Pyhien vuorten välissä

Pöytävuori ilta-auringossa. Tältä maa Pyhien vuorten välillä paljolti näyttää.

Suuren kanjonin itäpuolella asuvat navajot, jotka itse kutsuvat itseään nimellä diné, "kansa" tai "ihmiset". Oman perinteisen syntytarinansa mukaan maailman luoja on käskenyt heitä asumaan neljän pyhän vuoren rajaamalla alueella. Suurin osa tästä alueesta kuuluu nykyään navajojen itsehallintoalueeseen, Navajo Nationiin. Se ulottuu kolmen Yhdysvaltain osavaltion, Arizonan, Utahin ja New Mexicon alueelle.

Matkoillamme pyrimme majoittumaan mieluummin pienissä yksityisissä majoitusliikkeissä kuin ketjuhotelleissa. Esimerkiksi Balkanin "mummomajoituksissa" ja Irlannin pienissä aamiaismajataloissa yöpyminen on yleensä sekä edullisempaa että miellyttävämpää. Tällä kertaa vietimme kaksi yötä maatilalla Many Farmsin kylän lähellä. Varasimme sen Airbnb:n kautta. Kieltämättä paikka oli vaatimaton - hiekkalattia, ei juoksevaa vettä, mutta WiFi kyllä löytyi. Vaikka vierailumme oli lyhyt saimme paljon paremman kuvan navajojen arkipäivästä kuin jos olisimme majoittuneet ketjumotelliin. Niitä ehdimme matkamme aikana nähdä ihan riittävän monta.

Yövyimme perinteisessä navajoasumuksessa, hoganissa. Kuumasta kesäsäästä huolimatta se oli päiväsaikaan kohtuullisen viileä. Yöllä oli suorastaan hieman viileää, majapaikkamme kun sijaitsi melko korkealla, pöytävuoren päällä. Kylmä ei kuitenkaan tullut, eikä lämmityskamiinaa tarvittu. Talvella se varmaan onkin välttämätön.

Hogan sisältä...

...ja ulkoa. Tämä on "naispuolinen" hogan, "miespuolisessa" on kuistin kaltainen lisäosa oven edessä. "Naispuoliset" hoganit ovat asumuksia, "miespuoliset" seremonioita varten. Molempien oviaukko on itään, kohti nousevaa aurinkoa.

Majapaikkamme oli varustettu paitsi kaikella majoittumiseen tarvittavalla, myös matkaoppailla ja navajoja sekä heidän maitaan käsittelevillä kirjoilla. Lisäksi se sijaitsee keskellä mitä kauneimpia maisemia. Iltakävelyllä pienellä kanjonilla kirjaimellisesti majapaikkamme takapihalla saimme seuraksemme isäntämme koirat. Pimeällä saatoimme kerrankin ihailla kirkasta tähtitaivasta ilman valosaastetta. Henkilökohtainen huippuhetkeni koko neliviikkoisella matkalla oli aamukahvi hoganin ovella hevosia ja koiria katsellen samalla kun Jóhonaa'éí (aurinko, "päivän hallitsija") nousi pöytävuoren takaa.

Ei meidän takapihalla vaan tällaista kanjonia ole.

Eikä kyllä kukkivia kaktuksiakaan.

Kaupunkilainen kun olen, en ole tottunut valkoisiin hevosiin aamiaisseurana.

"...the indian sun is rising instead of going down..." (Johnny Cash: Navajo)

Navajo Nation on Yhdysvaltain suurin intiaanien itsehallintoalue, ja navajot virallisten tilastojen mukaan maan toiseksi suurin intiaanikansa. Heitä on yli 300 000, ja yli puolet puhuu navajokieltä kotonaan. Navajojen olemassaolo kansakuntana näyttää siis turvatulta. Voi varmaan sanoa, että he ovat selvinneet eurooppalaisperäisten amerikkalaisten kohtaamisesta paremmin kuin monet muut kansat.

Silti navajojen historiassa on monia surullisia ja kammottavia lukuja. Kaikkein synkin varmaankin on "pitkänä kävelynä" tunnettu Yhdysvaltain armeijan toimittama pakkosiirto Bosque Redondon reservaattiin vuosina 1864-1866. Olot pahoin ylikansoitetussa reservaatissa ja matkalla sinne olivat sietämättömät. Tuhansia navajoja kuoli nälkään ja tauteihin. Siirto oli myös hengellinen kärsimys, sillä perinteisen käsityksensä mukaan navajot on tarkoitettu asumaan neljän pyhän vuoren keskellä, eivätkä he voisi menestyä muualla. Vuonna 1868 navajojen johtajat onnistuivat neuvottelemaan sopimuksen paluusta kotiin. Tämä on harvinaislaatuista Yhdysvaltain historiassa, intiaaneilta kerran vietyä maata ei ole usein palautettu.

