sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Road Trip: miten me sen teimme

Uskollinen kulkuneuvomme, korealaisen insinööritaidon huippusaavutus Hyundai Elantra.
Neljätuhattayhdeksänsataayhdeksänkymmentäkuusi kilometriä. Seitsemän kansallispuistoa. Viisi osavaltiota. Kolme kanjonia. Kaksi viikkoa. Yksi valtameri. Automatkailu Yhdysvalloissa on parhaimmillaan upea elämys, ja moniin paikkoihin on vaikeaa tai suorastaan mahdotonta päästä ilman autoa.

Minulta on kyselty jonkin verran roadtrip-tyyppiseen automatkailuun liittyviä asioita, ja itsellänikin oli ennen matkaa paljon siihen liittyvää selvitettävää ja mietittävää - jopa asioita, jotka hiukan jännittivät. Lopulta kaikki sujui hyvin, useinmiten erinomaisesti. Tässä kerron, miten me järjestimme oman road tripimme. En väitä, että kaikki ratkaisumme olivat parhaita mahdollisia, mutta näillä eväillä järjestettiin erittäin onnistunut reissu.

Tämä kirjoitus liittyy automatkaan, jonka teimme Yhdysvalloissa Kalifornian, Nevadan, Arizonan, Utahin ja New Mexicon osavaltioissa kesäkuussa 2015. Yhdysvaltojen osavaltioiden välillä on isoja eroja mm. lainsäädännössä ja hintatasossa. Kustannustasoon vaikuttaa merkittävästi myös dollarin kurssi euroon nähden, ja se voi vaihdella nopeastikin. Matkamme aikana eurolla sai noin 1,1 dollaria. Vaikkapa vuotta aiemmin olisi saanut noin 1,3 - merkittävä ero.

Auton vuokraus
Auton vuokraaminen Yhdysvalloissa on hyvin edullista esim. Suomeen verrattuna. Olimme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että saimme matkamme ajankohdan varmistettua todella hyvissä ajoin. Tämä jätti runsaasti aikaa selvittelyille, ja hyvissä ajoin varaamalla usein myös voi säästää rahaa. Auton varasimme Budgetin kautta ja 2 viikon vuokrauksen hinnaksi tuli 300,82€, kun se varattiin ja maksettiin kuukausikaupalla etukäteen.

Vuokrafirman valintaperusteena oli edullinen hintataso. Olimme miettineet myös pienen asuntoauton vuokraamista esim. Escapelta tai Jucylta, mutta tulimme siihen tulokseen että henkilöauton vuokraaminen ja halvoissa motelleissa yöpyminen tulee suunnilleen saman hintaiseksi ja on luultavasti miellyttävämpää.

Budgetin ehdoilla myös onnistui ilman lisämaksua auton palauttaminen eri paikkaan kuin mistä se oli noudettu, kunhan molemmat paikat olivat Kaliforniassa. Ymmärtääkseni näin on monilla muillakin firmoilla. Noutopaikaksi meille valikoitui Mercedin pikkukaupungin lentokenttä, sillä pääsimme sinne helposti bussilla Yosemiten kansallispuistosta. Palautimme automme San Franciscon lentokentälle, sillä jäimme vielä viikoksi San Franciscon alueelle ennen kotiin paluuta. Kun tulimme kaupunkiin etelästä päin, oli lentokenttä helpommin saavutettava kuin keskikaupungilla sijainneet vuokraamon toimipisteet.

Useimmat vuokraamot perivät alle 25-vuotiailta nuorten kuljettajien lisämaksuja, mutta me keski-ikäiset vältyimme sellaisilta. Kaliforniassa on laki, jonka mukaan vuokraajan puoliso saa myös toimia kuljettajana eikä häneltä voi periä lisäkuljettajan maksua, joka muuten voisi olla huomattava. Me hyödyimme tästä, eikä vihkitodistusta vuokraamossa kysytty. Eri yhtiöt voivat tarjota hyvin erilaisia sopimuksia, mutta yleensä henkilöauton vuokraan sisältyy vapaat ajokilometrit, eikä rajoituksia esimerkiksi eri osavaltioissa liikkumisen suhteen tavallisesti ole. Budgetin autoilla olisi saanut ajaa Kanadaan, mutta Meksiko oli ehdottomasti kielletty. Joka tapauksessa sopimusehdot kannattaa lukea tarkasti.
Kalifornian aavikolla: suoraa, hyväkuntoista tietä, helppo ja mukava ajaa.
Itse vuokraus Mercedin lentokentällä sujui muuten hyvin, mutta virkailijalla ja Budgetin tietokonejärjestelmällä oli jotain keskinäisiä ongelmia. Aikaa meni vähän enemmän kuin olisi ollut tarpeen, mutta se nyt oli pikkujuttu. Palauttaminen San Franciscossa sujui erittäinkin tehokkaasti ja nopeasti. Suomessa myönnetty EU-mallinen ajokortti kelpasi Budgetille, eikä kansainvälisen ajokortin hankinnalle näin ollen pitäisi olla tarvetta. Poliisi ei ajokorttejamme missään vaiheessa kysynyt. Vuokrauksen yhteydessä luottokortille tehtiin muistaakseni koko vuokrahintaa vastaava varaus panttimaksuksi. Pari päivää auton palautuksen jälkeen sain rahat takaisin.

