Ainakin yksi asia on Amerikassa paremmin

Mustikkapannukakkuja, hilloa, vaahterasiirappia, kahvia ja greippimehua. Cincinnati, Ohio, 2016.

Yhdysvallat on monella tapaa ristiriitainen maa. Siellä on monia todella upeita paikkoja ja asioita, mutta myös suuria yhteiskunnallisia ongelmia ja synkkiä historian varjoja. Tiedän joidenkin miettineen, haluavatko he matkustaa sinne lainkaan. Minä suosittelen Yhdysvaltoihin matkustamista kaikille joilla siihen on mahdollisuus. Sinne menemiseen on lukemattomia syitä, mutta tässä kirjoituksessa nostan esiin vain yhden - ja se yksin on riittävä ja hyvä syy matkustaa Yhdysvaltoihin.

Aamiaiset.

Munakas, rosmariiniperunoita, bisquit (sämpylä tai pulla, miten sen nyt ottaa), hilloa, kahvia ja greippimehua. Memphis, Tennessee, 2017.

Usein yhdysvaltalaiset itse ovat sitä mieltä, että he ovat maailman parhaita, suurimpia ja ensimmäisiä kaikessa. Aamiaisten suhteen asiat ovat juuri niin.

Amerikkalainen aamiainen on huonoimmillaankin parempi kuin muut aamiaiset. Pannukakkuja, vaahterasiirappia, munakokkelia, pekonia, makkaraa, French toasteja (lähinnä meikäläisiä köyhiä ritareita), kahvia ja appelsiinimehua. San Francisco, Kalifornia 2015.

Amerikkalainen aamiainen rakennetaan yleensä pannukakkujen, vohvelin tai French toastin, joka muistuttaa Suomessa köyhinä ritareina tunnettua annosta, ympärille. Niiden kanssa voidaan tarjota kananmunia, makkaraa, pekonia tai mitä nyt vaan mielikuvitus keksii (olen nähnyt aamiaislistalla mm. anneksen, jossa oli T-luupihvi ja pannukakkuja). Annoskoko on yleensä sellainen, että eurooppalaisiin aamaiaisiin tottunut pärjää pitkälle yli lounasajan. Koska Yhdysvallat on hyvin monikulttuurinen maa, on amerikkalaisesta aamiaisesta olemassa hyvin monenlaisia paikallisia ja kulttuurisia muunnelmia. Yksi sellainen, ja erinomainen, ovat Zuni-kansan sinisestä maissista tehdyt pannukakut, joita söin New Mexicossa.

Teksasilaiset ova tietenkin teksasoineet myös aamiaisen. Teksasin kartan muotoinen vohveli, San Antonio, Teksas 2017.

Jos jotain kielteistä pitää sanoa, eivät amerikkalaiset aamiaiset aina ole varsinaisesti terveellisiä. Niissä on paljon sokeria ja rasvaa. Onneksi yleensä kevyempiäkin vaihtoehtoja on saatavana, ja usein aamiaiseen kuuluu myös tuoreita hedelmiä. Ja vaikka amerikkalainen kahvi on toisinaan hyvää, toisinaan se sitten ei ole. Onneksi sitä saa tarpeeksi, usein aamiaisiin kuuluu rajoittamaton määrä kahvia.

Iso kahvi, Brooklyn, New York 2008.

Maailman parhaat ei-grillikioskit

Makkaraa Wienissä.

En varsinaisesti ole kulinaristi. Hyvä ruoka toki maistuu, mutta yleensä matkoilla suuntaan huomioni johonkin muuhun kuin syömiseen, enkä tahdo käyttää runsaasti aikaa ruokapaikan etsiskelyyn. Päädyn siten aika usein nauttimaan ateriani, etenkin lounaat, sellaisissa paikoissa joiden tehtävää Suomessa täyttävät niin sanotut grillikioskit. Kansainvälisiä ketjuja pyrin välttelemään, vaikka kieltämättä niihinkin olen toisinaan sortunut.

