Matkustaminen on kahvia sielulle.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ja minä tykkään käydä hämmästelemässä ja kummastelemassa niitä.
Olen keski-ikäistyvä mies. Asun Länsi-Suomessa. Matkoillani on usein mukana vaimoni, ihan vapaaehtoisesti. Kaikki kuvat ovat minun ottamiani, ellei toisin mainita.
Maailmassa tuskin on niin syrjäistä paikkaa, ettei ihminen olisi joskus käyttänyt sitä sotimiseen. Pikkuinen Mehamnin kalastajakylä Finnmarkissa Norjan Jäämeren rannikolla on yksi pohjoisimmista asutuksista koko Euroopassa. Silti sekään ei ole riittävän kaukainen säilyäkseen sodalta ja hävitykseltä. Siitä on kylän ulkopuolella näkyvä todiste, toisen maailmansodan aikaisen saksalaisen tykistöaseman rauniot.
Tykistöaseman jäänteitä.
Pohjois-Norjasta vetäytyessään syksyllä 1944 Saksan sotilaat räjäyttivät omat linnakkeensa ja kylvivät maamiinoja ympäriinsä. Mehamnin ja kaikki mut kylät sekää kaupungit he polttivat, ja veivät siviiliväestön pakolla mukanaan. Jotkut onnistuivat pakenemaan vuorille, mutta sieltä palatessaan hekin löysivät vain kotitalonsa palaneet rauniot. Norjassa ei saksalaisten miehitysaikaa muisteta hyvällä, mutta pohjoisimmassa maakunnassa Finnmarkissa suhtautuminen on varmaankin kaikkein katkerinta ja vihamielisintä. Se on helppo ymmärtää.
Kallioon hakatun bunkkerin räjäytetyt jäännökset.
Sodan jälkeen Mehamnin asukkaat palasivat rakentamaan kotikyläänsä uudelleen. Linnakkeen raunioista he tekivät kaatopaikkansa. On helppo kuvitella että ha halusivat haudata vihatuista miehittäjistä ja kotien polttajista muistuttavan paikan roskien alle ja unohtaa sen.
Nykyään se, mitä Mehamnin tykistölinnakkeesta on jäljella on kaivettu esiin jätteiden alta, ja paikalle on tuotu sen historiasta kertova infotaulu sekä pari pöytää ja tuolia eväiden syöntiä varten. Rauniot ovatkin nykyisellään mainio paikka maisemien katseluun: tykistöasemat nimittäin rakennettiin paikkoihin, joista on hyvä näköala ja laaja ampuma-ala. Linnakkeelta näkyy muun muassa Kinnarodden, Euroopan mantereen pohjoisin piste - paljon mainostettu Nordkapp on nimittäin Magerøyan saarella eikä ole edes sen pohjoisin paikka. Kannattaa kuitenkin varoa kallioon hakattuja juoksuhautoja, joihin ihan oikeasti voi helposti pudota, ja porojen jätöksiä.
Jäämeren rannan teräviä kiviä. Tämä on luonnonmuodostelma, ei osa räjäytettyä linnaketta.
Näkymä Mehamnista pohjoiseen. Vasemmassa reunassa kauempi niemenkärki on Kinnarodden, Euroopan mantereen pohjoisin piste.
Mehamnissa ja sen ympärillä on toki muitakin paikkoja katsella maisemia, ja maisemat siellä ovat todella upeat, kuten kaikkialla Norjan rannikolla.
Nordkinnin niemen maisemia Mehamniin johtavan tien varrella: vuoria...
...ja meri.
Kävimme Mehamnissa kesä-heinäkuun vaihteessa 2020, noin kaksi viikkoa sen jälkeen kun Suomen ja Norjan raja oli jälleen avattu matkailijoille koronaviruspandemian aiheuttaman sulun jälkeen. Pohjois-Norja oli hyvä paikka matkustaa turvavälejä säilyttäen. Yövyimme Sinisessä talossa maailman lopussa, jota voimme lämpimästi suositella. Mehamniin pääsee oman tai vuokratun auton lisäksi Hurtigruten -laivalla, jonka aikatauluja on tätä kirjoittaessani tosin supistettu tautitilanteen vuoksi.
