tiistai 22. marraskuuta 2016

Tietämätön eurooppalainen Baseball-ottelussa

Ottelun alkuhetkillä aurinko laski stadionin taakse.
Konferenssimatkalla Yhdysvalloissa jäi saapumispäivän ilta vapaaksi Chicagossa. Aikaeron vuoksi mikään suuria älyllisiä ponnistuksia vaativa ajanviete ei tullut kyseeseen: lentoni laskeutui paikallista aikaa kahdelta iltapäivällä, eli Suomen aikaa kymmeneltä illalla. Baseball-ottelu olisi hyvä keino pysytellä hereillä nukkumaanmenoaikaan asti. Samalla saisin ensikäden kokemuksen siitä mistä Amerikassa todella on kysymys.

Chicagossa pelaa kaksi pääsarjajoukkuetta. Molempia voisi sanoa perinteikkäiksi: Cubs on perustettu vuonna 1876, White Sox 1901. Baseballin pääsarjakausi kestää huhtikuulta loka-marraskuulle, ja jokainen joukkue pelaa vaatimattomasti 162 ottelua, parhaat vielä pudotuspelit päälle. Niinpä vähintään toinen Chicagon joukkueista pelaa kotona lähes joka ilta kauden aikana.

Aikataulusyistä valitsin White Soxin ottelun. Kotijoukkueen vaikutusvaltaisin fani lienee presidentti Barack Obama, jolla kuitenkin oli ilmeisesti muita hommia, sillä stadionilla ei häntä näkynyt. Vastaan asettui Indians Clevelandin kaupungista Ohion osavaltiosta. Perinteikäs joukkue sekin, perustettu vuonna 1901. White Sox pelaa kotiottelunsa Comiskey Parkin 40615-paikkaisella stadionilla Etelä-Chicagossa. Kuten monet Yhdysvaltain stadionit, se tunnetaan virallisesti sponsorinimellä (tätä kirjoittaessani Guaranteed Rate Field), jota kukaan ei halua käyttää ja joka vaihtuu muutaman vuoden välein. Paikalle pääsee helposti punaisen tai vihreän linjan metrojunalla. Punaisen linjan varrella, mutta pohjoisempana, on myös Cubsin kotikenttä, Wrigley Field.

Comiskey Parkin. U.S. Cellular Fieldin Guaranteed Rate Fieldin pääsisäänkäynti.
Lipun ostin jo kotoa käsin White Soxin nettikaupasta. Hintaa halvimman kategorian istumapaikalle tuli verot ja palvelumaksut mukaan lukien $12,68. Parhaat paikat ovat tietysti paljon kalliimpia. Portiltakin olisi lippuja saanut, ottelu ei ollut lähelläkään loppuunmyytyä. Tämä oli tavallinen runkosarjapeli, esimerkiksi paikallisottelujen, pudotuspeleistä puhumattakaan, hinnat ja saatavuus ovat jotain ihan muuta.

Stadionilla ja sen ulkopuolella tapahtuma alkaa tuntikausia ennen ottelua: tarjolla oli ruokaa, juomaa ja elävää musiikkia. Itse tulin paikalle vain puolisen tuntia ennen peliä. Päätin tehdä paikallisväestön tapaan, ja ostin hotdogin ja kirsikkakolan. Amerikkalaiseen tapaan "pieni" virvoitusjuoma oli sitten 24 fl.oz eli vähän päälle 7 desilitraa.
Chicagon keskustan pilvenpiirtäjät näkyivät mukavasti yläkatsomoon johtavalta rampilta. Tässä kuvattuna ennen peliä...
...ja tässä pelin jälkeen.
Useimmat suomalaiset pysyvät baseball-pelissä suurin piirtein kärryillä pesäpallon perusteella, sitähän on jokainen ainakin koulussa kärsinyt pelannut. Pesikseen verrattuna baseballissa syöttäminen on ihan erilaista, kenttä eri muotoinen, lyöjä palaa jos ulkopelaaja saa kopin eikä takalaittomia ole vaan kentältä ulos lyöty pallo on kunnari (ellei mene sivulaittomaksi): noilla tiedoilla pääsee jo aika pitkälle. Tarkempi helppotajuinen selvitys suomeksi löytyy Suomen baseball-liiton sivuilta. Jos on kiinnostunut baseballin merkityksestä amerikkalaisessa kulttuurissa, kannattaa lukea Antti J. Peltosen Raymond-verkkolehdelle kirjoittama eeppinen Baseball Home Run (jos kykenee sietämään sivuston ihmisvihamielistä ja rikollista käyttöliittymää).

