Auringonvalo kuulemma osuu kuvan keskellä olevaan spiraaliin kesäpäiväntasauksen hetkellä - ja vain silloin.

Puerco Pueblon kalliopiirroksia.

Puiston alue on nykyään metsän sijasta aavikkoa. Siitä kutsutaan "Maalatuksi aavikoksi", Painted Desert, monivärisen maa-aineksen vuoksi. Matkallamme kävimme monissa paikoissa joiden oli vaikea uskoa sijaitsevan samalla planeetalla kuin kotimme, ja tämä oli yksi niistä.

Maalattu aavikko.

"Drove mys Chevy to the levee, but the levee was dry..." - totta puhuen liikuimme autonvuokrausfirman Hyundailla.

Kun kyseessä on yhdysvaltalainen kansallispuisto, on selvää, että sieltä löytyy hyvin varustettu vierailukseksus ja pieni museo sekä avuliaita ja asiantuntevia puistonvartijoita. Pääsymaksukin on, kuten useimpiin kansallispuistoihin.

Tämä Studebaker hyytyi historialliselle valtatie 66:lle joskus ennen toista maailmansotaa ja on siita asti pönöttänyt keskellä aavikkoa.

7. Mi Pueblo

Automatkalainen saattaa väsyä paitsi tienvarsimotelleihin, myös pikaruokaketjujen tarjontaan. Arizonan Winslowssa kannattaa niiden sijasta syödä Mi Pueblossa. Ateria ei ehkä ollut paras, jonka matkamme aikana söimme, mutta varsin maukas, eikä lasku huimannut päätä. Meksikolaisen perheen pitämän paikan tunnelma on viehättävä, paljon miellyttävämpi kuin moottoritien levähdyspaikkojen teollisissa syöttölöissä.

Seitsemää kultaista kaupunkia etsimme 18.-19.6.2015