Tykkään valokuvaamisesta. Tykkään myös ihmisten katselemisesta. En yleisesti ottaen kuitenkaan tykkää ihmisten valokuvaamisesta, enkä useinkaan onnistu siinä kovinkaan hyvin. Jostain syystä Israelissa kuitenkin tuli otettua muutama onnistunutkin ihmiskuva. Ehkä se johtui siitä että joka paikka, varsinkin Jerusalem, oli niin täynnä monenlaisia ihmisiä.
Nainen kotinsa ikkunassa "valkoisessa kaupungissa" Tel Avivissa.
Lounasaikaan telavivilaisen grilliravintolan keittiössä oli kiire ja kuuma. Ruoka oli hyvää.
Lintumies, Dizengoffin aukio, Tel Aviv.
Roskakuskit, Jerusalem.
Pyhä Selfie, Pyhän Haudan Kirkko, Jerusalem.
Tarkka-ampuja, Damaskoksen Portti, Jerusalem.
Kameli ja turisti, Öljymäki, Jerusalem.
Turisti Masada-vuorella (klikkaa kuvaa isommaksi).
Akko on melko pieni kaupunki Galilean rannikolla Israelin pohjoisosassa. Sikäli kuin tiedämme, on paikkakunnalla ollut asutusta noin vuodesta 3000 eKr alkaen. Kaupunkia ja sen asukkaita on kirottu strategisesti merkittävällä sijainnilla. Akkoa ovat valloittaneet, piirittäneet ja pommittaneet, vain muutamia monien joukosta mainitakseni:
Aleksanteri Suuri vuoden 332 eKr paikkeilla
Kalifi Umarin armeija vuonna 636
Ristiretkeläiset vuonna 1104
Sulttaani Saladin vuonna 1187
Ristiretkeläiset uudestaan vuonna 1191
Mamelukit vuonna 1291
Napoleon vuonna 1799
Englannin, Ranskan ja Itävallan laivastot yhdessä vuonna 1840
Ehkä voimakkaimmin Akko yhdistetään ristiretkeläisiin. Kaupungin suurin nähtävyys on ristiretkeläisten linna, tai oikeastaan sen maanalaiset osat, sillä Akkoa 1500-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan asti hallinnut ottomaanivaltakunta rakennutti perustuksille nykyaikaisemman linnoituksen. Kaupungin ja linnan verinen, ruudinhajuinen ja meluisa historia on esitetty kävijälle rahaa ja huipputekniikkaa säästämättä. Lipunmyynnistä saa kuulokkeet ja laitteen, joka paikannukseen perustuvalla tekniikalla alkaa valitulla kielellä kertoa asioista. Seinillä ja välillä lattiassakin pyöri filmejä, jotka havainnollistivat elämää - ja kuolemaa - Akkossa.
Järjestelmä on toimiva, joskin ehkä vähän turhankin paljon kävijän uteiliaisuutta ohjaava ja kahlitseva. Lisäksi joillain kävijöillä näytti olevan huonosti toimivia laitteita, ja vaikka ne epäilemättä saa vaihdettua toimiviin, latistaa sellainen tunnelmaa pahasti. Kohokohtana jäi mieleeni tarina Napoleonin piirityksestä, joka oli esitetty ranskalaisen ja osmanisotilaan vuoropuheluna.
Olikohan tämä itsensä Jerusalemin kuninkaan saattue?
Ristiretkeläislinnan sisäpihalla.
Ristiretkeläisten vessa eli latriini.
Linnan lisäksi Akkossa on muitakin historiallisia kohteita: ristiretkeläisaikainen tunneli keskustan alla, pieni mutta viehättävä paikallismuseo kapunginmuurin sisässä sekä osmaniaikaisen hamam-kylpylän museo. Viimeksi mainitussa käytetään samanlaista opasstuslaitetta kuin linnassa. Mielestäni tekniikasta oli innostuttu vähän liikaakin, kuulokkeista tunkeva informaatio- ja tarinatulva saattaa aiheuttaa kävijän ylikuormitusta. Rakennus kyllä on varsinkin sisältä kaunis ja luonnollisen kokoisten patsaiden avulla havainnollistettu kylpyläelämä mielenkiintoista.
Hamamin kylpijäpatsaita
Hierojat ja kylvettäjät työssään.