Jos Yhdysvalloissa jotain osataan, niin shown järjestäminen. Suoraan sanoen aikaeroväsymyksestä toipuvalle eurooppalaiselle olisi riittänyt vähempikin: kun cheerleaderesitysten, kansallislaulun ja ilotulituksen jälkeen kentälle asteli kolme paikallista julkkista heittämään symbolisia avaussyöttöjä, mietin mahtaako peli päästä käyntiin ennen puoltayötä.

Itse ottelun tunnelma oli ehkä aavistuksen verran vaisu. Stadion ei ollut edes puolillaan yleisöä. Tiistai-ilta syyskuussa ei liene paras ajankohta pelata, ja White Soxin kausi oli sujunut alavireisesti. Itse vielä istuin korkealla sivukatsomossa, kaukana innokkaimmista faneista, joiden keskellä olisi saattanut fiilis nousta korkeammallekin. Kotiyleisö sai tälläkin kertaa pettyä, Indians hallitsi ottelua, kuulemma parempien syöttäjiensä ansiosta, ja voitti helposti lukemin 1-6.

Montaakaan kuvaa itse pelistä en ottanut, mutta sattumalta tulin tallentaneeksi ottelun ratkaisuhetken. Kuudennessa vuoroparissa pallo on juuri irtoamassa White Soxin syöttäjän Carlos Rodonin kädestä, ja kun Indiansin Coco Crisp heilauttaa mailaansa, lentää pallo takakentän yli katsomoon asti: kunnari. Samalla myös kolmospesällä oleva Jose Ramirez (numero 11) ja Brandon Guyer ykköspesältä tuovat juoksut Indiansille, jonko johto kasvaa 1-3:sta 1-6:een. Kotijoukkue vaihtaa välittömästi syöttäjää, mutta mikään ei auta. Ottelu päättyi näihin lukemiin.
Ei kokemus silti mitenkään epämiellyttävä ollut, Pelin kyllä näki vaikka paikkani oli korkealla. Monia hienouksia meni epäilemättä ohi, mutta minun tapauksessani olisi varmaan mennyt vaikka olisin paremmillakin paikoilla istunut. Pallo erottui hyvin, samoin kotijoukkueen Melky Cabreran omalaatuinen parta. Jos olisi tullut tylsää, olisi katsomon takaa käytävien myyntipisteistä saanut ruokaa ja juomaa, oluttakin - viimeksi mainittu olisi tosin ollut todella kallista, $10 + tippi tölkiltä. Ja jos olisi kerrassaan kyllästynyt, olisi stadionilla ollut ilmainen wifi.

Baseball yhdistää ihmisiä kenties enemmän kuin mikään muu asia Yhdysvalloissa. Eivät kaikki sitä tietenkään seuraa, mutta käytännössä jokaisella on jonkinlaisia siihen liittyviä muistoja ja kokemuksia. Mutta samalla kun se on kakista urheilulajeista - ehkäpä kaikista asioista - amerikkalaisin, baseball on myös yllättävän kansainvälinen laji. Esimerkiksi kotijoukkueen avauskokoonpanossa oli viiden yhdysvaltalaisen lisäksi kolme pelaajaa Venezuelasta, yksi Dominikaanisesta tasavallasta ja yksi Kuubasta. Pääsarjatasolla pelasi viime kaudella Yhdysvaltain lisäksi pelaajia 22 maasta, muun muassa Japanista, Kolumbiasta ja Saksasta.

Vuonna 1866 perustettu Cincinnati Reds on Baseballin vanhin ammattilaisjoukkue. Cincinnatissa käydessäni en ehtinyt peliin, mutta tutustuin Redsin museoon, jossa voi vaikka kokeilla kuinka sujuu baseball-syöttö (minulta ei suju).