Autoksi meille sattui Hyundai Elantra, amerikkalaisittain pikkuauto, suomalaisittain tavallinen keskikokoinen henkilöauto, automaattivaihteistolla niinkuin Yhdysvalloissa käytännöllisesti katsoen aina. Vuokraamon virkailija tarjosi meille isompaa autoa (Nissan Murano) samaan hintaan - tämä on kuulemma yleistä. Ylimääräisiä vakuutuksia ei sen sijaan tyrkytetty, vaikka siitä olen usein kuullut varoitettavan. Valitsimme Hyundain, koska meille kahdelle ja matkatavaroillemme se riitti paremmin kuin hyvin. En keksi autosta mitään valittamista, pieni kulutus, mukavat penkit, helppo ajettava ja tehokas ilmastointi, joka onkin kesällä Yhdysvaltain lounaisosissa kirjaimellisesti elintärkeä asia.

Ajaminen

Reittimme 2 viikon aikana oli, auton nouto- ja palautus- sekä yöpymispaikat mainiten Merced, CA - Bakersfield, CA - Las Vegas, NV - Jacob Lake, AZ - Bluff, UT - Many Farms, AZ - Grants, NM - Zuni, NM - Needles, CA - Maricopa, CA - Paso Robles, CA - Santa Cruz, CA - San Francisco, CA. Matkan varrella oli vaikka mitä nähtävää ja koettavaa, siitä olen kirjoittanut aiemmin.

Emme pidä itseämme kovin harjaantuneina kuskeina, eikä meillä nykyään ole omaa autoa lainkaan. Siksi ajaminen jopa pikkuisen huolestutti etukäteen, mikä oli aivan turhaa. Yhdysvalloissa ajaminen on yleisesti ottaen erittäin helppoa. Suuri osa tiestöstä on sellaista, mitä Suomessa nimitettäisiin moottoritieksi. Opasteet ovat hyvät ja suurin osa teistä myös hyväkuntoisia, poikkeuksena jotkut Arizonan ja New Mexicon takamaiden tiet, eivätkä nekään mitenkään ajokelvottomassa kunnossa olleet.

Pitkä suora, eikä muuta liikennettä missään, onneksi maisemat ovat sellaiset ettei pääse kyllästymään. Tässä mennään Kuoleman Laakson pohjalle.
Liikenne reitillä, jolla ajoimme, oli enimmäkseen hiljaista. Ruuhkaa emme kokeneet juuri missään. Ainoat poikkeukset olivat alkumatkan väli Mercedistä Bakersfieldiin Kaliforniassa, Las Vegasin kaupunki sekä viimeinen ajopäivä Santa Cruzista San Franciscon lentokentälle.  Ruuhkassa ja moottoriteillä amerikkalaiset ajavat sivistyneemmin kuin suomalaiset, liittymissäkin tarvittaessa annetaan tietä - tämä yleistyksenä, pösilöitä on toki kaikkialla (terveisiä Las Vegasiin sinisen Chevrolet Suburbanin kuskille, oletko koskaan kuullut suuntavilkuista ja niiden käytöstä kaistanvaihdon yhteydessä?). Kalifornian moottoriteillä kaikki ajavat reipasta ylinopeutta, vaikka muuten liikennesääntöjen kunnioitus näytti olevan paremmalla tasolla kuin Suomessa.