Tästä ei kuitenkaan (välttämättä) seuraa, että pitäisi syödä mitätöntä sapuskaa. Päin vastoin, joskus halpa, nopea ja hyvä yhdistyvät samalla lautasella. Tässä  muutamia parhaita kohdalleni osuneita grillikioskin tapaisia.

Tima-Irma, Mostar, Bosnia ja Hertsegovina
Jo marsalkka Titon päivinä Mostarin nälkäiset, niin paikalliset kuin kuin turistitkin, vaelsivat Tima-Irmaan vanhan kaupungin sydämessä, ja nälkä lähti. Kuten aina Hertsegovinassa (kuten myös Bosniassa, Kroatiassa ja Montenegrossakin) Čevapčići on hyvää, mutta niin on kaikki muukin. Eikä maksa liikaa. Tima-Irmasta sain ruokajuomaksi erinomaista mostarilaista olutta, jota on tarjolla harvassa paikassa.

Etsi tämä kyltti Onešćukova -kadulta, suoraan Sillalta itään päin.

Tima-Irma on ehkä suosikkipaikkani kaikista, ja olen tullut perustaneeksi eräänlaisen kultin sen ympärille. Olen nimittäin suositellut sitä useammallekin tuttavalle, jotka kaikki ovat ihastuneet paikkaan ja levittäneet sanaa tahoillaan.

Tima-Irmassa olemme käyneet 2009 ja 2012.

El Farolito, San Francisco, Yhdysvallat
El Farolito sijaitsee Mission -kadun ja 24. kadun risteyksessä San Franciscossa. Siellä tarjoiltava burrito saattaa esim. muuttaa elämäsi. Monet muutkin haluavat syödä Farolitossa, joten varaudu jonotukseen, ahtauteen ja kaaokseen. Paikan tapa tarjoilla annokset saattaa olla hämmentävä. Ensin jonotetaan tiskille, jossa tehdään tilaus, maksetaan ja otetaan mukaan  numerolappu sekä juomat (suosittelen meksikolaisia hedelmälimonadeja). Sen jälkeen yritetään löytää istumapaikka tai jäädään seisoskelemaan. Annoksesi valmistuu pysyvästä ruuhkasta huolimatta aika nopeasti. Sen jälkeen tarjoilija kanniskelee sitä ympäriinsä huudellen vuoroin englanniksi, vuoroin espanjaksi numeroa, joka vastaa kassalta saamasi lapun kahta viimeistä numeroa (numerosarja on huomattavasti pitempi). Hassua on, että annokset eivät todellakaan valmistu numerojärjestyksessä: jos saamasi lappu loppuu lukuun 56, sitä edeltävä voi yhtä hyvin olla vaikka 33, 48 tai 71.

Jostain syystä en tullut ottaaneeksi Farolitosta kuvia, mutta Wikimedia Commons pelastaa. Kuvaajana sanfranciscolainen Rick Audet.

Ruoka on kuitenin niin hyvää, että pikku epämukavuudet sietää mielellään. Hinnat ovat suomalaisten grillikioskien luokkaa, vaikka San Francisco on kallis kaupunki. Tavanomaisten naudan- ja sianlihojen lisäksi tarjolla on myös mm. kieliburritoja. Maustetiskiltä voi itse hakea haluamiaan kastikkeita - ja niiden kanssa kannattaa olla varovainen, vihreä kastike oli vähällä aiheuttaa palohaavoja meksikolaisiin mausteisiin tottumattomassa suussani. Kaltaisteni tulista ruokaa pelkäävien vässyköiden kannattaa kokeilla Quesadillaa, jossa juusto mukavasti pehmentää polttavia mausteita. El Faroliton kassa on toistaiseksi ainoa ihminen maailmassa, joka on käyttänyt minusta puhuttelua "bro".

El Farolitossa söimme kesäkuun lopulla 2015, kahdesti.