Cincinnati Redsissa pelannut Johnny Bench on saanut patsaan Redsin museon edustalle. Monien mielestä hän on kaikkien aikojen paras sieppari.
White Soxin kausi päättyi pettymykseen, joukkue ei selviytynyt pudotuspeleihin. Indians sen sijaan selvisi loppuotteluun asti, mutta hävisi Chicagon toiselle joukkueelle Cubsille. Cubsin edellisestä mestaruudesta ei ollutkaan kuin 108 vuotta. White Sox voitti edellisen kerran vuonna 2005.

Indians löi White Soxin 14.9.2016.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Maailman parhaat ei-grillikioskit

Makkaraa Wienissä.
En varsinaisesti ole kulinaristi. Hyvä ruoka toki maistuu, mutta yleensä matkoilla suuntaan huomioni johonkin muuhun kuin syömiseen, enkä tahdo käyttää runsaasti aikaa ruokapaikan etsiskelyyn. Päädyn siten aika usein nauttimaan ateriani, etenkin lounaat, sellaisissa paikoissa joiden tehtävää Suomessa täyttävät niin sanotut grillikioskit. Kansainvälisiä ketjuja pyrin välttelemään, vaikka kieltämättä niihinkin olen toisinaan sortunut.

Tästä ei kuitenkaan (välttämättä) seuraa, että pitäisi syödä mitätöntä sapuskaa. Päin vastoin, joskus halpa, nopea ja hyvä yhdistyvät samalla lautasella. Tässä  muutamia parhaita kohdalleni osuneita grillikioskin tapaisia.

Tima-Irma, Mostar, Bosnia ja Hertsegovina
Jo marsalkka Titon päivinä Mostarin nälkäiset, niin paikalliset kuin kuin turistitkin, vaelsivat Tima-Irmaan vanhan kaupungin sydämessä, ja nälkä lähti. Kuten aina Hertsegovinassa (kuten myös Bosniassa, Kroatiassa ja Montenegrossakin) Čevapčići on hyvää, mutta niin on kaikki muukin. Eikä maksa liikaa. Tima-Irmasta sain ruokajuomaksi erinomaista mostarilaista olutta, jota on tarjolla harvassa paikassa.
Etsi tämä kyltti Onešćukova -kadulta, suoraan Sillalta itään päin.
Tima-Irma on ehkä suosikkipaikkani kaikista, ja olen tullut perustaneeksi eräänlaisen kultin sen ympärille. Olen nimittäin suositellut sitä useammallekin tuttavalle, jotka kaikki ovat ihastuneet paikkaan ja levittäneet sanaa tahoillaan.

Tima-Irmassa olemme käyneet 2009 ja 2012.

El Farolito, San Francisco, Yhdysvallat
El Farolito sijaitsee Mission -kadun ja 24. kadun risteyksessä San Franciscossa. Siellä tarjoiltava burrito saattaa esim. muuttaa elämäsi. Monet muutkin haluavat syödä Farolitossa, joten varaudu jonotukseen, ahtauteen ja kaaokseen. Paikan tapa tarjoilla annokset saattaa olla hämmentävä. Ensin jonotetaan tiskille, jossa tehdään tilaus, maksetaan ja otetaan mukaan  numerolappu sekä juomat (suosittelen meksikolaisia hedelmälimonadeja). Sen jälkeen yritetään löytää istumapaikka tai jäädään seisoskelemaan. Annoksesi valmistuu pysyvästä ruuhkasta huolimatta aika nopeasti. Sen jälkeen tarjoilija kanniskelee sitä ympäriinsä huudellen vuoroin englanniksi, vuoroin espanjaksi numeroa, joka vastaa kassalta saamasi lapun kahta viimeistä numeroa (numerosarja on huomattavasti pitempi). Hassua on, että annokset eivät todellakaan valmistu numerojärjestyksessä: jos saamasi lappu loppuu lukuun 56, sitä edeltävä voi yhtä hyvin olla vaikka 33, 48 tai 71.
Jostain syystä en tullut ottaaneeksi Farolitosta kuvia, mutta Wikimedia Commons pelastaa. Kuvaajana sanfranciscolainen Rick Audet.
Ruoka on kuitenin niin hyvää, että pikku epämukavuudet sietää mielellään. Hinnat ovat suomalaisten grillikioskien luokkaa, vaikka San Francisco on kallis kaupunki. Tavanomaisten naudan- ja sianlihojen lisäksi tarjolla on myös mm. kieliburritoja. Maustetiskiltä voi itse hakea haluamiaan kastikkeita - ja niiden kanssa kannattaa olla varovainen, vihreä kastike oli vähällä aiheuttaa palohaavoja meksikolaisiin mausteisiin tottumattomassa suussani. Kaltaisteni tulista ruokaa pelkäävien vässyköiden kannattaa kokeilla Quesadillaa, jossa juusto mukavasti pehmentää polttavia mausteita. El Faroliton kassa on toistaiseksi ainoa ihminen maailmassa, joka on käyttänyt minusta puhuttelua "bro".