Oikeastaan kohtasimme vain kaksi todella hankalaa tilannetta ajaessamme. Grand Canyonilta majapaikkaamme palatessamme itsetuhohakuisia peuroja singahteli pimeälle tielle vähän väliä. Navajo Nationin aluella taas viimeinen tienpätkä majapaikkaamme oli sateen jäljiltä todella kehnossa kunnossa, ja Hyundain pohja välillä raapi tien pintaa. Paikallisten nelivetoisilla avolava-autoilla ei ollut ongelmia, mutta meidän perille pääsemisemme näytti hetkellisesti kyseenalaiselta.

Suunnistus meillä hoitui perustason Android-puhelimeni ja siihen ladatun ilmaisen HERE Maps -sovelluksen avulla. Se toimi. Tosin edellä mainittua tietä majapaikkaamme Navajomailla ei karttaan ollut merkitty - isäntämme mukaan sitä eivät muutkaan navigaattorit ja ohjelmat tunne. GPS-yhteyttä joutui joskus liikkeelle lähtiessä vähän odottelemaan, mutta se ei todellakaan ollut merkittävä ongelma.
Kalifornian valtatie 1:llä ajaminen Tyynen valtameren rannikkoa pitkin on elämys. Kuvassa Bixby Bridge-silta.
Polttoaine Yhdysvalloissa on Suomeen verrattuna erittäin edullista, joskin hinnat vaihtelevat suuresti osavaltiosta toiseen ja saman osavaltion sisälläkin. En kerännyt kaikkia bensakuitteja talteen, mutta halvin tankkauksemme oli $2,69 gallonalta (1 gallona = 3,79 litraa) Zuni Pueblossa New Mexicossa ja kallein $4,59 San Franciscossa juuri ennen auton palauttamista. Arvioisin että polttoainekustannukset lähes tarkalleen 5000 kilometrin ajosta olivat noin 300€, luultavammin hieman alle sen. Asiaan tietenkin vaikuttaa se, millaisilla teillä ja millaisella autolla ajaa, isolla katumaasturilla tuon saa varmaan helposti kaksinkertaistettua.

Majoitus
Yövyimme enimmäkseen pienissä tienvarsimotelleissa, juuri sellaisissa joita olette nähneet amerikkalaisissa elokuvissa ja TV-sarjoissa. Niissä yöpyi varsin mukavasti, merkittävin ongelma olivat useimpien paikkojen hyvin äänekkäät ilmastointilaitteet (ratkaisu: korvatulpat). Motellien lisäksi yövyimme pienessä mökissä Grand Canyonin lähellä, Navajojen perinteisessä Hogan-majassa Arizonan takamailla sekä vanhassa majatalossa Zuni Pueblossa. Nämä kaikki olivat hienoja ja suositeltavia kokemuksia ja miellyttävämpiä kuin motellit (jotka nekin olivat ihan miellyttäviä).

Aqua Breeze Inn Santa Cruzissa Kaliforniassa.
Motellien osalta ladulla ja hinnalla ei tuntunut olevan juuri yhteyttä, vaan sen määrää paikkakunnan kysyntä ja tarjonta. Niinpä reissun kallein yö, melkein 100€ 2 hengen huoneelta, oli Santa Cruzissa (paljon kysyntää, vähän tarjontaa), edullisimmat, alle 40€/2hh taas Las Vegasissa (valtavasti sekä kysyntää että tarjontaa) ja Kalifornian Bakersfieldissa sekä Needlesissa (vähän kysyntää, jonkin verran tarjontaa).  Aamiainen, laadultaan yleensä kyseenalainen, joko kuuluu hintaan tai ei. Kaikkien majapaikkojemme varustukseen kuului kahvinkeitin ja ilmaista kahvia sekä jääkaappi. Useimmissa oli myös mikroaaltouuni.

Keskihinnaksi 14 yöltä tuli noin 67€ 2 hengeltä. Enemmän kuin kahden hengen porukalla matkustavat voivat päästä selvästi halvemmalla per nuppi, amerikkalaisissa majoitusliikkeissä näyttää olevan useamman hengen huoneita tarjolla varsin usein. Hinnoissa voi myös olla huomattavaa sesonkivaihtelua etenkin Grand Canyonin kaltaisten suosittujen nähtävyyksien lähistöllä. Motelleista hinta/laatusuhteeltaan Bakersfieldin paikka oli ehkä paras - vasta remontoidut, siistit huoneet ja kelvollinen aamiainenkin. Heikoin se oli Santa Cruzissa, eikä sielläkään varsinaisesti muuta vikaa ollut kuin korkeahko hinta. Huonekalut, jääkaappi ja ilmastointilaite olivat siellä peräisin Ronald Reaganin presidenttikaudelta, mutta kaikki toimi.