Vihreän pupun makkarakioski, Wien, Itävalta
Kävimme hyvin pikaisella visiitillä Wienissä. Paikallistuttavuus neuvoi meitä syömään makkaraa Oopperatalon taakaa löytyvällä kioskilla. Se oli hyvä neuvo.

Vihreä jänis katolla on hyvä, joskin outo tuntomerkki.

Eri makkaralaatuja on tarjolla tusinan verran. Molemmat kokeilemamme, waldviertel ja punainen bratwurst, maistuivat. Ruokajuomaksi suosittelen itävaltalaista märzen-tyyppistä olutta, mutta jos hienosteluttaa on tarjolla myös esim. shampanjaa. Hintataso on kohtuullinen: saimme 2 makkaraa ja 2 olutta alle 10 eurolla.

Makkarat Wienin oopperatalon takana söimme elokuussa 2016.

Mitä tehdä San Franciscossa ilman kukkia hiuksissa

San Francisco muistetaan hippiliikkeen keskuspaikkana, jossa pitäisi kuulemma laittaa kukkia hiuksiin. Emme tehneet niin, eikä enemmistö paikallisistakaan näin toimi. Hipit näyttävät kadonneen myös "rakkauden kesän" 1967 symboliksi muodostuneesta Haight-Ashburyn kaupunginosasta, joka ei varsinaisesti ollut suosikkipaikkamme. City by the Bay, Kaupunki lahden rannalla, on onneksi täynnä kaikkea muuta mielenkiintoista. Muutamasta jutusta olen jo aiemmin kirjoittanutkin.

Golden Gaten silta
Golden Gaten salmen ylittävä 1300-metrinen silta vuodelta 1937 on varmaankin kaikkein tunnetuin San Franciscon symboleista. Se näkyy suureen osaan kaupunkia - silloin kun näkyy, San Francisco on tunnettu myös sumustaan. Sillan yli kannattaa ehdottomasti kävellä, maisemat kaupunkiin ja esimerkiksi Alcatraziin ovat upeat. Myös pyöräily sillalla näytti olevan suosittua, meiltä se jäi kuitenkin kokeilematta. Pyörävuokraamoita on San Franciscossa runsaasti ja niistä saa myös karttoja sekä reittiehdotuksia.

Golden Gate, kultainen portti, ei ole vain sillan nimi, vaan salmen jonka se ylittää. Siltaa rakennettaessa Yhdysvaltain laivasto vaati sen maalaamista kauttaaltaan mustakeltaisilla varoitusraidoilla oranssinpunaisen sijaan.

Sillalla on puhelimia, joilla saa suoran yhteyden kriisineuvontaan. Epäilemättä hyvä asia, mutta aika kylmäävä ajatus.

Mission
Yksi mielenkiintoisimmista kaupunginosista on Mission. Sen nimi viittaa espanjalaisten 1776 perustamaan lähetysasemaan, Mission San Francisco de Asísiin, jonka mukaan koko San Francisco on saanut nimensä. Nykyään suurin osa asukkaista on kotoisin Meksikosta tai muualta Latinalaisesta Amerikasta. Kaduilla kuuleekin espanjaa enemmän kuin englantia.

Mission on tunnettu seinäämaalauksista.

Tämä maalaus kunnioittaa köyhien puolesta puhunutta elsalvadorilaista arkkipiispa Óscar Romeroa, joka murhattiin kirkkonsa alttarille vuonna 1980.

Mission San Francisco de Asís tunnetaan myös nimellä Mission Dolores. Sen kirkko on kaupungin vanhin olemassaoleva rakennus.

Mission on mainio paikka syödä.  Me, kuten monet muutkin, suosittelemme erityisesti El Farolitoa Mission streetin ja 24th streetin kulmassa, aivan metroaseman vieressä. Kävimme kahdesti, ruoka oli erinomaista ja tarjoiltiin nopeasti ja ystävällisesti ("what kind of meat for you, bro?") kammottavasta ruuhkasta huolimatta.