El Farolitossa söimme kesäkuun lopulla 2015, kahdesti.

Vihreän pupun makkarakioski, Wien, Itävalta
Kävimme hyvin pikaisella visiitillä Wienissä. Paikallistuttavuus neuvoi meitä syömään makkaraa Oopperatalon taakaa löytyvällä kioskilla. Se oli hyvä neuvo.

Vihreä jänis katolla on hyvä, joskin outo tuntomerkki.
Eri makkaralaatuja on tarjolla tusinan verran. Molemmat kokeilemamme, waldviertel ja punainen bratwurst, maistuivat. Ruokajuomaksi suosittelen itävaltalaista märzen-tyyppistä olutta, mutta jos hienosteluttaa on tarjolla myös esim. shampanjaa. Hintataso on kohtuullinen: saimme 2 makkaraa ja 2 olutta alle 10 eurolla.

Makkarat Wienin oopperatalon takana söimme elokuussa 2016.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Pyhä Kaaos


Tänään on itäisen kristikunnan pitkäperjantai, ja lukemattomat kristityt vaeltavat pitkin kaupunkia Jeesuksen jalanjäljissä.
Tänään on juutalaisen pääsiäinen seitsemäs päivä, ja lukemattomat juutalaiset vaeltavat Länsimuurille rukoilemaan.
Tänään on perjantai, islamin pyhä päivä, ja lukemattomat muslimit vaeltavat moskeijoihin.
Kauppiaat, joilla ei ainakaan liikkeen aukioloaikana ole muuta herraa kuin pääoma, erottavat kaikki rahoistaan, niin uskovat kuin pakanatkin.
Damaskoksen portin yläpuolella ikkunassa on tarkka-ampuja, joka näyttää 19-vuotiaalta.
Portin toisella puolella kahvilan seinällä on Aleksandrian patriarkan kuva. Sen katseen alla omistaja palvelee niin musliminaapureitaan, suomalaisia turisteja, etiopialaisia pyhiinvaeltajia kuin israelilaisia sotilaitakin, äänekkäästi ja ystävällisesti, kuten hänen esi-isänsä jo turkkilaisten, ristiretkeläisten ja kuningas Salomon aikana.
Mitä herttaisin englantilainen vaari toivottaa tervetulleeksi Jeesuksen haudalle, eri paikkaan kuin se Jeesuksen hauta jolla kävimme eilen. Siellä munkit ottivat kännyköillään hautaselfieitä.
Nabluksenkadulla huudetaan iskulauseita - mellakka! Pitäisikö juosta pakoon? Minne? Mutta ei se olekaan mielenosoitus, vaan tavallistakin äänekkäämpi kauppias.
Länsimuurilla lapsia kiinnostaa pulujen takaa-ajaminen, ei se että ollaan maailman räjähdysaltteimman poliittisen kriisin polttopisteessä.
Illalla kolme nuorta miestä raahaa roskakärryä lihasvoimalla ylämäkeen, samalla toisilleen ja ohikulkijoille huudellen ja pelleillen, ohi kauppojen jotka myyvät ylihintaista krääsää pyhiinvaeltajille: aivan kuin toiset nuoret miehet jo kaksi tuhatta vuotta ennen heitä.
Armenialaisen ravintolan tarjoilijoilla on siniset t-paidat, joihin on kuvattu kärsivä Kristus orjantappurakruunu päässään.
Kaupunginmuseossa on yli 3000 vuotta vanha egyptiläinen savipatsas. Siinä lukee: "Kirottu olkoon Jerusalem".