Pohdittuamme asiaa päädyimme varaamaan kaikki majoitukset jo Suomesta käsin. Suosittujen kohteiden, kuten Grand Canyonin, osalta tämä on välttämätöntä. Kieltämättä etukäteisvaraukset hieman kahlitsevat, toisaalta ne myös tuovat tietynlaista turvallisuutta. Varaamalla booking.comin kautta saa useinmiten mahdollisuuden perua varaus ilman maksua - näin ei kuitenkaan ole aina, kannattaa olla tarkkana. Näinä älypuhelinten ja pädien aikoina olisi varmasti helppoa myös varailla majoituksia reissun päältä pari päivää etukäteen, ja epäilemättä myös perinteinen tapa mennä vastaanottotiskille ja kysyä huonetta toimii myös. Minä vaan tykkään suunnitella kaiken tarkasti etukäteen.

Ruumiin ja hengen ravinto
Reissun päällä pitää tietenkin syödä. Tienvarsiruokaloita on joka paikassa eivätkä ne yleensä ole kiinni. Valitettavasti joillain paikkakunnilla voi olla vaikea löytää muita kuin ketjupikaruokaloita. Nauttimalla pelkästään vaikkapa Taco Bellin ja Denny'sin tuotteita ehtii parissa viikossa epäilemättä läskistymään merkittävästi. Niissä syöminen ei edes ole mitenkään erityisen edullista Suomen pikaruokaloihin verrattuna, hieman halvempaa kyllä. Ruokakauppojakin löytyy helposti, mutta sielläkin hintataso on aika lähellä suomalaista. Tienvarsiravintoloiden joukosta voi toki löytää myös helmiä.

Zion, yksi kansallispuistoista joissa kävimme.
Yksi hankinta, jota suosittelemme ehdottomasti, on kansallispuistojen vuosipassi, joka maksaa 80 dollaria. Sillä pääsee kaikkiin Yhdysvaltain kansallispuistoihin ja kansallismonumenteille vuoden ajan ostopäivästä. Yleensä sillä pääsee omistajan lisäksi auto ja korkeintaan kolme seuralaista - näin oli esimerkiksi kaikissa kuudessa kansallispuistossa joissa kävimme (lisäksi kävimme San Franciscosta käsin muutamassa muussa ilman autoa, mutta se on toinen tarina). Koska yleensä kaikki hienoimmat jutut Yhdysvalloissa ovat kansallispuistoja, tämä kannattaa ehdottomasti hankkia.

No paljonko se kaiken kaikkiaan maksaa?
Meillä meni "välttämättömiin" kustannuksiin:

  • auton vuokraan n. 301€
  • polttoaineeseen n. 300€
  • majoituksiin 14 yöltä n. 938€
  • kansallispuistopassiin n. 72€

Yhteensä siis vähän päälle 1600€ kahdelta hengeltä kahdessa viikossa.

Päälle pitää laskea vielä muita kustannuksia, jotka vaihtelevat valtavasti satunnaistekijöiden ja eri ihmisten erilaisten mieltymysten mukaan:

  • Lentojen hinta vaihtelee valtavasti lähtö- ja tulokenttien, sesongin ja lentoyhtiöiden johtajien biorytmien mukaan.
  • Ruokaan kannattaa budjetoida saman verran rahaa kuin Suomessa menisi samassa ajassa samanlaisissa paikoissa syömiseen tai kaupasta ostettuun ruokaan: todellisuudessa luultavasti pääsee vähän, mutta vain vähän, halvemmalla.
  • Muihin kuin kansallispuistojen pääsymaksuihin, jotka voivat olla korkeitakin. Me maksoimme Antelope Canyonin opastuksesta $48 ja Acoman "taivaskaupungin" kierroksesta $23/henkilö - ei halpaa, mutta hintansa arvoista.
  • Niin paljon rahaa kuin haluaa käyttää esim. matkamuistoihin, shoppailuun, uhkapeleihin Las Vegasissa ja intiaanikasinoissa, oluen ja viinin juomiseen ja mikä nyt ketäkin huvittaa. Yleisesti ottaen rahan kuluttamiseen tarjotaan Yhdysvalloissa runsaasti mahdollisuuksia.

Kuten todettua, isommalla porukalla voi säästää kuluissa henkeä kohden, samoin matkustamalla lomasesongin ulkopuolella.

Roadtripin teimme 10.-24.6.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti