Matkustaminen on kahvia sielulle.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ja minä tykkään käydä hämmästelemässä ja kummastelemassa niitä.
Olen keski-ikäistyvä mies. Asun Länsi-Suomessa. Matkoillani on usein mukana vaimoni, ihan vapaaehtoisesti. Kaikki kuvat ovat minun ottamiani, ellei toisin mainita.
Yhdysvaltain pääkaupunki, Columbian piirikunnan Washington (tuttavallisesti Washington DC) on suunnitelmallisesti rakennettu tekemään vaikutuksen kävijöijin. Ja tekeehän se. Kaupunki on täynnä muistomerkkejä Yhdysvaltain ja vähän muunkin maailman historian tapahtumille - niitä on paljon enemmän kuin tässä esitellyt.
Toisen maailmansodan muistomerkki, taustalla Washington Monument (kännykkäpanoraamakuva).
Muistomerkkejä on (varmaankin) kaikille Yhdysvaltain käymille sodille. Ne heijastavat mielenkiintoisella tavalla kyseisten sotien jälkikuvaa yhdysvaltalaisessa tietoisuudessa. Toisen maailmansodan muistomerkki on marmoriin veistetty voitonparaati, ylistys Yhdysvaltain valtavalle voimalle. Siinä ei ole yhtään ihmishahmoa, vain voitonseppeleitä ja taistelupaikkojen nimiä.
Korean sodan muistomerkki.
Korean sota ei ollut yhtä itsestäänselvä voitto Yhdysvalloille. Sille omistettu monumentti teki minuun suuren vaikutuksen, koska se toi esiin yksittäisen sotilaan sodan uhrina. Muistomerkkiin kuuluu varsin luonnollisen näköisistä sotilaita esittäviä veistoksia, joiden kasvoilta näkyy (ainakin minun silmiini) sodan kokeneiden pelko, ahdistus ja hämmennys.
Vietnamin sodan muistomerkillä. Jäin miettimään, etsikö tämä pariskunta jonkun nimeä - ehkä veljen, ystävän, koulutoverin? Iältään he olivat sitä sukupolvea joka koki nuoruudessaan Vietnamin.
Vietnamin sodasta on kulunut yli 40 vuotta, mutta se on yhä ristiriitainen ja vaikea, mielipiteitä jakava asia Yhdysvalloissa. Parhaimmillaankin se nähdään nolona epäonnistumisena ja huonosti hoidettuna sekasotkuna, pahimmillaan imperialistisena ryöstöretkenä johon ei olisi lainkaan pitänyt sekaantua. Myös Vietnamin sodan muistomerkki jakaa mielipiteitä. Se koostuu nimittäin yksinkertaisesti mustista kivilaatoista, joihin on kaiverrettu kaikkien Vietnamissa 1959-1975 kuolleiden amerikkalaissotilaiden nimet, kuoleman aikajärjestyksessa - eikä yhtään mitään muuta. Vastustajat ovat kuvanneet muistomerkkiä muun muassa "nihilistiseksi kivilaataksi", mutta toisaalta se on myös valittu amerikkalaisen arkkitehtuurin top 10 -listalle.
Washington Monument.
Muistomerkkejä on myös presidenteille. Näkyvin on - ei kovin yllättäen - ensimmäisen presidentin George Washingtonin kunniaksi pystytetty 169-metrinen obeliski. Se on myös eräänlainen vastoinkäymisten muistomerkki. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1848, mutta pysähtyivät 1854 rahojen loputtua. Kesti peräti 25 vuotta ennen kuin rakentaminen jatkui. Paraatipaikalla pääkaupungin keskustassa, näköetäisyydellä presidentin Valkoisesta talosta, sojotti kiusallinen nysä. Katkos näkyy selvästi valmiissakin monumentissa, alaosa on väriltään vaaleampi koska aluksi marmori hankittiin eri louhoksesta kuin loppuvaiheessa. Monumentti valmistui vihdoin vuonna 1885, ja oli silloin maailman korkein rakennus. Vastoinkäymisiä on ollut viime vuosinakin: vuonna 2011 monumentti vaurioitui maanjäristyksessä, ja vuodesta 2016 alkaen se on ollut suljettuna yleisöltä hissiremontin vuoksi.
Jefferson Memorial.
Jefferson itse.