Lauttamatkat
Nopein ja käytännöllisin tapa siirtyä San Franciscosta lahden toiselle puolelle Oaklandiin on BART-metrojuna. Suosittelemme myös lautan kokeilemista kauniilla ilmalla. Myös Golden Gaten pohjoispuolelle Sausalitoon ja Tiburoniin pääsee vesitietä.

Historiallinen Ferry Building on yhä San Franciscon lauttojen pääpysäkki.

Ferry Buildingin monista noutoruokapaikoista voi hakea lounaan tai vaikka jäätelöä ja mennä läheisille laitureille syömään (varo kuitenkin lokkeja).

Golden Gate Park
Kaupungin suurimmalla puistoalueella voi tutustua vaikka biisoneihin, De Young -taidemuseoon tai japanilaiseen puutarhaan.

Modernia taidetta De Young -museon edessä

Japanilainen puutarha.

Japanilainen puutarha.

Biisonit piileskelivät kuumana päivänä varjoissa eikä niistä saanut ollenkaan kelvollisia kuvia.

Katukiipeily
San Francisco on kuuluisa korkeuseroistaan ja jyrkistä kaduistaan.

Joo, on se jyrkkä.

Twin Peaks ei ole vain tv-sarja, se on myös näköalapaikka San Franciscossa.

Pimeä puoli
San Francisco ei ole paratiisi. Jokseenkin kaikissa suurkaupungeissa ja monissa pienemmissäkin on tietysti ongelmansa, mutta San Franciscon kaduilla tulee vastaan silmiinpistävän paljon selvästi vaikeista päihdeongelmista kärsiviä ihmisraunioita. Kodittomia näkee enemmän kuin vaikkapa New Yorkissa, Lontoossa tai Berliinissä. Yksi ensimmäisistä kohtaamistamme sanfranciscolaisista poltteli aamukahdeksalta pilveä puistossa ja jutteli kaverilleen, jonka vain hän itse näki.

Huono-osaisten slummit ja kaupungin paraatipaikat ovat toisinaan aivan lähekkäin. Esimerkiksi kaupungintalon edustalla on kaunis puisto, ja jalkakäytävät ovat niin puhtaat että niiltä voisi syödä. Kirjaimellisesi sen nurkalta alkaa synkeä Tenderloinin kaupunginosa, jossa tyhjentämättömät roskikset pursuavat kaduille, kodittomat nukkuvat bussipysäkkien katoksien alla ja kaikkialla leijailee virtsan haju. Yhtä jyrkkää kontrastia en ole missään ns. länsimaissa nähnyt, oikeastaan vain Tbilisissä olen kohdannut moista.

San Franciscon lahden toisella puolella 10 minuutin metromatkan päässä on Oakland, tilastojen mukaan Kalifornian väkivaltarikospääkaupunki ja yksi Yhdysvaltain vaarallisimmista. Rikostilastojen takia ei kuitenkaan kannata heittäytyä hysteeriseksi. Majoituimme Oaklandissa, vieläpä kaupungin pahamaineisessa länsiosassa, viikon ajan, emmekä kertaakaan kokeneet oloamme uhatuksi.

San Franciscossa olimme kesäkuussa 2015.

Merihistoriaa San Franciscossa

Balclutha, Skotlannissa vuonna 1887 rakennettu fregatti.

San Francisco oli pitkään Yhdysvaltain länsirannikon tärkein satamakaupunki. Ei siis ihme, että kaupungissa on monia mielenkiintoisia museolaivoja. Jos on asiasta yhtä kiinnostunut kuin minä, voi niissä viettää hyvinkin kokonaisen viikon päivän.