Jerusalemissa 29.4.2016

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Tšernobyl - mitä maailmanlopun jälkeen?

Onnettomuus tapahtui Tšernobylin reaktorissa numero 4, joka oli kuvassa näkyvän rakennuksen vasemmassa puoliskossa. Oikeanpuoleinen reaktori numero 3 oli käytössä vuoden 2000 joulukuuhun asti.
Ihminen on kaukana täydellisestä. Ennemmin tai myöhemmin hän tekee virheen kaikissa toimissaan. Pienimpiä virheitä ei ehkä edes huomata, isompienkin seuraukset voidaan usein korjata, mutta jotkut virheet johtavat suuriin katastrofeihin.

Yksi ihmiskunnan historian pahimmista virheistä tapahtui kolmekymmentä vuotta ennen tämän kirjoittamista Tšernobylin ydinvoimalassa silloisessa Neuvostoliitossa, nykyään Ukrainan pohjoisosassa aivan Valko-Venäjän rajan tuntumassa. Oikeastaan kyseessä oli useiden virheiden sarja, niin kuin todella isoissa onnettomuuksissa yleensä on. Lyhyt ja maallikolle ymmärrettävä selostus siitä, mitä oikein tapahtui, löytyy vaikkapa täältä. Wikipediassa on laajempi selvitys, ja Suomen kuvalehdessä mielenkiintoinen kuvaus Neuvostoliiton todellisuudesta onnettomuuden aikaan.

Olin onnettomuuden tapahtuessa lapsi, mutta muistan sen hyvin. Parhaiten mieleeni on jääänyt hermostunut epätietoisuus. Mitä oikein on tapahtunut? Kuinka vaarallista se on? Kuolemmeko, jos olemme ulkona sateella? Voimmeko enää koskaan syödä metsämarjoja? Joudummeko muuttamaan pois kotoamme? Lopulta Tšernobyl ei vaikuttanut minun tai muidenkaan suomalaisten elämään käytännössä lainkaan. Huonommin kävi niille lähes 150 000 ukrainalaiselle ja valkovenäläiselle, jotka joutuivat jättämään kotinsa ydinvoimala-alueen lähellä. Suoraan onnettomuudesta aiheutuneita kuolemantapauksia on tilastoitu "vain" 41, mutta terveyshaittoja, ympäristötuhoja ja taloudellisia menetyksiä tuskin koskaan pystytään tarkoin laskemaan.

Onnettomuudessa kuolleiden palomiesten muistomerkki.
Nykyään Tšernobyliin järjestetään turistimatkoja. Kävin siellä vuonna 2011, muutama kuukausi onnettomuuden 25-vuotispäivän jälkeen. Ydinvoimalan ympärillä olevilla suoja-alueilla saa liikkua vain Ukrainan valtion viranomaisten luvalla. Niinpä sinne pääsee vain ryhmäretkillä, joita järjestävät monet Kiovassa toimivat matkanjärjestäjät. Hinta näytti olevan kaikilla matkatoimistoilla tarkalleen sama, mikä tietysti herättää hieman kysymyksiä. Itse käytin Solo East Travelin palveluita, joissa ei ollut valittamista. Etukäteen ei tarvinnut kovin monimutkaisia järjestelyjä tehdä: ilmoitin varauksen yhteydessä henkilötietoni ja passin numeron sähköpostitse, ja heti Kiovaan saavuttuani retkeä edeltävänä päivänä kävin maksamassa varausmaksun toimistolla.

Tšernobylin matkaa suunnittelevan kannattaa ottaa huomioon, että Ukrainan valtio on ajoittain kieltänyt turistimatkat alueelle lyhyellä varoitusajalla ja yllättäen. Minunkin matkani toteutuminen oli tästä syystä epävarma ihan viime hetkiin asti. Ukrainan ja Venäjjän välinen sotatilanne vaikuttaa tietenkin kaikkeen Ukrainassa ja asiat voivat siksi muuttua nopeasti ja ennakoimatta. Kiovan ja Tšernobylin seuduilla ei ole käyty sotaa. Konfliktin polttopisteet ovat satojen kilometrien päässä Krimillä ja Itä-Ukrainassa, eikä muualla Ukrainassa liikkuville matkustajille ole aiheutunut vaaraa sodan vuoksi.

Varoituskyltit rajoitetun alueen rajalla.
Ryhmäni bussi lähti Kiovan keskustasta aamulla, ja illaksi ehdittiin takaisin. Itse ydinvoimalan ympärillä on kaksi suoja-aluetta, pienempi sulkualue ja sen ympärillä rajoitettu alue. Kummankin portilla katsotaan passit, ja pois lähtiessä vielä käydään säteilymittarissa. Sulkualueella myös tavattiin opas, joka otti ryhmän hoitoonsa. Alueella ei saa liikkua omin päin ilman opasta, ja bussista poistuttaessa oli pysyteltävä ryhmässä. Oppaamme ei ollut matkatoimiston työntekijtä, vaan Ukrainan valtion palveluksessa. Meidän ryhmällemme osunut opas oli erinomainen, hän vastasi ystävällisesti moniin kysymyksiimme ja kertoi ymmärrettävästi ja seikkaperäisesti onnettomuuden tapahtumahistoriasta ja seurauksista.

Sulkualueellakaan säteily ei pääosin ole kuin vähän voimakkaampaa normaaliin ns. taustasäteilyyn verrattuna. Kuulemma lentomatkalla Atlantin yli saa suuremman radioaktiivisen annoksen kuin päiväretkellä Tšernobylissa. Minunkin oli kuitenkin allekirjoitettava paperi, jossa luovuin oikeudesta hakea korvausta Ukrainan valtiolta mikäli terveydentilassani tapahtuisi muutoksia Tšernobylissa käynnin seurauksena.
Lyhyt johdatus Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuteen.
Alueen asukkaiden evakuoinnissa viivyteltiin, mutta kun siihen vihdoin ryhdyttiin se toteutettiin nopeasti. Tästä päiväkodista lapset haettiin kuulemma kesken päiväunien..
Päiväkodin pihaan jääneitä leluja.
Onnettomuuden laskeumaa on  sitoutunut esimerkiksi alueella kasvavan metsän puihin. Suuri metsäpalo Tšernobylissa onkin yksi pelätyimmistä riskitekijöistä, sillä palavista puista laskeuma voisi vapautua jälleen ilmakehään ja kulkeutua tuulen mukana ties minne.

Minulle vaikuttavinta oli tutustuminen hylättyyn Pripjatin kaupunkiin, etenkin sen kouluun: olinhan onnettomuuden tapahtuessa itse alakoululainen. Vaikka neuvostoliittolainen opetuskuvasto poikkeaakin aika paljon suomalaisesta, tuntui paikka suorastaan häiritsevän tutulta. Oli helppo ymmärtää, että oma kouluni olisi näyttänyt aika samanlaiselta jos se olisi hylätty 25 vuodeksi. Väkisinkin tuli ajatelleeksi, että koko maailma voi olla tällainen jonain päivänä, kun ihmiskunta on tuhonnut itsensä.

Luonto on valtaamassa sulkualuetta takaisin. Pripjatin kaupunki muuttuu hiljalleen luonnontilaiseksi metsäksi, ja juurtuvat puut hajottavat betonin vähitellen. Ajatus tuntuu samalla kertaa sekä kammottavalta että lohdulliselta.
Pripjatin hienoin hotelli.
Pripjatin koulun luokkahuone.
Metsä on vallannut koulun sisäpihan.
Pripjatin uimahallissa.
Pripjatin torille pysyvästi jäänyt kiertävä tivoli.
Sähköautoradalla kasvaa sammalta.
Tšernobyliin kannattaa ottaa pusikko-olosuhteisiin sopivat, mielellään pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet sekä päähine, vaikka Ukrainan kesässä tuleekin ne päällä kuuma. Lisäksi tarvitaan runsaasti juomavettä ja valokuvausvälineet. Muuta onkin sitten turha mukana raahata. Lounas sisältyi retken hintaan, ja ydinvoimala-alueen työmaaruokalan tarjonta olikin varsin maukasta.

Onko ylipäätään oikein matkustaa Tšernobylin kaltaisille katastrofien tapahtumapaikoille? Eikö ole väärin, että matkanjärjestäjä tai vastaava tekee rahaa onnettomuudella, joka vei hengen tai kodin vielä useammalta? Eikö ole kyseenalaista hakea tällaisia elämyksiä? Menitkö Tšernobyliin osoittaaksesi kuinka kova jätkä olet? Nämä ovat pohdinnan arvoisia kysymyksiä. Ymmärrän hyvin, jos joku haluaa eettisistä syistä pysyä poissa Tšernobylista tai muilta katastrofipaikoilta, tai vaikkapa toisen maailmansodan aikaisilta keskitysleireiltä.  Kun tällaisissa paikoissa käy, on hyvä miettiä omia motiivejaan.

Olen sitä mieltä, että Tšernobyliin voi hyvällä omallatunnolla matkustaa, mutta ei oman egon kohottamiseksi tai siksi että voi jälkikäteen kerskailla "kovuudellaan" ja "rohkeudellaan", vaan oman ymmärryksen lisäämiseksi ja myös kärsineiden kunnioittamiseksi. Asiaa auttaa, jos tutustuu asioihin etukäteen, Tšernobylin tapauksessa onnettomuuden historiaan ja vaikutuksiin. Matkanjärjestäjät epäilemättä tekevät Tšernobylin retkillä voittoa, mikä kieltämättä herättää moraalisia kysymyksiä. En tietenkään tarkoin tiedä, kenelle mikäkin osa Solo East Travelille maksamastani 160 dollarista päätyi. Kuten edellä mainitsin, kohdalleni osunut opas oli erittäin hyvä. Hän auttoi yritystämme ymmärtää onettomuuden tapahtumia, vaikutuksia ja merkityksiä.
Niille, jotka eivät Tšernobylin alueella halua tai voi käydä, suosittelen vierailua Kiovassa olevaan Tšernobylin onnettomuuden museoon. Näyttely on informatiivinen, joskin osittain aika hämmentävä.
Alle 25 kilometrin päässä kotoani sijaitsee ydinvoimala. En panisi pahakseni jos käynti Tšernobylissa kuuluisi kaikkien siellä työskentelevien koulutukseen.

Kävin Tšernobylissa heinäkuun lopulla 2011.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Mitä tehdä San Franciscossa ilman kukkia hiuksissa

San Francisco muistetaan hippiliikkeen keskuspaikkana, jossa pitäisi kuulemma laittaa kukkia hiuksiin. Emme tehneet niin, eikä enemmistö paikallisistakaan näin toimi. Hipit näyttävät kadonneen myös "rakkauden kesän" 1967 symboliksi muodostuneesta Haight-Ashburyn kaupunginosasta, joka ei varsinaisesti ollut suosikkipaikkamme. City by the Bay, Kaupunki lahden rannalla, on onneksi täynnä kaikkea muuta mielenkiintoista. Muutamasta jutusta olen jo aiemmin kirjoittanutkin.

Golden Gaten silta
Golden Gaten salmen ylittävä 1300-metrinen silta vuodelta 1937 on varmaankin kaikkein tunnetuin San Franciscon symboleista. Se näkyy suureen osaan kaupunkia - silloin kun näkyy, San Francisco on tunnettu myös sumustaan. Sillan yli kannattaa ehdottomasti kävellä, maisemat kaupunkiin ja esimerkiksi Alcatraziin ovat upeat. Myös pyöräily sillalla näytti olevan suosittua, meiltä se jäi kuitenkin kokeilematta. Pyörävuokraamoita on San Franciscossa runsaasti ja niistä saa myös karttoja sekä reittiehdotuksia.
Golden Gate, kultainen portti, ei ole vain sillan nimi, vaan salmen jonka se ylittää. Siltaa rakennettaessa Yhdysvaltain laivasto vaati sen maalaamista kauttaaltaan mustakeltaisilla varoitusraidoilla oranssinpunaisen sijaan.
Sillalla on puhelimia, joilla saa suoran yhteyden kriisineuvontaan. Epäilemättä hyvä asia, mutta aika kylmäävä ajatus.
Mission
Yksi mielenkiintoisimmista kaupunginosista on Mission. Sen nimi viittaa espanjalaisten 1776 perustamaan lähetysasemaan, Mission San Francisco de Asísiin, jonka mukaan koko San Francisco on saanut nimensä. Nykyään suurin osa asukkaista on kotoisin Meksikosta tai muualta Latinalaisesta Amerikasta. Kaduilla kuuleekin espanjaa enemmän kuin englantia.
Mission on tunnettu seinäämaalauksista.