On Akkossa muutakin kuin museoita. Basaarikujilla on mukava harhailla, ja erityisesti suosittelen kävelyä kaupungin muureilla, joilta avautuvat kauniit näkymät merelle ja lahden yli läheiseen Haifan kaupunkiin. Koska Akkon vanha keskusta on niemellä ja kolmelta suunnalta meren ympäröimä, siellä on onneksi usein hieman viileämpää kuin Israelissa yleensä.
Välimeren väri.
Tämä tykki jäi Akkon muureille Napoeleonin armeijalta (jos oikein muistan).
Israelissa etäisyydet eivät ole pitkiä. Akko on helppo päiväretkikohde paikallisjunalla vaikkapa Tel Avivista, Haifasta vielä helpompi. Se on aivan erilainen paikka kuin moderni Tel Aviv tai pyhä ja kaoottinen Jerusalem. Yksi Israelin kiehtovimmista piirteistä onkin, että nurkan takaa, tai viimeistään puolen tunnin junamatkan päästä, löytyy aina aivan toisenlainen todellisuus.
Akkon rautatieasema on uudessa keskustassa pienen kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Matkalla on muun muassa omalaatuisia taideteoksia, kuten nämä discokauriit ja -haikarat.
Akkon sotaisa menneisyys on kaupungissa hyvin näkyvissä, samoin nykypäivän jännitteet, kuten koko Israelissa. Mutta kun katsoo rantaravintolan terassilta turkoosin väristä Välimerta ja seuraa isoisää ja kahta lapsenlasta onkimassa, on ikävät asiat helppo unohtaa ja keskittyä hetken ajan vain siihen, mikä on kaunista.
San Francisco muistetaan hippiliikkeen keskuspaikkana, jossa pitäisi kuulemma laittaa kukkia hiuksiin. Emme tehneet niin, eikä enemmistö paikallisistakaan näin toimi. Hipit näyttävät kadonneen myös "rakkauden kesän" 1967 symboliksi muodostuneesta Haight-Ashburyn kaupunginosasta, joka ei varsinaisesti ollut suosikkipaikkamme.City by the Bay, Kaupunki lahden rannalla, on onneksi täynnä kaikkea muuta mielenkiintoista. Muutamasta jutusta olen jo aiemmin kirjoittanutkin.
Golden Gaten silta
Golden Gaten salmen ylittävä 1300-metrinen silta vuodelta 1937 on varmaankin kaikkein tunnetuin San Franciscon symboleista. Se näkyy suureen osaan kaupunkia - silloin kun näkyy, San Francisco on tunnettu myös sumustaan. Sillan yli kannattaa ehdottomasti kävellä, maisemat kaupunkiin ja esimerkiksi Alcatraziin ovat upeat. Myös pyöräily sillalla näytti olevan suosittua, meiltä se jäi kuitenkin kokeilematta. Pyörävuokraamoita on San Franciscossa runsaasti ja niistä saa myös karttoja sekä reittiehdotuksia.
Golden Gate, kultainen portti, ei ole vain sillan nimi, vaan salmen jonka se ylittää. Siltaa rakennettaessa Yhdysvaltain laivasto vaati sen maalaamista kauttaaltaan mustakeltaisilla varoitusraidoilla oranssinpunaisen sijaan.
Sillalla on puhelimia, joilla saa suoran yhteyden kriisineuvontaan. Epäilemättä hyvä asia, mutta aika kylmäävä ajatus.
Mission
Yksi mielenkiintoisimmista kaupunginosista on Mission. Sen nimi viittaa espanjalaisten 1776 perustamaan lähetysasemaan, Mission San Francisco de Asísiin, jonka mukaan koko San Francisco on saanut nimensä. Nykyään suurin osa asukkaista on kotoisin Meksikosta tai muualta Latinalaisesta Amerikasta. Kaduilla kuuleekin espanjaa enemmän kuin englantia.
Mission on tunnettu seinäämaalauksista.
Tämä maalaus kunnioittaa köyhien puolesta puhunutta elsalvadorilaista arkkipiispa Óscar Romeroa, joka murhattiin kirkkonsa alttarille vuonna 1980.
Mission San Francisco de Asís tunnetaan myös nimellä Mission Dolores. Sen kirkko on kaupungin vanhin olemassaoleva rakennus.