Fisherman's Wharfin turistialueella on San Francisco Maritime National Historical Park, yksi monista National Park Servicen ylläpitämistä upeista kohteista. "Historiapuistoon" kuuluu useita laivoja, joista moniin pääsee myös käymään. Fregatti Balclutha purjehti rahtiliikenteessä vuosina 1887-1930, ja ehti olla monessa mukana. Se muun muassa oli viimeinen laiva joka purjehti itsenäisen Havaijin kuningaskunnan lipun alla. Lastiruumassa on hyvin toteutettu näyttely, jossa keskitytään erilaisiin rahteihin joita Balclutha on kuljettanut. Koko laiva on yleisölle avoin, joskin mastoihin kiipeäminen on kielletty. Kapteeninsalongissa, keittiössä ja kajuutoissa voi eläytyä miehistön kokemuksiin kuukausia kestäneillä valtamerimatkoilla.

Balcluthan kapteeninsalonki.

Miehistökajuutta keulakannen alla, parinkymmenen merimiehen koti. Ankkurivinssi keskellä majoitustilaa tuskin paransi viihtyisyyttä. Kuva on otettu kalansilmäobjektiivilla.

Balcluthan keulakuva.

Lautta Eureka on aivan toisenlainen, mutta myös hyvin mielenkiintoinen museolaiva. Se on Balcluthan aikalainen, rakennettu vuonna 1890, ja melkein yhtä iso kuin valtamerilaiva. Alun perin se kuljetti junia Golden Gaten salmen yli San Franciscosta Sausaliton kaupunkiin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen se muutettiin matkustaja- ja autolautaksi. Kun Golden Gate- ja Bay Bridge -sillat rakennettiin 1930-luvulla, jäivät San Franciscon lahden lukuisat lautat vähitellen työttömiksi. Eureka kuitenkin liikennöi aina vuoteen 1957 asti.

Sisäänkäynti Eurekaan.

Eurekan autokansi.

Matkustajakansi. Eurekassa oli myös täysiä aterioita tarjoava ravintola, vaikka matka Sausalitosta San Franciscoon kesti vain puolisen tuntia.

Eureka oli teknisesti varsin vanhanaikainen jo valmistuessaan. Potkurit olivat jo pääosin korvanneet siipirattaat, ja sen yksisylinterinen höyrykone edustaa jo 1700-luvulla kehitettyä tekniikkaa. Yksinkertainen ja luotettava koneisto oli kuitenkin käyttökelpoista jatkuvasti lyhyitä matkoja tekevässä lautassa. Tärkeää oli pitää huoltamiseen kuluva aika lyhyenä ja kustannukset matalina.

Eurekan höyrykone, kuvattu kalansilmäobjektiivilla.

Koneen toimintaperiaate.

Historiapuiston kokoelmiin kuuluu muitakin aluksia, muun muassa tämä siipiratashinaaja.

Puistoon kuuluva museo oli remontissa, mutta aulaan pääsi katsomaan pienoismalleja. Tämä kuvaa San Franciscon satama-aluetta vuoden 1849 kultaryntäyksen aikana. Purjelaiva Niantic on saapunut Yhdysvaltain itärannikolta Kap Hornin ympäri purjehdittuaan. Paluumatkan sijasta omistaja päätti muuttaa sen kaupaksi ja kapakaksi - näillä aloilla sai tuolloin kerättyä suuremmat tuotot kuin laivanvarustajana.

Toisessa pienoismallissa oli miehistö komennettu mastoihin.

Vähän matkan päässä on toisen maailmansodan aikainen Liberty -luokan rahtilaiva Jeremiah O'Brien. Se ei kuulu historiapuistoon vaan on yksityisen yhdistyksen ylläpitämä. Alus on purjehduskelpoisessa kunnossa, ja myös purjehtii silloin tällöin. Lastiruuman näyttely kertoo sotatarvikekuljetuksiin rakennetuista Liberty -rahtilaivoista. Vuosina 1941-1945 niitä valmistui kaikkiaan 2710.

Liberty-luokan rahtilaiva Jeremiah O'Brien.

Sähkötyshytti.

Perämiehen hytti. Radiolaitteet eivät alun perin kuuluneet sen kalustoon vaan liittyvät aluksen nykyiseen käyttöön.

Jeremiah O'Brienin toimintakuntoinen pääkone.