Yhdysvaltain kolmannen presidentin ja itsenäisyysjulistuksen kirjoittajan Thomas Jefferssonin muistomerkki on kupolirakennus, jonka sisällä Jefferson itse seisoskelee paljon luonnollista kokoa suurempana patsaana. Seinillä on lainauksia hänen kirjoituksistaan. Käyntimme aikaan monumentin edessä oli meneillään mielenosoitus, mikä ei kuulemma ole kovinkaan harvinaista. Tällä kertaa asia koski yhdysvaltalaista terveydenhuoltojärjestelmää.
Abraham Lincoln.
Lincolnin muistomerkin portailta voi etsiä paikan, jossa Martin Luther King piti kuuluisan "Minulla on unelma" -puheensa.
Sisällissodan voittanut ja orjat vapauttanut, murhaajan luoteihin kuollut Abraham Lincoln lienee George Washingtonin jälkeen toiseksi ihailluin presidentti yhdysvaltalaisten keskuudessa. Hänen muistomerkkinsä onkin varsin näyttävä, kreikkalaista tai roomalaista temppeliä muistuttava rakennus, jossa Lincoln istuskelee valtavan patsaan muodossa. Myös hänen muistomerkillään on pidetty ja pidetään mielenosoituksia, ja yksi niistä on saanut oman muistomerkkinsä. Portaisiin on merkitty paikka, jolla Martin Luther King piti "Minulla on unelma" - puheensa vuonna 1963.
Kaikki tässä mainitut monumentit ovat melko lähellä toisiaan National Mall -puistokadun varrella ja niiden välillä voi helposti liikkua kävellen. Washington DC:n mittakaava voi kuitenkin olla hämäävä. Esimerkiksi Toisen maailmansodan muistomerkiltä katsoen saattaa näyttää, että Lincolnin muistomerkki on ihan vieressä, mutta oikeasti matkaa on lähes kilometri.
Sotien ja presidenttien lisäksi muistomerkkejä on myös tieteen tekijöille, kuten Albert Einsteinille. En kyllä vieläkään tajua suhteellisuusteoriasta mitään.
Washington DC:n muistomerkeillä kävimme touko- ja kesäkuussa 2017.
...syödä gumboa, syödä red beans & ricea, syödä po'boy -voileipiä, syödä beignetejä ja, no,syödä. Suositeltavia paikkoja ainakin Dooky Chase's, Gumbo shop ja Coop's place, mutta pahaa ruokaa ei koko kaupungista taida saada. Tulimme syöneeksi kaiken ennen kuin otimme siitä kuvan, joten tämä gumbokulho on haettu Wikimedia Commonsista. Kuvaaja Elliot Lowe (CC BY 2.0).
...majoittua vanhassa neworleansilaistalossa, kuten vaikkapa, Olde Town Innissa kuten me.
...ajella ratikoilla.
...ja kyllä Bourbon Streetillakin kannattaa ainakin käväistä.
Jos on matkalla vaikkapa Atlantasta tai New Orleansista Washingtonin tai New Yorkin suuntaan (tai päinvastoin) voi tylsän Interstate-moottoritien sijasta taittaa yli tuhannen kilometrin matkan paljon hitaammin ja mielenkiintoisemmin vuoristoteitä pitkin. Reitin eteläpäässä on Great Smoky Mountains -kansallispuisto, pohjoispäässä Shenandoahin kansallispuisto ja siinä välillä Blue Ridge Parkwayn nimellä tunnettu vuoristomaisemareitti.
Vaikka pilven sisästä ei näe maisemia, voi sielläkin olla tunnelmallista.
Me ajoimme suurin piirtein puolet noista maisemareiteistä kesäkuun alussa 2017. Kuten yllä olevasta videostakin selviää, sää ei ollut varsinaisesti suosiollinen ennen kuin loppumatkasta, ja aikaakin oli varattu niukanlaisesti. Siksi aina välillä poikettiin vuorilta laakson pohjaa kulkevalle Interstatelle, jota pitkin matka sujui huomattavasti nopeammin. Kyse oli välillä myös turvallisuudesta: mutkaisella vuoristotiellä on ikävä ajaa, jos näkyvyys on 10 metriä, etenkin kun tien varsilla liikkuu kaikenlaisia eläimiä. Me bongasimme ainakin peuroja, villikalkkunoita, (oletettuja) opossumeja sekä yhden kalkkarokäärmeen. Samoin pimeään vuorokaudenaikaan on parempi ajaa valaistulla moottoritiellä kuin pimeässä vuoristossa - tai vielä parempi idea on olla perillä yöpaikassa.