Tämä maalaus kunnioittaa köyhien puolesta puhunutta elsalvadorilaista arkkipiispa Óscar Romeroa, joka murhattiin kirkkonsa alttarille vuonna 1980.
Mission San Francisco de Asís tunnetaan myös nimellä Mission Dolores. Sen kirkko on kaupungin vanhin olemassaoleva rakennus.
Mission on mainio paikka syödä.  Me, kuten monet muutkin, suosittelemme erityisesti El Farolitoa Mission streetin ja 24th streetin kulmassa, aivan metroaseman vieressä. Kävimme kahdesti, ruoka oli erinomaista ja tarjoiltiin nopeasti ja ystävällisesti ("what kind of meat for you, bro?") kammottavasta ruuhkasta huolimatta.

Lauttamatkat
Nopein ja käytännöllisin tapa siirtyä San Franciscosta lahden toiselle puolelle Oaklandiin on BART-metrojuna. Suosittelemme myös lautan kokeilemista kauniilla ilmalla. Myös Golden Gaten pohjoispuolelle Sausalitoon ja Tiburoniin pääsee vesitietä.
Historiallinen Ferry Building on yhä San Franciscon lauttojen pääpysäkki.

Ferry Buildingin monista noutoruokapaikoista voi hakea lounaan tai vaikka jäätelöä ja mennä läheisille laitureille syömään (varo kuitenkin lokkeja).
Golden Gate Park
Kaupungin suurimmalla puistoalueella voi tutustua vaikka biisoneihin, De Young -taidemuseoon tai japanilaiseen puutarhaan.
Modernia taidetta De Young -museon edessä
Japanilainen puutarha.

Japanilainen puutarha.

Biisonit piileskelivät kuumana päivänä varjoissa eikä niistä saanut ollenkaan kelvollisia kuvia.
Katukiipeily
San Francisco on kuuluisa korkeuseroistaan ja jyrkistä kaduistaan.
Joo, on se jyrkkä.
Twin Peaks ei ole vain tv-sarja, se on myös näköalapaikka San Franciscossa.
Pimeä puoli
San Francisco ei ole paratiisi. Jokseenkin kaikissa suurkaupungeissa ja monissa pienemmissäkin on tietysti ongelmansa, mutta San Franciscon kaduilla tulee vastaan silmiinpistävän paljon selvästi vaikeista päihdeongelmista kärsiviä ihmisraunioita. Kodittomia näkee enemmän kuin vaikkapa New Yorkissa, Lontoossa tai Berliinissä. Yksi ensimmäisistä kohtaamistamme sanfranciscolaisista poltteli aamukahdeksalta pilveä puistossa ja jutteli kaverilleen, jonka vain hän itse näki.

Huono-osaisten slummit ja kaupungin paraatipaikat ovat toisinaan aivan lähekkäin. Esimerkiksi kaupungintalon edustalla on kaunis puisto, ja jalkakäytävät ovat niin puhtaat että niiltä voisi syödä. Kirjaimellisesi sen nurkalta alkaa synkeä Tenderloinin kaupunginosa, jossa tyhjentämättömät roskikset pursuavat kaduille, kodittomat nukkuvat bussipysäkkien katoksien alla ja kaikkialla leijailee virtsan haju. Yhtä jyrkkää kontrastia en ole missään ns. länsimaissa nähnyt, oikeastaan vain Tbilisissä olen kohdannut moista.

San Franciscon lahden toisella puolella 10 minuutin metromatkan päässä on Oakland, tilastojen mukaan Kalifornian väkivaltarikospääkaupunki ja yksi Yhdysvaltain vaarallisimmista. Rikostilastojen takia ei kuitenkaan kannata heittäytyä hysteeriseksi. Majoituimme Oaklandissa, vieläpä kaupungin pahamaineisessa länsiosassa, viikon ajan, emmekä kertaakaan kokeneet oloamme uhatuksi.

San Franciscossa olimme kesäkuussa 2015.