Historiallinen hogan Canyon de Chellyn opastuskeskuksessa.

Toinenkin suuri asia navajojen historiassa liittyy Yhdysvaltain armeijaan. Toisen maailmansodan aikana nuoria navajomiehiä värvättiin viestijoukkoihin Tyynenmeren rintamalla. He loivat monimutkaiseen äidinkielensä perustuvan radiosanomakoodin, jota japanilaiset eivät onnistuneet koskaan murtamaan. "Koodipuhujilla", englanniksi "Code Talkers" oli suuri merkitys, ja heidän taistelunsa Yhdysvaltain puolesta on tänäkin päivänä monille navajoille suuri ylpeydenaihe. Koodipuhujia värvättiin muistakin intiaanikansoista, mutta navajot olivat selvästi suurin ryhmä.

Koodipuhujien käyttämiä radioviestejä Monument Valleyn museossa.

Koodipuhujat muistetaan sankareina, mutta toisen maailmansodan aikana heitä kohdeltiin toisen luokan kansalaisina. New Mexicon osavaltiossa intiaanit saivat äänioikeuden vasta vuonna 1962. Koodipuhujien sukupolvi oli suurelta osin koulutettu liittovaltion intiaanikouluissa. Ainoa niissä sallittu kieli oli englanti. Koululaisina he olivat saaneet selkäänsä äidinkielensä puhumisesta, aikuisina heille myönnettiin sen vuoksi kunniamerkkejä. Historian ironiaa.

Nykyään Navajo Nation ei matkailijan kannalta oleellisesti poikkea muista Arizonan, Utahin tai New Mexicon alueista. Alkoholi on kokonaan kielletty, kuten useimmilla muillakin intiaanien itsehallintoalueilla. Pikkukaupungit ovat samankaltaisia kuin muuallakin. Puhuttua navajoa kuulee silloin tällöin, myös radiossa, mutta englanti on pääkieli. Kuten muutkin yhdysvaltalaiset, kaikki navajot joiden kanssa puhuimme olivat erittäin avuliaita ja kohteliaita, ja tahtoivat tietää mistä olemme kotoisin. Yhdessä asiassa huomasimme navajojen toimivan toisin kuin muut amerikkalaiset: yleisesti ottaen he puhuvat hiljaisemmalla äänellä. Ymmärtääkseni tarpeeton äänen korottaminen koetaan epäkohteliaana.

Eräs navajojen itsehallintoon liittyvä kuvio saattaa aiheuttaa sekaannuksia matkailijalle. Yhdysvalloissa osavaltiot saavat itse päättää muun muassa siitä, käännetäänkö kellot kesäaikaan. Arizona ei noudata kesäaikaa, mutta Navajo Nation noudattaa. Niinpä kesällä Arizonan navajojen kellot ovat tunnin edellä muita osavaltion asukkaita, mutta samassa ajassa kuin koko Utahin ja New Mexicon kellot. Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, kokonaan Navajo Nationin ympäröimät hopi-intiaanit pitävät kellonsa samassa ajassa Arizonan kanssa, ja kesällä siis eri ajassa kuin navajonaapurinsa. Kannattaa olla tarkkana esimerkiksi aukioloaikojen kanssa!

Navajoperinteiden ja nykyisen populaarikulttuurin kohtaaminen on tuottanut joitain mielenkiintoisia tuloksia, kuten navajometallin ja navajonkielisen version alkuperäisestä Tähtien Sota -elokuvasta. En yleensä arvosta missikisoja pätkääkään, mutta  vuosittain valittavaa Miss Navajo Nationia kunnioitan - hänen on näytettävä taitonsa muun muassa lampaan teurastuksessa. Nykypäivän navajoista kiinnostuneille suosittelen tietysti paikan päälle matkustamista, mutta myös Jim Kristoficin kirjaa Navajos wear Nikes, jonka saa myös e-kirjana ainakin Amazonilta.

Neljän Pyhän vuoren välillä liikuimme 14.-17.6.2015