Konehuoneen pelastustikkaat. Haluaisitko sinä kiivetä näitä pitkin pakoon palavasta konehuoneesta, kun laiva on saanut osuman torpedosta?

Jeremiah O'Brienin vieressä on toinen toisen maailmansodan aikainen alus, sukellusvene Pampanito, joka jäi meltä väliin aikataulusyistä.

Fisherman's Wharf on San Franciscon "turistipyydys", enkä museolaivoja lukuun ottamatta viihtynyt siellä ollenkaan muovisten teemaravintoloiden ja ylihintaisten krääsäkauppojen keskellä. Laivojen lisäksi sinne menemiseen on kyllä toinenkin syy: laiturin 39 merileijonayhdyskunta. Kerrassan vekkuleita otuksia, mutta pahanhajuisia.

Välillä pitää isotella turisteille...

...mutta muuten voi ottaa rennosti.

Laivoissa kävimme 5.6. ja 28.6.2015

San Francisco raiteillaan

Kaapelivaunut ovat yksi San Franciscon symboleista.

Yhdysvallat on yksityisautojen luvattu maa, eikä julkinen liikenne aina toimi siellä kovin hyvin. Jotkut suurkaupungit, kuten New York ja San Francisco, ovat poikkeus tästä. San Franciscon sinänsä hyvin toimiva systeemi on tosin aika monimutkainen useine operaattoreineen. Melkein kaikissa kulkuvälineissä voi onneksi maksaa samalla kortilla, Clipperillä. Nykyaikaisten bussien, raitiovaunujen ja BART-metron lisäksi voi kaupungissa voi liikkua myös 1900-luvun alkupuoliskon tyyliin.

Kaapelivaunu saapuu Market Streetin päätepysäkille.

Kaupungin kuuluisin liikenneväline lienee kaapelivaunu, Cable Car. Ne ovat siitä erikoisia, ettei itse vaunuissa ole moottoria lainkaan, vaan ne liikkuvat maan alla kulkevan kaapelilinjan avulla. Kaapeli on jatkuvassa liikkeessä, ja pysäkiltä lähdettäessä vaunun kuljettaja ottaa siitä vaunun tarttumavivulla kiinni. Pysähdyttäessä hän irrottaa vaunun kaapelista ja jarruttaa pysähdyksiin.

Nykyaikaisempiin kulkuvälineisiin verrattuna kaapelivaunun kyyti on, kuten odottaa sopii, nykivää ja epämukavaa - ja kallista, koska vaunut ovat erityisesti turistien suosiossa. Kokeilemisen arvoista se silti on, kuljettajan toimintaa on mielenkiintoista seurata. Kaapelivaunulla pääsee näppärästi myös kaapelivaunumuseoon. Se sijaitsee käytössä olevalla voima-asemalla, ja siellä pääsee siis seuraamaan kaapelinkuljetuslaitteistoa toiminnassa (katso video alla).

Kaapelivaunumuseossa on tietysti vanhoja kaapelivaunuja.

Raitiovaunulinja F on muuten ihan tavallinen San Franciscon kaupunkilinja, mutta sillä liikennöidään vain vanhalla kalustolla. Useimmat vaunut on maalattu eri puolilla Yhdysvaltoja toimineiden kaupunkiliikennelaitosten väreihin, mutta linjalla voi nähdä myös esimerkiksi Mexico Cityn tai Milanon tunnuksia kantavaa kalustoa. Panin merkille, että Alabaman osavaltion Birminghamin väreihin maalatuista vaunuista on jätetty eräs alkuperäinen yksityiskohta pois, nimittäin merkinnät jotka erottivat "valkoisille" ja "värillisille" varatut osastot toisistaan.

Iästään huolimatta F-linjan vaunut ovat ihan yhtä mukavia kuin nykyaikaiset vaunut, elleivät mukavampia. Hinta on sama kuin muillakin San Franciscon kaupungin liikennelaitoksen (MUNI) bussi-, metro- ja raitiovaunulinjoilla.