Peuroja Great Smoky Mountains -kansallispuistossa
Amerikkalaiseen tapaan asiat on tehty automatkailijalle helpoiksi. Teiden varsilla on muutaman kilometrin välein näköalapaikkoja, ja vaikka mitä nähtävyyksiä joista läheskään kaikissa ei tunnollisinkaan turisti ehdi pysähtymään (ja joista osa on, miten tämän nyt sanoisi, kyseenalaisia). Käymistämme voi suositella ainakin Cherokee-intiaanien museota North Carolinan Cherokeessa juuri Great Smoky Mountainsin eteläpuolella, Mabry Millin söpöä ulkomuseoaluetta eteläisessä Virginiassa sekä Thomas Jeffersonin, Yhdysvaltain kolmannen presidentin ja maan itsenäisyysjulistuksen kirjoittajan, kotitilaa Monticelloa, josta koetan kirjoitan tarkemmin myöhemmin. Reitin varrella voisi harjoittaa myös ihan oikeaa luonnossa liikkumista, mutta meiltä se jäi tosi vähiin aikataulun ja sohvaperunuuden vuoksi.
Kuten monet muutkin intiaanikansat, Cherokeet harrastivat seremoniallista tupakointia muun muassa tällaisilla kivipiipuilla.
Tällaisilla haavimailoilla cherokeet pelasivat peliä, jota kutsuivat nimellä "sodan pikkuveli". Cherokeiden museon näyttely on varsin vaikuttava ja kuvaa muun muassa "kyynelten polkua" (tai kirjaimellisesti kääntäen "tietä, jolla he itkivät"), pakkosiirtoa cherokeiden perinteisiltä mailta Oklahoman osavaltioon, jossa heistä suurin osa yhä asuu.
Mawby Millin ulkomuseoalue on vehreydessään suorastaan sadunomainen, ainakin kesäkuussa.
Meidän kaltaisillemme matkustajille emme suosittele Tennesseen Pigeon Forgea reitin eteläpäässä. Siellä on Las Vegas -tasoisia, mitä kiusalisimpia muovisia turistiansoja, kuten Titanicin puolikas 1/2 skaalassa, mukana myös jäävuori. Sään lisäksi matkantekoa vuoristoteillä saattavat vaikeuttaa myös liikenneruuhkat etenkin lomakaudella ja viikonloppuisin. Reitti on varsin suosittu, ja sen lähellä asuu kymmeniä miljoonia ihmisiä.
Tämä ohi ajaessamme kännykällä kuvattu räpsy on juuri sopivan laadukas otos Pigeon Forgen Titanicista.
Tällaisia "pelastusveneautoja" hinaavia asuntoautoja näkyy Yhdysvaltain teillä usein, vielä tätä Blue Ridge Parkwayn levähdyspaikalla kuvattua paljon isompiakin.
Kuten useimpiin Yhdysvaltain kansallispuistoihin, Shenandoahiin on pääsymaksu, muuten ei reitillä maksuja peritä. Oma tai vuokrattu auto tai muu kulkuneuvo lienee käytännössä ainoa tapa liikkua reitillä. Great Smoky Mountains -puistoon saattaa ainakin kesäisin joten kuten päästä myös julkisilla kulkuneuvoilla.
Tykkään valokuvaamisesta. Tykkään myös ihmisten katselemisesta. En yleisesti ottaen kuitenkaan tykkää ihmisten valokuvaamisesta, enkä useinkaan onnistu siinä kovinkaan hyvin. Jostain syystä Israelissa kuitenkin tuli otettua muutama onnistunutkin ihmiskuva. Ehkä se johtui siitä että joka paikka, varsinkin Jerusalem, oli niin täynnä monenlaisia ihmisiä.
Nainen kotinsa ikkunassa "valkoisessa kaupungissa" Tel Avivissa.
Lounasaikaan telavivilaisen grilliravintolan keittiössä oli kiire ja kuuma. Ruoka oli hyvää.
Lintumies, Dizengoffin aukio, Tel Aviv.
Roskakuskit, Jerusalem.
Pyhä Selfie, Pyhän Haudan Kirkko, Jerusalem.
Tarkka-ampuja, Damaskoksen Portti, Jerusalem.
Kameli ja turisti, Öljymäki, Jerusalem.
Turisti Masada-vuorella (klikkaa kuvaa isommaksi).