Mission on mainio paikka syödä. Me, kuten monet muutkin, suosittelemme erityisesti El Farolitoa Mission streetin ja 24th streetin kulmassa, aivan metroaseman vieressä. Kävimme kahdesti, ruoka oli erinomaista ja tarjoiltiin nopeasti ja ystävällisesti ("what kind of meat for you, bro?") kammottavasta ruuhkasta huolimatta.
Lauttamatkat
Nopein ja käytännöllisin tapa siirtyä San Franciscosta lahden toiselle puolelle Oaklandiin on BART-metrojuna. Suosittelemme myös lautan kokeilemista kauniilla ilmalla. Myös Golden Gaten pohjoispuolelle Sausalitoon ja Tiburoniin pääsee vesitietä.
Historiallinen Ferry Building on yhä San Franciscon lauttojen pääpysäkki.
Ferry Buildingin monista noutoruokapaikoista voi hakea lounaan tai vaikka jäätelöä ja mennä läheisille laitureille syömään (varo kuitenkin lokkeja).
Biisonit piileskelivät kuumana päivänä varjoissa eikä niistä saanut ollenkaan kelvollisia kuvia.
Katukiipeily
San Francisco on kuuluisa korkeuseroistaan ja jyrkistä kaduistaan.
Joo, on se jyrkkä.
Twin Peaks ei ole vain tv-sarja, se on myös näköalapaikka San Franciscossa.
Pimeä puoli
San Francisco ei ole paratiisi. Jokseenkin kaikissa suurkaupungeissa ja monissa pienemmissäkin on tietysti ongelmansa, mutta San Franciscon kaduilla tulee vastaan silmiinpistävän paljon selvästi vaikeista päihdeongelmista kärsiviä ihmisraunioita. Kodittomia näkee enemmän kuin vaikkapa New Yorkissa, Lontoossa tai Berliinissä. Yksi ensimmäisistä kohtaamistamme sanfranciscolaisista poltteli aamukahdeksalta pilveä puistossa ja jutteli kaverilleen, jonka vain hän itse näki.
Huono-osaisten slummit ja kaupungin paraatipaikat ovat toisinaan aivan lähekkäin. Esimerkiksi kaupungintalon edustalla on kaunis puisto, ja jalkakäytävät ovat niin puhtaat että niiltä voisi syödä. Kirjaimellisesi sen nurkalta alkaa synkeä Tenderloinin kaupunginosa, jossa tyhjentämättömät roskikset pursuavat kaduille, kodittomat nukkuvat bussipysäkkien katoksien alla ja kaikkialla leijailee virtsan haju. Yhtä jyrkkää kontrastia en ole missään ns. länsimaissa nähnyt, oikeastaan vain Tbilisissä olen kohdannut moista.
San Franciscon lahden toisella puolella 10 minuutin metromatkan päässä on Oakland, tilastojen mukaan Kalifornian väkivaltarikospääkaupunki ja yksi Yhdysvaltain vaarallisimmista. Rikostilastojen takia ei kuitenkaan kannata heittäytyä hysteeriseksi. Majoituimme Oaklandissa, vieläpä kaupungin pahamaineisessa länsiosassa, viikon ajan, emmekä kertaakaan kokeneet oloamme uhatuksi.
Balclutha, Skotlannissa vuonna 1887 rakennettu fregatti.
San Francisco oli pitkään Yhdysvaltain länsirannikon tärkein satamakaupunki. Ei siis ihme, että kaupungissa on monia mielenkiintoisia museolaivoja. Jos on asiasta yhtä kiinnostunut kuin minä, voi niissä viettää hyvinkin kokonaisen viikon päivän.
Fisherman's Wharfin turistialueella on San Francisco Maritime National Historical Park, yksi monista National Park Servicen ylläpitämistä upeista kohteista. "Historiapuistoon" kuuluu useita laivoja, joista moniin pääsee myös käymään. Fregatti Balclutha purjehti rahtiliikenteessä vuosina 1887-1930, ja ehti olla monessa mukana. Se muun muassa oli viimeinen laiva joka purjehti itsenäisen Havaijin kuningaskunnan lipun alla. Lastiruumassa on hyvin toteutettu näyttely, jossa keskitytään erilaisiin rahteihin joita Balclutha on kuljettanut. Koko laiva on yleisölle avoin, joskin mastoihin kiipeäminen on kielletty. Kapteeninsalongissa, keittiössä ja kajuutoissa voi eläytyä miehistön kokemuksiin kuukausia kestäneillä valtamerimatkoilla.