Tämä F-linjan PCC-vaunu on maalattu Los Angelesin väreihin.

San Franciscon raiteilla matkustimme kesäkuussa 2015.

Tosi, tosi isoja puita - Muir Woods

Mammuttipetäjien varjossa.

Here I was born, and there I died. It was only a moment to you. You took no notice." - Alfred Hitchcockin Vertigo, 1958.

Suomessa, kuten tiedetään, on paljon metsää. Niinpä sitä voisi ihmetellä, miksi täytyy Kaliforniassa asti mennä katsomaan puita. Amerikassa, kuten tiedetään, kaikki on suurempaa. Myös puut. Kaliforniassa kasvaa sekä maailman korkein puulaji, punapuu, että tilavuudella mitaten suurin, mammuttipetäjä. Ne ovat maailman suurimpia elollisia asioita ja kaikkein vanhimpien joukossa. Vanhin elävä mammuttipetäjä on noin 3200 vuoden ikäinen.

Kaikkein korkeimmat ja suurimmat puut ovat muualla, mutta kyllä Muir Woodsissakin tosi isoja näkee.

On ne korkeita.

San Franciscosta käsin lähin paikka, jossa valtavia puita voi käydä katsomassa, on Muir Woods National monument, jälleen yksi National Park Servicen erinomaisesti hoitamista kohteista. Vaikka ei olisikaan Suuri Eränkävijä, on Muir Woods helppo vierailukohde, metsään on tehty hyvät opastetut kävelyreitit ja infotaulut.

"Isona minusta tulee satametrinen mammuttipetäjä".

Ainoa ongelma on sama kuin monessa muussakin Yhdysvaltain kansallispuistossa: paikka on vähän liiankin suosittu, polut ruuhkautuvat, ja amerikkalaisista lähtee ajoittain tarpeettoman paljon ääntä. Muir Woodsissa oli jopa isoja kylttejä, joissa kävijöitä kehotettiin hiljaisuuteen, valitettavasti turhaan. Vaikka kävimme metsässä maanantaina, ruuhkat olivat kaameat, parkkipaikat aivan täynnä ja paljon autoja pysäköity hengenvaarallisesti kapean vuoristotien varrelle. Sanoisin, että vierailua ei kannata ajoittaa viikonlopulle, jos ollenkaan voi välttää. Jättiläispuita pääsee näkemään monissa muissakin paikoissa Yhdysvaltain länsirannikolla ja Sierra Nevadan vuoristossa, esimerkiksi Yosemiten kansallispuiston Wavonassa.

Tunnelma metsässä on kaikesta huolimatta rauhallinen.

Yhdysvalloissa julkisen liikenteen käyttö on usein aika vaivalloista. Matka San Franciscosta Muir Woodsiin ei ole erityisen hankala, mutta se on hidas, kaupungin keskustasta voi mennä reilusti yli kaksi tuntia ja bussia vaihtaessa saa varautua odotteluun. Ensin ajetaan kaupungin keskustasta Golden Gaten toiselle puolelle Sausalitoon tai Marin Cityyn esimerkiksi bussilla numero 70. Sausalitoon pääsen myös lautalla. Sitten jatketaan pikkubussilla 66 tai 66F (liikennöi vain lomasesongin aikana, aikataulut) perille Muir Woodsiin. Maksaminen sentään onnistuu samalla Clipper Cardilla joka kulkuvälineessä.

San Franciscossa voi bussia odotellessa bongata vaikka vanhan kunnon hippibussivolkkarin.

Sausalitossa voi pysähtyä esim. kahville, jäätelölle tai syömään, tarjontaa riittää, hintataso ei ole edullinen mutta pikkukaupungin tunnelma on rento ja miellyttävä. Meitä urheilullisemmat voivat vaikka vuokrata polkuypyörän San Franciscosta, matka on pitkä ja mäkinen mutta maisemiltaan upea.

Jättiläispuita kävimme katsomassa 30.6.2015