Akko on melko pieni kaupunki Galilean rannikolla Israelin pohjoisosassa. Sikäli kuin tiedämme, on paikkakunnalla ollut asutusta noin vuodesta 3000 eKr alkaen. Kaupunkia ja sen asukkaita on kirottu strategisesti merkittävällä sijainnilla. Akkoa ovat valloittaneet, piirittäneet ja pommittaneet, vain muutamia monien joukosta mainitakseni:
Aleksanteri Suuri vuoden 332 eKr paikkeilla
Kalifi Umarin armeija vuonna 636
Ristiretkeläiset vuonna 1104
Sulttaani Saladin vuonna 1187
Ristiretkeläiset uudestaan vuonna 1191
Mamelukit vuonna 1291
Napoleon vuonna 1799
Englannin, Ranskan ja Itävallan laivastot yhdessä vuonna 1840
Ehkä voimakkaimmin Akko yhdistetään ristiretkeläisiin. Kaupungin suurin nähtävyys on ristiretkeläisten linna, tai oikeastaan sen maanalaiset osat, sillä Akkoa 1500-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan asti hallinnut ottomaanivaltakunta rakennutti perustuksille nykyaikaisemman linnoituksen. Kaupungin ja linnan verinen, ruudinhajuinen ja meluisa historia on esitetty kävijälle rahaa ja huipputekniikkaa säästämättä. Lipunmyynnistä saa kuulokkeet ja laitteen, joka paikannukseen perustuvalla tekniikalla alkaa valitulla kielellä kertoa asioista. Seinillä ja välillä lattiassakin pyöri filmejä, jotka havainnollistivat elämää - ja kuolemaa - Akkossa.
Järjestelmä on toimiva, joskin ehkä vähän turhankin paljon kävijän uteiliaisuutta ohjaava ja kahlitseva. Lisäksi joillain kävijöillä näytti olevan huonosti toimivia laitteita, ja vaikka ne epäilemättä saa vaihdettua toimiviin, latistaa sellainen tunnelmaa pahasti. Kohokohtana jäi mieleeni tarina Napoleonin piirityksestä, joka oli esitetty ranskalaisen ja osmanisotilaan vuoropuheluna.
Olikohan tämä itsensä Jerusalemin kuninkaan saattue?
Ristiretkeläislinnan sisäpihalla.
Ristiretkeläisten vessa eli latriini.
Linnan lisäksi Akkossa on muitakin historiallisia kohteita: ristiretkeläisaikainen tunneli keskustan alla, pieni mutta viehättävä paikallismuseo kapunginmuurin sisässä sekä osmaniaikaisen hamam-kylpylän museo. Viimeksi mainitussa käytetään samanlaista opasstuslaitetta kuin linnassa. Mielestäni tekniikasta oli innostuttu vähän liikaakin, kuulokkeista tunkeva informaatio- ja tarinatulva saattaa aiheuttaa kävijän ylikuormitusta. Rakennus kyllä on varsinkin sisältä kaunis ja luonnollisen kokoisten patsaiden avulla havainnollistettu kylpyläelämä mielenkiintoista.
Hamamin kylpijäpatsaita
Hierojat ja kylvettäjät työssään.
On Akkossa muutakin kuin museoita. Basaarikujilla on mukava harhailla, ja erityisesti suosittelen kävelyä kaupungin muureilla, joilta avautuvat kauniit näkymät merelle ja lahden yli läheiseen Haifan kaupunkiin. Koska Akkon vanha keskusta on niemellä ja kolmelta suunnalta meren ympäröimä, siellä on onneksi usein hieman viileämpää kuin Israelissa yleensä.
Välimeren väri.
Tämä tykki jäi Akkon muureille Napoeleonin armeijalta (jos oikein muistan).
Israelissa etäisyydet eivät ole pitkiä. Akko on helppo päiväretkikohde paikallisjunalla vaikkapa Tel Avivista, Haifasta vielä helpompi. Se on aivan erilainen paikka kuin moderni Tel Aviv tai pyhä ja kaoottinen Jerusalem. Yksi Israelin kiehtovimmista piirteistä onkin, että nurkan takaa, tai viimeistään puolen tunnin junamatkan päästä, löytyy aina aivan toisenlainen todellisuus.
Akkon rautatieasema on uudessa keskustassa pienen kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Matkalla on muun muassa omalaatuisia taideteoksia, kuten nämä discokauriit ja -haikarat.
Akkon sotaisa menneisyys on kaupungissa hyvin näkyvissä, samoin nykypäivän jännitteet, kuten koko Israelissa. Mutta kun katsoo rantaravintolan terassilta turkoosin väristä Välimerta ja seuraa isoisää ja kahta lapsenlasta onkimassa, on ikävät asiat helppo unohtaa ja keskittyä hetken ajan vain siihen, mikä on kaunista.