Balcluthan kapteeninsalonki.
Miehistökajuutta keulakannen alla, parinkymmenen merimiehen koti. Ankkurivinssi keskellä majoitustilaa tuskin paransi viihtyisyyttä. Kuva on otettu kalansilmäobjektiivilla.
Balcluthan keulakuva.
Lautta Eureka on aivan toisenlainen, mutta myös hyvin mielenkiintoinen museolaiva. Se on Balcluthan aikalainen, rakennettu vuonna 1890, ja melkein yhtä iso kuin valtamerilaiva. Alun perin se kuljetti junia Golden Gaten salmen yli San Franciscosta Sausaliton kaupunkiin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen se muutettiin matkustaja- ja autolautaksi. Kun Golden Gate- ja Bay Bridge -sillat rakennettiin 1930-luvulla, jäivät San Franciscon lahden lukuisat lautat vähitellen työttömiksi. Eureka kuitenkin liikennöi aina vuoteen 1957 asti.
Sisäänkäynti Eurekaan.
Eurekan autokansi.
Matkustajakansi. Eurekassa oli myös täysiä aterioita tarjoava ravintola, vaikka matka Sausalitosta San Franciscoon kesti vain puolisen tuntia.
Eureka oli teknisesti varsin vanhanaikainen jo valmistuessaan. Potkurit olivat jo pääosin korvanneet siipirattaat, ja sen yksisylinterinen höyrykone edustaa jo 1700-luvulla kehitettyä tekniikkaa. Yksinkertainen ja luotettava koneisto oli kuitenkin käyttökelpoista jatkuvasti lyhyitä matkoja tekevässä lautassa. Tärkeää oli pitää huoltamiseen kuluva aika lyhyenä ja kustannukset matalina.
Eurekan höyrykone, kuvattu kalansilmäobjektiivilla.
Koneen toimintaperiaate.
Historiapuiston kokoelmiin kuuluu muitakin aluksia, muun muassa tämä siipiratashinaaja.
Puistoon kuuluva museo oli remontissa, mutta aulaan pääsi katsomaan pienoismalleja. Tämä kuvaa San Franciscon satama-aluetta vuoden 1849 kultaryntäyksen aikana. Purjelaiva Niantic on saapunut Yhdysvaltain itärannikolta Kap Hornin ympäri purjehdittuaan. Paluumatkan sijasta omistaja päätti muuttaa sen kaupaksi ja kapakaksi - näillä aloilla sai tuolloin kerättyä suuremmat tuotot kuin laivanvarustajana.
Toisessa pienoismallissa oli miehistö komennettu mastoihin.
Vähän matkan päässä on toisen maailmansodan aikainen Liberty -luokan rahtilaiva Jeremiah O'Brien. Se ei kuulu historiapuistoon vaan on yksityisen yhdistyksen ylläpitämä. Alus on purjehduskelpoisessa kunnossa, ja myös purjehtii silloin tällöin. Lastiruuman näyttely kertoo sotatarvikekuljetuksiin rakennetuista Liberty -rahtilaivoista. Vuosina 1941-1945 niitä valmistui kaikkiaan 2710.
Liberty-luokan rahtilaiva Jeremiah O'Brien.
Sähkötyshytti.
Perämiehen hytti. Radiolaitteet eivät alun perin kuuluneet sen kalustoon vaan liittyvät aluksen nykyiseen käyttöön.
Jeremiah O'Brienin toimintakuntoinen pääkone.
Konehuoneen pelastustikkaat. Haluaisitko sinä kiivetä näitä pitkin pakoon palavasta konehuoneesta, kun laiva on saanut osuman torpedosta?
Jeremiah O'Brienin vieressä on toinen toisen maailmansodan aikainen alus, sukellusvene Pampanito, joka jäi meltä väliin aikataulusyistä.
Fisherman's Wharf on San Franciscon "turistipyydys", enkä museolaivoja lukuun ottamatta viihtynyt siellä ollenkaan muovisten teemaravintoloiden ja ylihintaisten krääsäkauppojen keskellä. Laivojen lisäksi sinne menemiseen on kyllä toinenkin syy: laiturin 39 merileijonayhdyskunta. Kerrassan vekkuleita otuksia, mutta pahanhajuisia.