Olen käynyt aika monessa linnassa, ja yhdessä olen ollut töissäkin. Voisi sanoa että tykkään kovasti linnoista. Sintrassa, Lissabonin liepeillä sijaitsevassa pikkukaupungissa, on peräti kolme sellaista, joten sinne piti tietysti mennä. Lopulta ehdin käydä linnoista vain kahdessa, ne nimittäin eivät ole auki edes 12 tuntia vuorokaudessa.
Maurien linna, Castelo dos Mouros, on Sintran linnoista vanhin ja minusta upein. Se on itse asiassa yksi mielenkiintoisimmista linnoista joissa olen käynyt, ja se on aika paljon sanottu. Kuten nimestä voi päätellä, linnan rakensivat nykyistä Portugalia ja Espanjaa hallinneet arabit, joita keskiajalla kutsuttiin maureiksi. He rakensivat varustuksensa vuoren huipulle, todella helposti puolustettavaan paikkaan. Ikää vanhimmilla muurinpätkillä on vaatimattomasti 1200-1300 vuotta.
Maurien linnan muureja vuorenjyrkänteellä.
Vuonna 1147 maurit antautuivat Portugalin kansallissankarin Afonso Henriquesin joukoille, ja siitä asti linnan yllä on liehunut Portugalin lippu. Se tosin on muuttunut moneen kertaan, ja nykyään linnan tornien lipputangoissa on erilaisia historiallisia lippuja. Sotilaallisen merkityksensä linna menetti jo 1400-luvulla, ja 1700-luvulla se vaurioitui maanjäristyksessä. Jo 1800-luvulla alkoi linnan entisöinti, aluksi Portugalin kuninkaan henkilökohtaisella rahoituksella. Linnan rakenteet ovat valtavan mielenkiintoisia, mutta upeinta on aivan tolkuttoman vaikuttava sijainti vuorenhuipulla Sintran kaupungin yllä. Valokuvat eivät tee oikeutta.
Vuoren huipulle rakennettuun linnaan on vaikea kaivaa kaivoa. Siksi ovelat maurit rakensivat tällaisen maanalaisen säiliön keräämään sadevettä, jotta linnan väellä olisi juotavaa piiritystilanteessakin.
Kyseessä ei ole juhlaliputus minun kunniakseni, tämä on Afonso Henriquesin tunnus 1100-luvulta.
Maurien linnan vieressä, vielä vähän korkeammalla vuorenhuipulla on Penan palatsi. Se ei ole läheskään yhtä vanha, palatsi rakennettiin vasta 1800-luvun puolivälissä kuninkaan kesäasunnoksi. Rakenteissa on tosin jäänteitä aiemmin paikalla sijainneesta luostarista. Arkkitehtuuriltaan se on varsinainen tyylien sekamelska, ja koristeelliset huoneet luovat vaikutelman kuninkaallisen perheen pilvilinnasta - silloin tällöin korkealla sijaitseva palatsi peittyykin pilviin. Kun Portugalin viimeinen kuningas pistettiin viralta vuoden 1910 vallankumouksesta, Penan palatsista tuli museo.
Kuten mainittua, Sintrassa on kolmaskin linna, joka nykyään tunnetaan Kansallisena palatsina, Palácio Nacional de Sintra. Myös se on alkujaan maurien rakennuttama, mutta nykyinen ulkoasu on 1300-1400 -luvuilta, jolloin kuninkaat pitivät sitä asuntonaan. Kansallinen palatsi on Sintran keskustassa. Useimmat varmaan ehtisivät kaikkiin kolmeen linnaan yhden päivän aikana, mutta minä sain Maurien linnassa ja Penan palatsissa kulumaan niin kauan etten ehtinyt Kansallisen palatsin sisäpuolelle ollenkaan. Ihailin sitä vain Maurien linnan muureilta.
Kansallinen palatsi.
Sintrassa on linnojen lisäksi yhtä ja toista muutakin. Ei välttämättä ole huono idea viettää siellä kahta päivää. Matka paikallisjunalla Lissabonista kestää tunnin verran ja maksaa vain pari kolikkoa. Maurien linnalle ja Penan palatsiin pääsee rautatieasemalta bussilla tai taksilla. Käveleminenkin on mahdollista, mutta sitä ei voi suositella kiireisille päiväretkeläisille. Lissabonissa majoittuvan budettimatkailijan kannattaa ottaa mukaan eväät tai ruokailla Lissabonissa. Sintra on erittäin suosittu kohde niin portugalilaisten kuin ulkomaistenkin matkailijoiden keskuudessa, mikä näkyy ravintoloiden ja kahviloiden hintatasossa.
